Gigantti rekrytoi Gaming Expert -asiantuntijoita – peliharrastuksesta ammatti myymälässä
16.4.2026 13:34:57 EEST | Gigantti | Tiedote
Pelaamisen suosion kasvaessa myös pelihankinnat ovat monipuolistuneet ja vaativat yhä enemmän asiantuntemusta. Gigantti vastaa kehitykseen tuomalla myymälöihinsä Gaming Expert -asiantuntijoita – pilottihanke käynnistyy kuudessa myymälässä loppukeväästä 2026, ja rekrytointi on parhaillaan käynnissä.

Gaming-markkina on kasvanut nopeasti viime vuosina, ja pelaaminen kattaa nykyisin laajan kirjon eri alustoja ja käyttötapoja konsoleista ja PC:stä mobiiliin sekä sisällöntuotantoon. Suomessa valtaosa väestöstä pelaa ainakin satunnaisesti, ja harrastajakunta on kasvanut eri ikäryhmissä ja käyttötarkoituksissa.
”Pelaamiseen liittyvien tuotteiden myynti on kasvanut viidenneksellä viimeisen vuoden aikana. Kun asiakkaana voi olla yhtä lailla teini-ikäinen PC-rakentaja, lahjaostoksia tekevä isovanhempi tai striimaukseen panostava sisällöntuottaja, palvelulta vaaditaan monipuolista asiantuntemusta. Jo pelkästään pelinäytöissä vaihtoehtojen määrä ja tekniset erot voivat olla aloittelijalle vaikeita hahmottaa,” kertoo Gigantin myyntijohtaja Sami Kinnunen.
Myymälässä gaming-hankinnat konkretisoituvat eri tavalla kuin verkossa: näyttöjen erot hahmottuvat rinnakkain vertailemalla, näppäimistöjen tuntuman voi testata itse ja kokonaisen pelitietokoneen suorituskykyä voidaan arvioida yhdessä myyjän kanssa.
Gaming Expertit tuovat syväosaamista myymälöihin
Kinnusen mukaan Gigantti haluaa olla Suomen johtava gaming-asiointipaikka, mikä tarkoittaa laajaa valikoimaa, hyvää palvelua ja entistä vahvempaa peliosaamista. Kehityksen keskeisessä roolissa tulevat olemaan Gaming Expertit, joita Gigantti rekrytoi parasta aikaa myymälöihinsä.
Sekä peliasiantuntijoina että myyjinä toimivien Experttien osaaminen tulee painottumaan PC-pelaamiseen ja komponentteihin, koska erityisesti pelitietokoneiden rakentamisen suosio kasvaa kiivaimmin, Kinnunen taustoittaa.
”Gaming Expertit tulevat toimimaan osana Gigantin gaming-maailmaa ja kohtaamaan luontevasti erilaisia asiakkaita – tarjoavat selkeää opastusta ensimmäisiin hankintoihin ja toimivat kokeneemmalle pelaajalle sparrauskumppanina vaihtoehtojen vertailussa. Samalla peliasiantuntijat jakavat osaamistaan myös henkilökunnalle, vahvistaen peliosaamista koko myymälässä.”
Ensimmäiset Gaming Expertit aloittavat kesäkuun kuluessa kuudessa Gigantissa: Vantaan Tammistossa, Helsingin Forumissa, Espoon Suomenojassa, Tampereen Kalevassa, Oulussa ja Raisiossa.
Peliharrastuksesta työ – Gaming Expert -rekrytointi on auki
Gigantti etsii huhtikuun aikana innokkaita Gaming Expert -asiantuntijoita myymälöihinsä. Valituksi tulevat pääsevät osaksi paitsi myymälätyötä myös konsernin pohjoismaista Gaming Expert -yhteisöä, jossa mukana on kisailua, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuus verkostoitua oman alan ammattilaisten kanssa.
Rooli sopii niin opiskelijoille, pidemmän työuran tehneille kuin pitkän linjan harrastajille.
”Toivotamme tervetulleiksi kaikenikäiset ja -taustaiset hakijat, juuri aikuisikään ehtineistä senioreihin. Emme etsi tietynlaista profiilia, vaan tärkeintä on intohimo pelaamiseen, halu auttaa muita ja toimia osana – kannustamme siis hakemaan rohkeasti, ilman korkeaa kynnystä,” kertoo Kinnunen.
Myyntikokemus katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Gigantti tarjoaa perusteellisen perehdytyksen toimintatapoihinsa, ja tuotekohtaisesta koulutuksesta vastaavat valmistajat. Gaming Expert on mahdollisuus päästä rakentamaan Suomen monipuolisinta pelimyymäläkokemusta yhdessä asiakkaiden ja kollegoiden kanssa.
Rekrytoinnista vastaa NRG yhteistyössä Gigantin HR-tiimin kanssa. Lisätietoa auki olevista paikoista löytyy NRG:n sivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami KinnunenGigantti Oy Ab / Myyntijohtaja, B2C
Puh:+358 40 826 0012sami.kinnunen@gigantti.fiKuvat

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 37 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 400 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2023/2024 oli 478 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Robottiruohonleikkureista tuli kesän hitti – myynti viisinkertaistui kevään aikana5.6.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat innostuneet robottiruohonleikkureista, ja valmiita panostamaan entistä laadukkaampiin laitteisiin. Erityiseen suosioon ovat nousseet itsenäisesti esteitä väistelevät, rajalangattomat laitteet. Gigantissa robottiruohonleikkureiden kappalemääräinen myynti kasvoi toukokuussa viisinkertaiseksi viime vuoteen verrattuna.
Gigantin toukokuun telecom-katsaus: Samsung hallitsee myydyimpien listaa – edullisen ja Euroopassa suositun Honorin nousua odotetaan31.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Samsungin Galaxy A -sarja hallitsi Gigantin toukokuun puhelinmyyntiä selkeällä kolmoisvoitolla samalla, kun markkinoilla näkyy odottava tunnelma uusien valmistajien kasvattaessa jalansijaansa Euroopassa. Pitkään odotettu Oura Ring 5 tuo markkinoille entistä huomaamattomamman version suositusta älysormuksesta. Myös aktiivisuusrannekkeet tekevät paluuta.
Gigantti palasi Porvooseen kahden kuukauden tauon jälkeen – avajaiset keräsivät satojen metrien jonon29.5.2026 13:16:20 EEST | Tiedote
Uusi Gigantti avattiin Porvoon Kuninkaanportissa komeasti 28. toukokuuta. Alle kahdessa kuukaudessa rakennettu myymälä keräsi avajaispäivänä runsaasti asiakkaita, ja parhaimmillaan oven edessä jonotettiin satojen metrien matkalla. Avajaismenestys ja asiakkaiden iloiset palautteet antavat vankat lähtökohdat tulevaan.
Gigantti kasvattaa Assembly Summer -panostuksiaan – luvassa historian suurin elämysalue ja viralliset jatkobileet12.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Gigantti jatkaa näyttävästi pääyhteistyökumppanina heinä-elokuun vaihteessa järjestettävässä Assembly Summer 2026:ssa. Pelaamisen ja eSportsin faneille tarjotaan entistä suurempi Gigantti Gaming -alue, elämyksellinen myymälä, riehakkaita oheistapahtumia, sekä ensimmäistä kertaa mukana oleva Giga Mobiili omalla osastollaan.
Gigantin uusi B2B-johtaja Raul Friman: “Sujuvampi työarki tarkoittaa enemmän aikaa asiakkaille”6.5.2026 15:40:00 EEST | Tiedote
Gigantti Oy on nimittänyt 1.5.2026 Raul Frimanin Head of B2B -rooliin vahvistamaan yritysmyyntiään. Lähes 17 vuotta yrityksessä työskennelleen Frimanin johtoajatus on yksinkertainen: mitä sujuvammat työn puitteet, sitä enemmän aikaa asiakkaille, palvelulle ja yhteistyölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme