Laaja pohjoismainen tutkimus: Tekoälyn käytön voi suomalaisten mielestä aloittaa aikaisintaan 13-vuotiaana
11.3.2026 08:00:00 EET | Solita | Tiedote
Suomalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset suhtautuvat kriittisesti lasten ja nuorten tekoälyn käyttöön, kertoo teknologiayhtiö Solitan tuore tutkimus. Suomalaisista 80 prosenttia on sitä mieltä, että alle 13-vuotiaat lapset eivät saisi käyttää tekoälyä. Suomalaisista 38 % ajattelee, että lasten tulisi aloittaa tekoälytyökalujen käyttö aikaisintaan 16-vuotiaina. Ruotsalaiset (39 %) ja tanskalaiset (40 %) ovat asiasta suomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Joka kymmenes suomalainen on sitä mieltä, ettei lasten tulisi käyttää tekoälytyökaluja ollenkaan.

Hyvin harva suomalainen, 6 %, ajattelee, että tekoälytyökalujen, kuten ChatGPT ja Google Gemini, käytön aloittaminen olisi sopivaa jo alle kymmenvuotiaana. Ruotsalaiset suhtautuvat tutkimuksen mukaan vielä suomalaisiakin kriittisemmin lasten tekoälyn käyttöön. Tuore raportti perustuu Kantar Median yli 3 000 suomalaisen, ruotsalaisen ja tanskalaisen toimisto- ja tietotyötä tekevien vastauksiin.
Viime aikoina on käyty maailmanlaajuisesti aktiivista keskustelua nuorten sosiaalisen median käytöstä. Australia on kieltänyt sosiaalisen median käytön alle 16-vuotiailta lapsilta, ja monissa Euroopan maissa, kuten Tanskassa ja Hollannissa, käydään aiheesta kriittistä keskustelua ja harkitaan sosiaalisen median kieltämistä. Tuore tutkimus osoittaa, että Pohjoismaissa suhtaudutaan varoen myös lasten ja nuorten tekoälytyökalujen käyttöön nuorena.
”Tutkimustulokset osoittavat selvästi, että Pohjoismaissa media- ja AI-lukutaidon arvostus on korkealla tasolla. Tekoälytyökalujen hyödyntäminen on näennäisesti ’lapsellisen helppoa’, mutta vaatii todellisuudessa monenlaisten kognitiivisten taitojen kypsymistä ja kykyä kyseenalaistaa erilaisia sisältöjä, Solitan sisäisen tekoäly-yksikön johtaja Lasse Girs kertoo.
”Ymmärrän hyvin, miksi suomalaiset suhtautuvat varauksella lasten tekoälyn käyttöön. Varovaisuus on tutkimustenkin valossa perusteltua. Aikuisilla tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että tekoälyä käyttäessä ihminen hyödyntää vähemmän kriittistä ajattelua ja ongelmanratkaisua. Tekoälyn käyttäminen heikentää myös tiedon mieleen painumista, ja voi siksi vaikuttaa merkittävästi oppimiseen. Lapsilla tekoälyn käytön vaikutuksista aivotoimintaan ei ole vielä riittävästi laadukasta tutkimusta”, aivotutkija ja psykologian tohtori Mona Moisala kertoo.
Hänen mielestään on tärkeää varmistaa, että kehittyvät aivot saavat parhaat mahdolliset kasvuedellytykset. ”Tekoäly voi taitavan opettajan käsissä olla oppimista edistävä työkalu, kunhan lapsi ei opi ulkoistamaan sille ajattelua, ideoiden tuottamista tai pulmien ratkaisua – silloin kognitiivisten taitojen kehittyminen on uhattuna”, Moisala jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lasse Girs, Sisäisen tekoäly-yksikön johtaja, Solita
lasse.girs@solita.fi, +358 40 591 8106
Mona Moisala, psykologian tohtori, aivojen hyvinvoinnin asiantuntija
Mona.moisala@gmail.com
Kuvat
SOLITA
Vuonna 1996 perustettu Solita on suomalainen tekoäly- ja dataosaamiseen keskittyvä teknologiayhtiö. Solita auttaa yrityksiä ja yhteiskuntia uudistumaan hyödyntämällä uusimpia teknologioita, dataa ja strategista ymmärrystä. Yrityksen palvelutarjoomaan kuuluvat strateginen konsultointi, palvelumuotoilu, tekoäly- ja analytiikkaratkaisut, ohjelmistokehitys sekä pilven ylläpito- ja hallintapalvelut. Solita työllistää yli 2100 hengen yhteisön Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Belgiassa, Puolassa, Sveitsissä, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. www.solita.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Solita
Solita Health julkaisi tekoälyagenttikirjaston– vähentää rutiinitöiden kognitiivista kuormaa28.4.2026 09:13:10 EEST | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solita on julkistanut terveyden ja hyvinvoinnin toimialalle asiantuntijatyöhön suunnatun tekoälyagenttikirjaston. Ratkaisu on tuotantovalmis kokonaisuus, joka yhdistää kielimallit ja niiden validoidun tuotantoprosessin, auttaen automatisoimaan monimutkaisia työnkulkuja tietohallinnosta hankintoihin ja projektinhallintaan. Rutiinityön automatisoituessa organisaation kognitiivista kapasiteettia voidaan keskittää enemmän arvoa tuottaviin tehtäviin, kuten päätöksentekoon, ihmisten kohtaamiseen ja toiminnan kehittämiseen.
Solita ja Celonis kumppanoituivat vauhdittamaan yritysten tekoälymurrosta16.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tekoäly- ja dataosaamiseen keskittyvä teknologiayhtiö Solita ilmoitti tänään kumppanuudesta prosessilouhintaan ja -analytiikkaan erikoistuneen Celoniksen kanssa. Yhteistyö tukee organisaatioiden tekoälytransformaatiota auttamalla yrityksiä kehittämään tekoälyratkaisuja tukemaan operatiivista toimintaa ja organisaation prosesseja.
Solita lanseeraa tekoälyagenttien orkestrointiratkaisun yritystason ohjelmistokehitykseen31.3.2026 08:52:43 EEST | Tiedote
Suomalainen tekoäly- ja datayhtiö Solita julkisti tänään uudenlaisen, erikoistuneiden tekoälyagenttien ohjaamiseen perustuvan työkalun, joka mahdollistaa ohjelmistotuotannon tehokkuuden skaalaamisen myös monimutkaisissa suuryritysympäristöissä. Solita RoadCrewAO™ edustaa merkittävää edistysaskelta agenttisessa ohjelmistokehityksessä ja siinä, miten ohjelmistoja suunnitellaan, rakennetaan ja operoidaan.
Solitan dataosaamiselle harvinainen tunnustus: Solita nimettiin Databricks Gold -kumppaniksi3.3.2026 09:15:08 EET | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solita on saavuttanut Databricks Gold -kumppanitason (Gold Partner), mikä on korkein alueellinen kumppaniluokitus. Se myönnetään kumppaneille, joilla on todennettua syvällistä osaamista, sertifioituja asiantuntijoita, menestyksekkäitä asiakasprojekteja ja jotka ovat voineet osoittaa merkittäviä positiivisia liiketoimintavaikutuksia Databricks-hankkeissa.
Solita tuo FunctionAI:n UpCloudiin – tuloksena EU-suvereeni tekoälyalusta10.2.2026 09:01:41 EET | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solitan FunctionAI -tekoälyalusta on nyt hyödynnettävissä UpCloudin eurooppalaisessa pilviympäristössä. Näin Solita tarjoaa organisaatioille EU-suvereenin, EU-lainsäädännön alaisuudessa operoitavan tekoälyalustan. Ratkaisun myötä asiakkaat voivat kehittää, testata ja skaalata tekoälyratkaisujaan nyt myös eurooppalaisessa pilviympäristössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


