Huoltovarmuuskeskus

Työpaikoilla tulisi suunnitella henkilöstöjärjestelyt vakavien kriisien varalle

9.3.2026 13:59:51 EET | Huoltovarmuuskeskus | Tiedote

Jaa

Huoltovarmuuskeskus kannustaa yrityksiä ja viranomaisia suunnittelemaan henkilöstöjärjestelynsä vakavien kriisien ja poikkeusolojen varalle.  Monet yritykset ja viranomaiset vastaavat yhteiskunnan elintärkeistä tehtävistä, jotka voisivat pitkittyvässä kriisissä lisääntyä merkittävästi ja muuttua ympärivuorokautisiksi. Tällöin samoihin tehtäviin tarvitaan käytännössä useampia henkilöitä.

Suomen turvallisuusympäristön heikentyminen lisää erilaisten häiriöiden ja kriisien mahdollisuutta. Vaikka monet vakavat uhkat ovat epätodennäköisiä ja harvoin toteutuvia, niihin on silti tarpeen varautua. Viranomaisten, yritysten, järjestöjen ja kansalaisten varautuminen on tärkeää, jotta yhteiskunnan ja yritysten toiminta ja työnteko voisi jatkua kriisinkin aikana. Monissa organisaatioissa on vielä parannettavaa toiminnan jatkuvuuden suunnittelussa.

Viranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus varautua jatkamaan toimintaa häiriötilanteissa. Pelkkä viranomaisten varautuminen ei kuitenkaan riitä, sillä yritykset vastaavat monista yhteiskunnan huoltovarmuuden ja kriisinkestävyyden kannalta elintärkeistä toiminnoista. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi sähköverkot, tietoverkot, elintarvike- ja ruokahuolto sekä kriittiset kuljetukset.  uoltovarmuuskeskus Huoltovarmuuske  

-Organisaatioiden on huolehdittava siitä, että työntekoa on mahdollista jatkaa myös vakavan kriisin aikana. Työnantaja vastaa organisaation varautumisesta, jatkuvuudesta ja työntekijöiden toimintakyvyn turvaamisesta. Työntekijöille tulee jakaa tietoa ja kouluttaa heitä kriisiajan toiminnasta. Työntekijöitä on tärkeä kannustaa omatoimiseen varautumiseen myös kotona, sanoo toimitusjohtaja Janne Känkänen Huoltovarmuuskeskuksesta.

Myös Huoltovarmuuskeskus vahvistaa toimintavalmiuttaan vakavien ja pitkittyvien kriisien varalta. HVK kokoaa tänä vuonna omaan varahenkilöstöönsä rajatun määrän ammattilaisia, joilla on tarvittava osaaminen ja valmius täydentää Huoltovarmuuskeskuksen henkilöstöä vakavissa kriisitilanteissa.

Normaaliaikana henkilöt työskentelevät oman työnantajan palveluksessa. He ovat myös saattaneet jo jäädä eläkkeelle. Kriisioloissa henkilö siirtyisi kokoaikaiseen palkalliseen työsuhteeseen Huoltovarmuuskeskukseen.

Tavoitteena on löytää henkilöitä, joilla on vahva osaaminen, mutta joilla ei ole muuta yhtäaikaista poikkeusolojen tehtävää. Varahenkilöstön haku toteutetaan huoltovarmuusorganisaation ja HVK:n yhteistyökumppanien kautta.

Lisätietoja medialle:

turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Andreas Schneider, p. 0295 051 116, etunimi.sukunimi@nesa.fi

toimitusjohtaja Janne Känkänen, (yhteydenotot assistentin kautta p. 0295 051 017), etunimi.sukunimi@nesa.fi

Avainsanat

Tietoa Huoltovarmuuskeskuksesta

Huoltovarmuuskeskus (HVK) on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu sekä operatiivinen toiminta. Yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa HVK varmistaa, että yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus voidaan turvata kriisi- ja häiriötilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Huoltovarmuuskeskus

Huoltovarmuuskeskus: Suomessa ei ole pulaa polttoaineista tai viljasta Lähi-idän sodan takia15.4.2026 12:06:07 EEST | Tiedote

Suomen huoltovarmuus ei ole heikentynyt Lähi-idän sodan takia. Polttoaineiden ja viljan saatavuus on Suomessa hyvä, sen sijaan lannoitteiden saatavuutta on parannettava jatkossa, katsoo Huoltovarmuuskeskus uusimmassa tilannearviossaan. Virasto seuraa Lähi-idän tilannetta ja ennakoi sen vaikutuksia Suomen huoltovarmuuteen yhdessä yritysten ja muiden viranomaisten kanssa.

Finland must strengthen self-sufficiency in plant protein production31.3.2026 09:16:35 EEST | Press release

Finland could significantly increase its protein self-sufficiency if protein and oil crops were grown to the maximum extent permitted by crop rotation. It is important to increase Finland’s self-sufficiency in raw materials for food production in order to strengthen society’s resilience to crises. This is the conclusion of studies commissioned by the National Emergency Supply Agency (NESA) and carried out by the Natural Resources Institute Finland (Luke).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye