Yrittäjägallup: Kesätyöpaikkoja tarjolla viime vuotta vähemmän
10.3.2026 08:25:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Pk-yritykset tarjoavat tänä kesänä aiempaa vähemmän kesätöitä, kertoo Yrittäjägallup. Pk-yrityksistä 21 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä, kun viime vuonna osuus oli 23 prosenttia ja vuonna 2024 vielä 26 prosenttia. – Moni yrittäjä epäröi vielä, voiko kesätyöntekijöitä palkata. Usein tarve hahmottuu vasta kesälomien sijoittelun jälkeen. Nuorten kannattaa hakea ja tiedustella kesätöitä aktiivisesti kesään asti, työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén Suomen Yrittäjistä sanoo.

Kesätyömahdollisuuksia löytyy edelleen eniten suuremmista pk-yrityksistä, ja toimialoista erityisesti teollisuudesta ja kaupasta. Alueellisesti Itä- ja Pohjois-Suomen yritykset aikovat palkata kesätyöntekijöitä hieman muuta maata useammin.
Myös palkattavien työntekijöiden määrä on laskussa. Kesätyöntekijöitä palkkaavat yritykset aikovat rekrytoida keskimäärin 3,1 nuorta, kun viime vuonna luku oli 5,2 ja vuonna 2024 vielä 5,6.
“Kannustamme pk-yrityksiä tarjoamaan kesätöitä”
Tuloksissa korostunee kuluvan vuoden heikko talousnäkymä. Yritykset seuraavat tarkasti kysynnän ja taloustilanteen kehittymistä.
– Kannustamme pk-yrityksiä tarjoamaan kesätöitä, jos se vain on mahdollista. Kesätyöt ovat nuorille tärkeitä askelia työelämän taitojen oppimisessa ja työuran rakentamisessa. Kesätyöntekijöiden palkkaaminen hyödyttää myös yrityksiä, Hellstén sanoo.
– Kaiken kaikkiaan kesätyöt ovat yrityksille erinomainen sauma vahvistaa työnantajakuvaa ja löytää tulevia osaajia.
Näin rekrytoit kesätyöntekijän oikein:
1. Kartoita työtehtävät
Kartoita ne työtehtävät, joihin kesätyöntekijöitä tarvitaan. Mieti, mitä työtehtävien tekeminen vaatii ja millaista työntekijää haet. Pohdi jo etukäteen, miten uudet työntekijät saadaan mukaan työyhteisöön ja miten heitä voidaan työssä parhaalla tavalla tukea.
2. Hoida rekrytointiprosessi oikein
Suhtaudu rekrytointiprosessiin avoimesti ja huolehdi, että jo työpaikkailmoitus houkuttelee työntekijöitä hakemaan ja huomioi mahdolliset hakijat yhdenvertaisesti.
Tarkista työ- ja elinkeinotoimistosta, onko kesätyöntekijöiden palkkaamiseen mahdollista saada esimerkiksi palkkatukea tai tukeeko kaupunki jollakin tavalla nuorten palkkaamista. TE-toimistoista voi myös saada apua kesätyöntekijöiden hakemiseen. Muista ilmoittaa kesätyöntekijöiden valinnasta myös työnhakijoille, jotka eivät tulleet valituksi.
3. Tee kirjallinen työsopimus
Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti. Työsopimukseen on syytä kirjata ainakin palkan määrä, työaika, työtehtävät, työsuhteen kesto ja alkamisajankohta, mahdollisesti sovellettava työehtosopimus sekä määräaikaisuuden peruste. Tarkista lisäksi, onko työehtosopimuksessa esimerkiksi nuoriin työntekijöihin liittyviä velvoitteita tai määräyksiä palkan osalta.
4. Perehdytä työntekijä kunnolla
Kesätyöntekijä kannattaa perehdyttää yhtä huolellisesti kuin muutkin työntekijät, vaikka hän on töissä vain määräaikaisesti ja huolehtia siitä, että nuori tietää, kenen puoleen voi kääntyä, mikäli työhön liittyen esiintyy kysymyksiä tai haasteita.
5. Muista palkkalaskelma ja työtodistus
Palkanmaksun yhteydessä tulee antaa myös palkkalaskelma. Kun kesätyöntekijän työsuhde loppuu, muista antaa hänelle työtodistus. Lisäksi palkat tulee ilmoittaa tulorekisteriin myös lyhytaikaisista työsuhteista.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 2.–9.2.2026. Siihen vastasi 1 185 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutustu tuloksiin paremmin tästä.
Lisätietoja: Harri Hellstén, työmarkkina-asioiden päällikkö, 050 502 0111, Suomen Yrittäjät
Yhteyshenkilöt
Harri Hellsténtyömarkkina-asioiden päällikkö
Puh:050 502 0111harri.hellsten@yrittajat.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Joka neljäs pk-yritys rekrytoimassa28.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Joka neljäs (26 %) pk-yritys aikoo palkata uusia työntekijöitä seuraavan vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. Rekrytointihalukkuus kasvaa selvästi yrityskoon myötä. Vähintään viisi henkilöä työllistävistä yrityksistä yli 40 prosenttia aikoo rekrytoida, ja vähintään 10 hengen yrityksissä osuus nousee jo 62 prosenttiin.
Yrittäjägallup: Pk-yritysten rahoituksen saanti lievästi parantunut – ”Tämä ei ole vielä sitä, mitä pankit ovat lupailleet”27.4.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Pk-yritysten rahoituksen saatavuus on helpottunut lievästi syksystä, ilmenee Yrittäjägallupista. Edelleen noin joka viides pk-yritys kertoo rahoituksen vaikeutuneen viimeisen vuoden aikana, mutta 59 prosenttia arvioi tilanteen pysyneen ennallaan – lokakuussa osuus oli 51 prosenttia. Rahoitus estää yhä lähes puolet hankkeista ainakin osittain, ja osa yrityksistä ei pysty vastaamaan kysynnän kasvuun. Kehysriihessä hallitus teki päätöksen rahoituksen vauhdittamiseksi.
Yrittäjät: Tärkeää, että osinkoja ei sotketa YEL-järjestelmään – työtulolaskuri uusiksi nopeasti23.4.2026 12:07:11 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö tarkensi torstaina yrittäjien eläkelain (YEL) uudistusta. Yrittäjät pitää hallituksen linjaamaa YEL-kokonaisuutta kohtuullisena kompromissina ja historiallisena uudistuksena. ”Iso reformi on tehty ristikkäisten odotusten paineissa. Lopputulos on varsin tasapainoinen”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kiittää.
Yrittäjien Pentikäinen: Yrittäjille suuri riihi23.4.2026 09:01:17 EEST | Tiedote
Hallitus kertoi keskiviikkoiltana viimeisen kehysriihensä tuloksista. Moni kommentoija luonnehti riihen tuloksia ja merkitystä vähäisiksi. Yrittäjille riihi oli kuitenkin tärkeä. Isoista asioista merkittävin oli odotettu yrittäjien eläkelain (YEL) uudistus, jonka suuntaviivat hallitus vahvisti, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa blogissaan.
Yrittäjät kehysriihestä: Pk-yritysten avuksi joukko tärkeitä toimia22.4.2026 22:07:34 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi kehysriihessään joukosta toimia kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseksi. “Hallitus on löytänyt vaikeassa taloustilanteessa toimia, joilla on myönteinen vaikutus pk-yrityksiin. On ymmärrettävää, että kysynnän elvyttämistoimia rajoittaa se, että ylimääräistä rahaa ei ole”, johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme