Parolan terveysaseman toiminta jatkuu Hattulassa – aluehallitus päätti jatkaa sopimusta Terveystalon kanssa
9.3.2026 18:32:54 EET | Oma Häme | Uutinen
Ostopalvelusopimus jatkuu kesään 2027 saakka.

Aluehallitus päätti jatkaa vuodella ostopalvelusopimusta Parolan terveysasemasta Terveystalon kanssa. Päätöksen myötä terveysaseman toiminta jatkuu Hattulassa kesäkuun 2027 loppuun saakka.
Lisäksi aluehallitus päätti äänestyksen jälkeen palauttaa Parolan terveysaseman siirtoa koskevan asian takaisin valmisteluun. Aluehallitukselle esitettiin Parolan terveysaseman toiminnan siirtämistä Hämeenlinnaan Parantolan sosiaali- ja terveysasemalle 1.7.2027 mennessä. Jos aluehallitus olisi puoltanut siirtoa, olisi asia edennyt aluevaltuustoon.
Maanantain kokouksessa Johanna Häggman (kesk.) esitti, että aluevaltuustolle esitettäisiin Parolan terveysaseman toiminnan jatkumista hyvinvointialueen omana tuotantona 1.7.2027 alkaen. Helena Lehkonen (kok.) puolestaan esitti, että asia palautetaan takaisin valmisteluun ja Parolan palvelupisteen jatkosta päätetään vasta vuoden 2027 talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Aluehallitus päätti palauttaa asian valmisteltavaksi äänin 10-3. Hattulan palvelupisteen jatko ratkaistaan osana vuoden 2027 talousarviokäsittelyä. Vuoden 2026 aikana tehdään perusterveydenhuollon palvelupisteiden tuotantotapa-analyysi. Mahdollisesta siirrosta päättää aluevaltuusto, jolle asia tulee käsiteltäväksi tämän vuoden lopulla.
Koska Parolan terveysaseman toiminnan siirto palautui valmisteluun, oli aluehallituksen mahdollista päättää Terveystalon sopimuksen jatko-option käytöstä jo nyt. Sopimus jatkuu 30.6.2027 saakka.
Parolan terveysaseman palveluja Hattulassa on tuottanut Terveystalo vuodesta 2020 alkaen. Nykyinen sopimus alkoi syksyllä 2024 ja kattaa perusterveydenhuollon vastaanottopalvelut sekä niihin liittyvät laboratorio- ja kuvantamispalvelut, mielenterveyspalvelut, ehkäisevän päihdetyön palvelut, fysioterapiapalvelut sekä terveysneuvonnan ja terveystarkastukset.
Maanantaina koolla ollut aluehallitus myös hyväksyi hyvinvointialueen tekoälypolitiikan. Se määrittää yhteiset periaatteet ja menettelytavat sekä vastuut tekoälyn käytölle hyvinvointialueella.
Aluehallitus jätti pöydälle Koivikkosäätiö sr:n hallituksen jäsenten nimeämistä koskevan asian. Muut asiat päätettiin esityslistan mukaisesti. Seuraava kokous on 16. maaliskuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa Lepolaaluehallituksen puheenjohtaja (sd.)
Puh:050 592 5868kaisa.lepola@luottamus.omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Tervakosken terveysaseman toiminta palautuu normaaliksi syksyllä – lääkärivastaanotto laajenee 1.9. alkaen30.4.2026 09:58:08 EEST | Tiedote
Toiminta on ollut supistettua elokuusta 2025 lähtien lääkäritilanteen vuoksi.
Noin tuhat ikäihmisten omaishoidon ja vammaispalvelujen asiakasta kutsutaan pilottiin kevääseen 2027 mennessä29.4.2026 16:20:13 EEST | Tiedote
Oma Häme alkaa kutsua asiakkaita pilottiin toukokuussa. Pilotissa testataan uudenlaista tapaa kerätä asiakkailta ennakkotietoa ennen palvelu- tai sosiaaliohjaajan tapaamista.
Kanta-Hämeen ensihoito järjestää Instagram-liven – vinkkejä kesän tilanteisiin ja vastauksia kysymyksiin29.4.2026 06:34:34 EEST | Tiedote
Kanta-Hämeen ensihoito järjestää Instagram-liven maanantaina 11.5.2026 klo 18–19. Livessä ovat mukana ensihoitopäällikkö Antti Rinta-Valkama, ensihoitajat Laura Lahti ja Laura Lappalainen sekä tilannekeskuspäivystäjä Karoliina Kallioportti. Lähetyksessä tarjotaan käytännönläheisiä vinkkejä kesän tyypillisiin ensihoitoa vaativiin tilanteisiin ja vastataan yleisön kysymyksiin.
Aluehallitus käsitteli talousasioita ja ikäihmisten palvelusääntökirjoja28.4.2026 14:50:47 EEST | Uutinen
Maanantaina koolla ollut aluehallitus merkitsi tiedoksi muutostalousarvion sekä alijäämien kattamisaikataulun muutoksen valmistelutilanteen. Tämänhetkisen lainsäädännön mukaan hyvinvointialueiden tulee kattaa vuosina 2023 ja 2024 syntyneet alijäämät tämän vuoden loppuun mennessä. Parhaillaan on kuitenkin valmisteilla lakimuutos, joka mahdollistaisi kattamisajan pidentämisen enintään vuoteen 2029. Oma Häme on valmistellut hakemustaan aikataulun pidentämiseksi. Esityksen mukaan hyvinvointialue ei saisi automaattisesti määräajan pidennystä sitä hakiessaan, vaan arvion uudesta määräajasta tekisi valtiovarainministeriö. Lakimuutoksen mahdollisen voimaantulon lisäksi epäselvää on vielä valtion ensi vuoden rahoitus. Valtiovarainministeriö julkaisee vuoden 2027 ennakollisen rahoituslaskelman ja rahoituksen painelaskelman vuosille 2028–2030 vasta 30.4.2026. Tämä on haastanut talouden suunnittelun valmistelua merkittävästi. Talouden saattaminen tasapainoon edellyttää Oma Hämeeltä joka tapauksess
Hyvinvointialuejohtajien verkosto: Kehysriihi ei tuonut helpotusta hyvinvointialueiden ahdinkoon27.4.2026 16:49:32 EEST | Uutinen
Päättynyt kehysriihi toi uusia asiakasmaksukorotuksia sosiaali- ja terveyssektorille. Hyvinvointialuejohtajat ja Hyvil ovat huolissaan valtion ylioptimistisista asiakasmaksukorotuksista, joissa korotusten vaikutukset ja hyvinvointialueiden rahoituksen leikkaukset toistuvasti yliarvioidaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin on tehty useampia merkittäviä korotuksia viime vuosina, ja maksut ovat Suomessa jo merkittäviä. Aiemmin tehtyjen korotuspäätösten toteutumisesta ei ole tehty vaikutusarviota tai seurantaa, vaikka hyvinvointialueiden rahoitusta on leikattu jo etukäteen. Asiakasmaksut kasvattavat luottotappiota Käytännössä hyvinvointialueille ei kerry asiakasmaksutuloa arvioituja määriä, koska yhä useamman asiakkaan kohdalla vuosittainen maksukatto täyttyy. Maksukaton ylittymisen jälkeen maksukattoon sisältyvät palvelut ovat asiakkaalle maksuttomia asianomaisen kalenterivuoden loppuun saakka. Edellisten vuosien merkittävät asiakasmaksukorotukset tulevat heijastumaan hyvinv
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme