Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Uuden tekoälyohjelman tavoitteena on turvata palvelut tukemalla ammattilaisten työtä ja palvelujen vaikuttavuutta
10.3.2026 08:09:29 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue käynnistää tekoälyohjelman vuosille 2026–2029.
Hyvinvointialueen tekoälyohjelman tavoitteena on uudistaa palveluja ja toimintaa mahdollisimman vaikuttaviksi sekä turvata hyvinvointialueen toiminta myös tulevaisuudessa. Aluehallitus hyväksyi tekoälyohjelman kokouksessaan 9.3.2026.
Tekoälyohjelma toteuttaa hyvinvointialueen tuoretta strategiaa. Sen avulla halutaan varmistaa, että asiakkaat ja potilaat saavat apua oikea-aikaisesti ja mahdollisimman sujuvasti. Tekoäly voi tukea asiointia ohjaamalla ihmiset nopeasti oikeaan palveluun, kokoamalla hajallaan olevaa tietoa yhteen sekä tunnistamalla tilanteita, joissa tukea tarvitaan jo varhaisessa vaiheessa. Näin ongelmiin voidaan tarttua ennen kuin ne vaikeutuvat.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella tekoälyä hyödynnetään jo käytännön työssä. Yhtenä esimerkkinä on käynnissä oleva projekti tekoälypohjaisen kirjausavustimen käyttöönotosta.
– Tekoälyyn perustuva kirjausavustin voi auttaa ammattilaista tekemään potilas- ja asiakastietojärjestelmiin tarvittavat kirjaukset sujuvammin. Tämä vähentää manuaalista työtä ja vapauttaa aikaa varsinaiseen kohtaamiseen potilaan kanssa, kertoo tukipalveluiden toimialajohtaja Ismo Rautiainen.
Ammattilaisten arjessa tekoäly voi vähentää kiirettä ja hallinnollista kuormaa. Rutiinitehtävien automatisointi vapauttaa aikaa asiakkaiden kohtaamiseen ja asiantuntijatyöhön. Tekoäly ei korvaa ihmistä, vaan tukee työtä ja auttaa suuntaamaan ammattilaisten aikaa sinne, missä sitä eniten tarvitaan.
– Hyvinvointialue tähtää alan parhaaksi työnantajaksi. Henkilöstön tekoälyosaamisen vahvistaminen on yksi keskeinen keino tämän tavoitteen saavuttamisessa, Rautiainen sanoo.
Tekoälyohjelma auttaa hyvinvointialuetta vastaamaan kasvavaan palvelutarpeeseen, henkilöstön eläköitymiseen sekä tiukkaan taloustilanteeseen. Tavoitteena on rakentaa kestävä, inhimillinen ja vaikuttava palvelujärjestelmä, jossa teknologia ja ihmistyö täydentävät toisiaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ismo RautiainenTukipalvelujen toimialajohtaja
Puh:044 729 7982ismo.rautiainen@paijatha.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kesälomakausi vaikuttaa osaan sote-palveluista3.6.2026 09:58:28 EEST | Tiedote
Suurin osa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen palveluista on käytettävissä normaalisti läpi kesän. Osa palveluista toimii supistetuin aukioloajoin tai keskittyen tiettyihin toimintoihin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijäthämäläisiä osallistujia etsitään laajaan valtakunnalliseen tutkimukseen vyöruusurokotteen vaikutuksesta muistisairauksiin2.6.2026 11:42:05 EEST | Tiedote
Suomen rokotetutkimus (FVR) on aloittanut FinDementia-tutkimuksen, jossa selvitetään, voiko vyöruusurokote Shingrix® vähentää muistisairauksien riskiä. Tutkimukseen osallistuu yli 33 000 vähintään 76-vuotiasta eri puolilta Suomea. Päijät-Häme on yksi neljästä tutkimukseen osallistuvasta hyvinvointialueesta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalvelujen tuotannosta asukastilaisuudessa26.5.2026 10:00:08 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalveluiden tuotannosta maanantaina 8. kesäkuuta klo 17:00–18.30. Tilaisuus järjestetään Sysmän teatteritalolla osoitteessa Väihkyläntie 1.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sosiaalihuoltolain uudistus sisältää hyviä tavoitteita, mutta säästöt jäävät epävarmoiksi25.5.2026 13:45:04 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue suhtautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen pääosin myönteisesti. Erityisesti tärkeänä nähdään oikea-aikaisen tuen vahvistaminen, palvelujen selkeyttäminen sekä ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen korostaminen. Myös sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen roolin vahvistaminen asiakkaiden tukena on hyvinvointialueen näkökulmasta perusteltua.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Venetsialaisten ilotulitus vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen Päijät-Hämeessä25.5.2026 11:00:52 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastusviranomainen vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen ilotulitteiden käytöstä venetsialaisissa. Muutoksen syynä on lisääntynyt häiriökäyttäytyminen ja ilotulittaminen kielletyillä alueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme