Tule keskustelemaan kanssamme
10.3.2026 08:56:29 EET | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää keväällä kolme asukaspaneelia. Haluamme kuulla alueemme asukkaiden ajatuksia ja kehitysideoita.

Kaikki tilaisuudet alkavat kello 18 yhteisellä osuudella, jonka jälkeen keskustellaan ryhmissä teemakohtaisesti. Puheenvuoroja jakavat sektorijohtajat ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattorit. Tilaisuudet järjestetään:
- 24. maaliskuuta Vaasassa keskussairaalan Kotka-auditoriossa, Y3
- 25. maaliskuuta Pietarsaaressa, Malmin sosiaali- ja terveyskeskus, F-rakennus, ruokasali
- 16. huhtikuuta Närpiön sosiaali- ja terveyskeskuksessa, Gula paviljongen.
Valitse paikkakunta, jonka tilaisuuteen haluat osallistua ja teema, josta haluat keskustella. Aiheet on valittu aiempien asukaskyselyiden vastausten pohjalta.
- Lapset, nuoret ja perheet:
- Millaista tukea vanhemmuuteen kaivataan enemmän?
- Millaisia ovat hyvät ja saavutettavat palvelut?
- Mitä yhteydenottotapoja kaivataan?
- Millaista tukea kriisissä tarvitaan?
- Työikäiset:
- Millaista tukea nuoret aikuiset tarvitsevat?
- Onko yhteisöllisyys vielä voimissaan? "Koko kylä huolehtii kaikista”
- Millaista tukea ulkomailta Pohjanmaalle muuttavat työntekijät ja heidän perheensä tarvitsevat?
- Ikäihmiset:
- Millaista tukea omaishoitajat tarvitsevat?
- Miten yksinäisyyttä voidaan vähentää?
- Mikä edistää toimintakykyä?
Ilmoittaudu Webropol-lomakkeella 16.3. mennessä.
Jokaiseen asukaspaneeliin mahtuu rajattu määrä osallistujia. Jos kiinnostuneita on enemmän kuin paikkoja, arvotaan osanottajat. Keskustelut käydään kaksikielisesti suomeksi ja ruotsiksi. Jos tarvitset viittomakielen tulkkia, kerro siitä ilmoittautumisen yhteydessä.
– Jokaisella ilmoittautuneella on mahdollisuus vaikuttaa. Jos et pääse paikalle, saat linkin sähköiselle äänestysalustalle, jossa voit osallistua hyvinvointialueen kehittämiseen, kertoo laatujohtaja Mari Plukka.
Tervetuloa mukaan!
Yhteyshenkilöt
Mari PlukkaLaatujohtaja
Puh:040 668 2212mari.plukka@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Staden Jakobstad fick pris för sitt hälso- och välfärdsfrämjande arbete14.4.2026 16:26:45 EEST | Pressmeddelande
Den 14 april 2026 fick staden Jakobstad ta emot det s.k. välmåendegärningspriset av Österbottens välfärdsområde för det övergripande arbete som staden gjort för att främja sina invånares hälsa och välfärd.
Pietarsaaren kaupunki palkittiin hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä14.4.2026 16:25:13 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialue palkitsi Pietarsaaren kaupungin 14.4.2026 Hyvinvointiteko-palkinnolla kattavasta työstään hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä eri ikäisille asukkailleen.
Riku Niemistö valdes till sektordirektör för personer i arbetsför ålder13.4.2026 13:00:52 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesstyrelsen beslutade enhälligt om valet av Niemistö vid sitt möte 13.4. Niemistö inleder sin uppgift i början av augusti.
Työikäisten sektorijohtajan virkaan valittiin Riku Niemistö13.4.2026 12:58:48 EEST | Tiedote
Aluehallitus päätti Niemistön valinnasta yksimielisesti kokouksessaan 13.4. Niemistö aloittaa tehtävässään elokuun alussa.
Förslag: Avgiftsfria förlossningar i Vasa i fortsättningen9.4.2026 14:01:00 EEST | Pressmeddelande
På måndagen den 13 april behandlar välfärdsområdesstyrelsen ett förslag enligt vilket förlossningarna på Vasa centralsjukhus ska vara avgiftsfria. Tanken bakom förslaget är att lätta på den ekonomiska bördan för familjer som skaffar barn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme