Luken tutkimusprofessori Ilkka Leinonen: Ilmastotoimiin tarjotaan näennäisratkaisuja

Hakkuiden vähentäminen ei korvaa fossiilisten päästöjä

Kun Suomen ilmastokeskustelu on keskittynyt hakkuiden vähentämiseen, globaalissa mittakaavassa se on näennäisratkaisu. – Puun kysyntä ei katoa, vaikka Suomi leikkaisi metsänhakkuitaan. Tuotanto vain siirtyy suurelta osalta toisiin maihin mutta taloudellinen tappio kohdistuu Suomeen, sanoo Luken tutkimusprofessori Ilkka Leinonen.

–Kyse on vuotovaikutuksesta, jossa päästöt tai tuotanto siirtyvät paikasta toiseen ilman, että ilmastovaikutus muuttuu. Samalla heikennetään kotimaisen metsäteollisuuden mahdollisuuksia tuottaa fossiilisia korvaavia tuotteita, kuten puurakenteita, biopolttoaineita ja biopohjaisia materiaaleja.

Uusi alku Suomen ilmastopolitiikalle

Leinosen mukaan ilmastopolitiikka ei voi rakentua yhden sektorin kuristamiseen, vaan sen on tarkasteltava koko talousjärjestelmää ja globaalia kysyntää. – Suomen ilmastokeskustelu on ajautunut poteroon. Metsät on nostettu keskiöön tavalla, joka sivuuttaa globaalin kokonaiskuvan ja fossiilitalouden rakenteellisen ongelman.

–Suomen ilmastopolitiikka tarvitsee uuden alun. Ilmastopolitiikan ytimeen on Suomessa nostettu metsien hiilinielut, samalla kun fossiilisten polttoaineiden käytön lopettaminen on jäänyt sivurooliin. Ilmastopolitiikkaan tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma. Metsien hiilinielut ja maankäyttösektorin toimet ovat tärkeitä, mutta ne eivät voi kompensoida ilmakehään pysyvästi jäävää fossiilista hiiltä.

Ilmastonmuutoksen hillinnän ratkaiseva kysymys on Leinosen mukaan fossiilisten päästöjen nollaaminen. – Uusi alku tarkoittaa sen lisäksi pysyvien hiilenpoistojen kehittämistä ja käyttöönottoa sekä biotalouden ja metsätalouden roolin tarkastelua globaalissa mittakaavassa, eikä pelkästään kansallisen nielulaskennan kautta.

Metsäsektori ei ole ilmastotoimien alisuoriutuja

Kun ilmastokeskustelussa maankäyttösektori, erityisesti metsät, esitetään ongelmana, tulkinta perustuu Leinosen mukaan tapaan, jolla päästö- ja nielulaskennan tuottamat maankäyttösektorin tulokset yhdistetään suoraan kansallisiin ilmastotavoitteisiin.

–Kokonaiskuva on kuitenkin toisenlainen. Lähinnä metsänhoitotoimenpiteiden seurauksena Suomen metsät ovat vuodesta 1990 lähtien sitoneet noin 1,3 miljardia tonnia hiilidioksidia puustoon ja kivennäismaiden maaperään. Vaikka ojitetut turvemaat ovat samaan aikaan aiheuttaneet päästöjä, kokonaisuutena metsät ovat olleet yli 1,1 miljardin tonnin nettonielu.

Vaikka julkisessa keskustelussa metsäsektoria pidetään epäonnistujana, Leinosen mukaan syy ei ole metsätalouden romahtaneessa ilmastotehossa, vaan siinä, miten tutkimustuloksia tulkitaan ja niitä poliittisesti käytetään.

–Yksi keskeinen vääristymä liittyy kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ohjeistuksen mukaisen päästölaskennan rakenteeseen. Fossiilisten polttoaineiden tuotantomaissa raportoidaan pelkästään tuotannon päästöt, mutta itse polttamisesta syntyvät päästöt kirjataan kuluttajamaalle. Metsien kohdalla logiikka on päinvastainen. Puun korjuun vaikutus näkyy heti tuotantomaan maankäyttösektorilla, mutta puutuotteiden ja bioenergian hyödyt realisoituvat käyttäjämaissa.

Laskentatapa asettaa puunjalostustuotteita vievät maat, kuten Suomen ja Ruotsin, Leinosen mukaan epäedulliseen asemaan. – Metsämaan hiilitase heikkenee korjuun hetkellä, mutta puun käytöstä syntyvä fossiilisten korvaus näkyy muualla. Lopputuloksena syntyy kuva, jossa metsämaa näyttää ilmastopolitiikan rasitteelta, vaikka globaali vaikutus voi olla päinvastainen.

–Kyse ei ole inventaarion virheestä, vaan poliittisesta tulkinnasta. Mittari kertoo sen, mitä on sovittu mitattavaksi. Ongelma syntyy, kun mittaria käytetään ilman kokonaiskuvaa.

Metsien nieluilla jatketaan fossiilitaloutta

Pariisin sopimuksen jälkeen ilmastopolitiikan keskiöön nousi nettonollatavoite eli päästöjen ja poistumien tasapaino. – Käytännössä tämä johti siihen, että fossiiliset päästöt ja metsien hiilinielut niputettiin samaan tarkasteluun.

–Tässä on Suomen ilmastopolitiikan keskeinen virhe. Fossiiliset päästöt pienentävät geologisia hiilivarastoja pysyvästi. Kun hiili kaivetaan maasta ja poltetaan, se siirtyy ilmakehään vuosisadoiksi. Sen sijaan metsien hiilinielut ovat biologisia ja tilapäisiä. Hiili sitoutuu puustoon ja maaperään, mutta myös vapautuu takaisin esimerkiksi biomassan luontaisessa hajoamisessa, hakkuissa, metsätuhoissa tai maankäytön muutoksissa.

Leinosen mukaan fossiilisten päästöjen vähentämistä ja maankäytön nielujen kasvattamista ei voida pitää keskenään vaihdettavina. – Silti nykyinen politiikkaa pyrkii käyttämään metsiä fossiilitalouden jatkamisen puskurina. Fossiiliset päästöt on laskettava nollaan riippumatta siitä, millaisia biologisia nieluja on käytettävissä.

Ilmastopolitiikalle uusi suunta – fokus fossiilitalouden alasajoon

Ilmastopolitiikan painopiste on Leinosen mielestä siirrettävä fossiilisten polttoaineiden ja raaka-aineiden käytöstä luopumiseen. – Pelkkä vähentäminen ei riitä, vaan tarvitaan hallittu alasajo. Tämä koskee erityisesti liikennettä ja teollisuutta, joissa päästövähennykset ovat vaikeimpia.

–Vaikka vähähiilisen sähkön tuotannossa Suomi on edennyt pitkälle, erityisesti raskas liikenne, meri- ja lentoliikenne tarvitsevat biopolttoaineita ja sähköpolttoaineita. Näissä biogeeninen hiili ja sen talteenotto tulevat olemaan keskeisessä roolissa.

Leinosen mukaan keinovalikoimaan tarvitaan myös pysyviä hiilenpoistoja. – Bioenergiaan yhdistetty hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (BECCS) sekä suorat ilmakehästä tehtävät poistot (DACCS) tarjoavat mahdollisuuden poistaa hiiltä pysyvästi geologisiin varastoihin. Näin voidaan tasapainottaa jäljelle jääviä päästöjä ilman, että biologisia nieluja kuormitetaan yli niiden kestokyvyn.

EU luo markkinoita pysyville hiilenpoistoille

Leinosen mukaan EU:n sääntelyssä on tapahtunut myönteistä kehitystä. – Hiilenpoistoja ja hiiliviljelyä koskeva asetus (CRCF) erottaa pysyvät hiilenpoistot biologisista, tilapäisistä varastoista ja on luonut niille omat sertifiointisäännöt.

–Tämä on merkittävä periaatteellinen muutos. Se tunnistaa sen, että kaikki hiilinielut eivät ole samanarvoisia ilmaston kannalta. Samalla EU rakentaa markkinoita pysyville hiilenpoistoille ja pyrkii ohjaamaan investointeja teknologisiin ratkaisuihin.

–Suomen ilmastopolitiikan haasteena on nyt kytkeä kansallinen keskustelu tähän laajempaan kehykseen, eikä jumiutua yksinomaan metsänielujen lyhyen aikavälin vaihteluihin, muistuttaa Leinonen.

Markku Laukkanen, markku.laukkanen@audiomedia.fi