Varsinais-Suomen ja Satakunnan maanteiden korjaus- ja päällystystyöt 2026
11.3.2026 09:00:00 EET | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus toteuttaa vuoden 2026 aikana arviolta noin 230 kilometrin päällystysohjelman. Rahaa päällysteiden uusimiseen on käytettävissä noin 30 miljoonaa euroa, josta osa kohdistuu tiemerkintöihin ja paikkauksiin. Rahoituksessa on mukana vielä hallitusohjelman mukaista korjausvelkarahoitusta noin 11 miljoonaa euroa.

Viime vuosien lisärahoitus on mahdollistanut tavallista laajemmat korjaukset etenkin vuosina 2024 ja 2025, mutta rahoituksen vähentyessä ohjelman kokonaispituus supistuu. Tänä vuonna päällystystöitä kohdennetaan erityisesti päätieverkolle, jossa liikennemäärät ovat suurimmat ja tien kunnon ylläpidolla on suurin vaikutus liikennöinnin turvallisuuteen ja sujuvuuteen.
Kaiken kaikkiaan päällysteiden korjaukseen on tänä vuonna käytettävissä noin 30 miljoonaa euroa, josta päällysteisiin kohdistuva korjausvelkarahan osuus on suunnilleen 11 miljoonaa euroa. Tällä arvioidaan päällystettävän noin 230 kilometriä maanteitä.
Rahoituksen vähenemisen myötä töiden painopiste alkaa siirtymään vilkkaammalle tieverkolle
Rahoituksen niukentuminen näkyy siinä, että päällystystyöt keskittyvät tulevana kesänä erityisesti vilkasliikenteisille teille, joilla päällysteiden kuntovaatimukset ovat muuta verkkoa tiukemmat. Vähäliikenteisemmällä verkolla joudutaan tekemään entistä tarkempia valintoja, ja suuri osa kohteista jää odottamaan päällystystä myöhemmille vuosille. Vähäliikenteisen tieverkon päällystemäärät ovat tänä vuonna jo merkittävästi pienemmät edellisvuoteen verrattuna.
Lopulliseen päällystysmäärään vaikuttaa merkittävästi asfaltin pääraaka-aineena käytettävän bitumin hinta. Se on riippuvainen vahvasti raakaöljyn maailmanmarkkinahinnasta, joka on viime vuosina heilahdellut geopoliittisten jännitteiden vuoksi. Nämä muutokset heijastuvat suoraan päällystyskustannuksiin ja siten siihen, kuinka paljon töitä voidaan käytettävissä olevalla rahoituksella tehdä.
Öljymarkkinoiden epävarmuuden odotetaan jatkuvan myös vuoden 2026 aikana, mikä lisää kustannusvaihteluiden riskiä päällystyskauden aikana.
Liikenteellisesti merkittävimpiä päällystyskohteita valta- ja kantateillä:
- Vt1/E18 Vehkaoja – Piihovi, Salo, 4,7 km
- Vt2 Huittinen, 3,2 km
- Vt 8 Masku – Nousiainen, 5,6 km
- Vt 8 Rauma, 6,5 km
- Vt 8 Tikkula – Hyvelä, Pori 3 km
- Vt 8 Tuorila – Lankoski, Merikarvia, 8,3 km
- Vt 10 Hakkinen – Nuolemo, Lieto, 7 km
- Kt 40 Kuninkoja – Ravattula, Raisio/Turku, 9 km
- 22020 Kärsämäen rampit, Turku
Seututeiden päällystyskohteita:
- St 180 Kirjala – Hessund, Parainen, 3,5 km
- St 192 Vt8 – Tanila, Raisio/Masku, 5 km
- St 213 Hirvikoski – Loimaa, 3 km
Vilkkaimmin liikennöidyissä kohteissa päällystystyöt ruuhkauttavat liikenteen. Joissain kohteissa työt voidaan tehdä yötyönä liikennehaittojen vähentämiseksi. Kohteiden aikatauluista ja liikennejärjestelyistä tiedotetaan lähempänä kohteiden toteutusta.
Kesän 2026 päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa käynnistyvät huhti-toukokuun vaihteessa riippuen kevään etenemisestä.
Tulevien vuosien rahoituksen väheneminen kasvattaa korjausvelkaa
Valtakunnallisen rahoitusnäkymän mukaan vuosien 2027–2029 tienpidon määrärahat ovat jäämässä nykyistä niukemmiksi. Mikäli rahoitukseen ei tule muutoksia, lähtee korjausvelan määrä tieverkolla uudelleen kasvuun.
Tieverkon kunnon ylläpitäminen nykyisellään vaatisi vuosittain noin 500 kilometrin päällystysohjelman. Huonokuntoisia päällystettyjä maanteitä oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen alueella viime vuoden lopulla noin 1200 kilometriä. Ilman edellisien vuosien korjausvelkarahoitusta lukema olisi huomattavasti suurempi. Valtaosa tästä huonokuntoisuudesta kohdistuu vähäliikenteiselle verkon osalle, jotka muodostavat kuitenkin tienkäyttäjien ja elinkeinoelämän arjen sujumisen kannalta merkittävän yhteysverkon.
Vähäliikenteisillä teillä päällysteiden kuntoa ylläpidetään yhä useammin paikkauksilla. Päällysteiden paikkauksella korjataan liikennettä vaarantavat urat ja selvästi haittaavat vauriot, kuten tiellä olevat reiät ja halkeamat. Myös paikkauksissa elinvoimakeskus joutuu priorisoimaan kohteet kuntotietojen, liikenneturvallisuuden ja käytettävissä olevan rahoituksen mukaan. Monilla vähäliikenteisimmillä teillä päällyste on kokonaisuudessaan niin rikkoontunut, ettei tien kuntoa pystytä paikkauksilla parantamaan. Tällaisilla teillä paikataan vain liikenneturvallisuutta vaarantavat reiät. Vanhalla ohentuneella päällysteellä paikat eivät pysy kovin kauaa, ja toisinaan päällyste rikkoontuu entisestään paikan ympäriltä.
Tarkempaa tietoa verkossa
Lisää tietoa kesän päällystystöistä ja tämänhetkinen lista kaikista päällystyskohteista löytyy päällystystöiden hankesivuilta maakuntakohtaisesti. Päällystyskauden käynnistyttyä Suomen Väylistä löytyy ajantasaisin tieto päällystystöistä ja niiden aikatauluista.
Päällystystyöt Varsinais-Suomessa: https://vayla.fi/paallystystyot-varsinais-suomessa
Päällystystyöt Satakunnassa: https://vayla.fi/paallystystyot-satakunnassa
Lisätietoja: Lounais-Suomen elinvoimakeskus, tienpidon asiantuntija Hanna Skants, p. 0295 022 824
Tietoja julkaisijasta
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Vallaistentie Mynämäessä katkaistaan 1.6.–30.6. väliseksi ajaksi siltatöiden takia19.5.2026 10:57:01 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Mynämäessä maantiellä 12393 (Vallaistentie) Raukkaan sillan korjaustyöt. Liikenne työmaan kohdalla joudutaan katkaisemaan sillan puukannen purkutöiden alkaessa ja ohjaamaan kiertotielle 1.6.-30.6.2026. Kiertotien pituus on n. 17 km. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haittaa tielläliikkujille.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen päällystystyöt viikolla 2115.5.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Viikolla 21 päällystystöitä tehdään valtateillä 1 ja 8 sekä maantiellä 110. Lisäksi tehdään päällystystä valmistelevia töitä maantieliikenteen ja kevyen liikenteen kohteilla eri puolilla maakuntia.
Avdelningscheferna för Livskraftscentralen i Sydvästra Finland har utnämnts15.5.2026 11:42:07 EEST | Pressmeddelande
Valet av chefer för fyra avdelningar vid Livskraftscentralen i Sydvästra Finland har gjorts. Okku Kalliokoski har utnämnts till chef för avdelningen för näringar och kompetens, Tuovi Päiviö till chef för trafikavdelningen, Timo Pukkila till chef för landsbygds-, fiskeri- och miljöavdelningen och Olli Madekivi till chef för vattenhushållningsavdelningen. De utnämnda avdelningscheferna tillträder sina tjänster den 1 juni 2026.
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen osastopäälliköt on nimitetty15.5.2026 11:42:07 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen neljän osaston päälliköiden valinnat on tehty. Elinkeinot ja osaaminen -osaston päälliköksi on nimetty Okku Kalliokoski, liikenneosaston päälliköksi Tuovi Päiviö, maaseutu-, kalatalous- ja ympäristöosaston päälliköksi Timo Pukkila ja vesitalousosaston päälliköksi Olli Madekivi. Nimetyt osastopäälliköt aloittavat tehtävissään 1.6.2026.
Tienkäyttäjät olivat varsin tyytyväisiä kuluneen talvikauden tienhoitoon12.5.2026 15:01:00 EEST | Tiedote
Tienkäyttäjien tyytyväisyys teiden talvihoitoon oli kuluneena talvena varsin hyvä: Yksityisten henkilöiden kokonaistyytyväisyys oli 3,44 ja ammattiautoilijoiden tyytyväisyys 2,94. Tyytyväisyys pääteiden hoitoon oli tätäkin korkeammalla tasolla. Sen sijaan muiden teiden talvihoitoon oltiin tyytymättömämpiä. Tulokset paranivat viime vuodesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme