Kaatumiset ovat kansanterveysongelma – suuri osa kaatumisista olisi estettävissä
11.3.2026 07:03:00 EET | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Kaatumiset ovat yleisin tapaturmatyyppi Suomessa, ja erityisesti ikääntyneille niiden seuraukset ovat usein vakavia. Perjantaina 13. maaliskuuta vietettävä Tapaturmapäivä muistuttaa keinoista, joilla kaikenikäiset voivat ehkäistä kaatumisia.

Kun Suomessa asuva joutuu sairaalan vuodeosastolle tapaturman vuoksi, yli 70 prosentissa tapauksista syynä on kaatuminen tai putoaminen. Loukkaantuneiden määrät ovat suuria: esimerkiksi vuonna 2024 noin 33 700 henkilöä sai vuodeosastohoitoa kaatumisen vuoksi.
Kaatumistapaturmia tapahtuu kaiken ikäisille, mutta iän myötä kaatumiset aiheuttavat todennäköisemmin vakavia vammoja kuin nuorempana. Erityisesti lonkan, ranteen ja nikamien murtumat voivat heikentää toimintakykyä pysyvästi. Eläkeikäisillä ja sitä vanhemmilla kaatumisista ja putoamisista johtuvat kuolemantapaukset ovat viime vuosina jopa lisääntyneet.
– Kaatumiset ovat kansanterveydellinen ongelma, jonka voi odottaa kasvavan väestön ikääntyessä. Hyvä uutinen on, että hyvin usein kaatumisen voi estää ennalta iästä riippumatta, toteaa erikoistutkija Antti Impinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Ykköskeinona liikunta
Tutkitusti tehokkain yksittäinen keino ehkäistä kaatumisia on liikunta, joka kehittää lihasvoimaa ja tasapainoa. Kuntosaliharjoittelua ja lihasjumppaa voi sovittaa moneen eri ikään ja mahdollisiin rajoitteisiin sopivaksi. Lisäksi monet tutut liikuntalajit, kuten hiihto, tanssi tai pyöräily vahvistavat lihaksia ja tasapainoa.
– Liikkumisen ei tarvitse olla suorituskeskeistä. Tärkeintä on, että liikunta on säännöllistä ja sopii omaan tilanteeseen. Silloin lähes jokaiselle löytyy itselle sopiva tapa liikkua, muistuttaa Luustoliiton toiminnanjohtaja Ansa Holm.
Tasapainon ja lihasvoiman kehittäminen kannattaa kaikenikäisenä. Erityisen tärkeää liikunta on, jos luusto on haurastunut esimerkiksi osteoporoosin vuoksi.
– Jos luu murtuu arjen puuhissa, kannattaa terveydenhuollossa selvittää osteoporoosin mahdollisuus. Kaatumisten ehkäisy on osteoporoosia sairastaville erityisen tärkeää, Holm toteaa.
Koti turvalliseksi
Nopein keino ehkäistä kaatumisia on pistää kodin ja sen ympäristön turvallisuus kuntoon, sillä valtaosa kaatumisista ja putoamisista tapahtuu kotona. Vaaran paikkoja ovat esimerkiksi liukkaat pinnat, kynnykset, tavaroiden tukkimat kulkureitit ja riittämätön valaistus.
– Pienilläkin toimilla, kuten kylpyhuoneen lattian kuivaamisella tai repsottavan maton kulman teippaamisella lattiaan, voi olla suuri merkitys. Myös oma näkö kannattaa tarkastuttaa, jos edellisestä tarkastuksesta on aikaa. Kodin turvallisuuden tarkistuslistat auttavat käymään kodin läpi kohta kohdalta ja tila kerrallaan, Suomen Punaisen Ristin terveyden edistämisen asiantuntija Saara Aakko kannustaa.
Tapaturmapäivä-kampanjaa vietetään kerran vuodessa perjantain 13. päivä yhteydessä olevalla viikolla. Kampanja kannustaa pohtimaan, kuinka jokainen voi vähentää riskejä ja ehkäistä tapaturmia kotona, vapaa-ajalla ja töissä. Kampanjan järjestää järjestöjen, viranomaisten ja yksityisten toimijoiden muodostama Tapaturmien ehkäisyverkosto, jota koordinoi Suomen Punainen Risti.
Lisätietoa Tapaturmapäivästä ja kaatumisten ehkäisystä:
tapaturmapäivä.fi
Kodin turvallisuuden tarkistuslistat ja -testit
Luustoliitto: kaatumisen ehkäisyn avaimet
Yhteystiedot:
Erikoistutkija Antti Impinen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, antti.impinen@thl.fi, p. 029 524 7308
Terveyden edistämisen asiantuntija Saara Aakko, Suomen Punainen Risti, saara.aakko@punainenristi.fi, p. 040 480 6973
Toiminnanjohtaja Ansa Holm, Luustoliitto, ansa.holm@luustoliitto.fi, p. 050 303 8129
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Stöd från Finlands Röda Kors för att hjälpa civila i Iran18.3.2026 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ger ur sin katastroffond 300 000 euro till biståndsarbetet i Iran. Civilbefolkningens situation försvåras från dag till dag då anfallen fortsätter.
Suomen Punaiselta Ristiltä tukea siviilien auttamiseen Iranissa18.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa avustustyöhön Iranissa. Siviilien tilanne vaikeutuu päivä päivältä iskujen jatkuessa.
Undersökning av Röda Korset: Majoriteten av invånarna i Finland anser att rasism försämrar säkerheten i samhället16.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Av dem som svarade på Röda Korsets undersökning anser 86 procent att rasismen försämrar säkerheten i samhället. Majoriteten är av den åsikten att man genom att ingripa i rasism ökar tryggheten i det finländska samhället.
Punaisen Ristin tutkimus: Valtaosa Suomessa asuvista kokee rasismin heikentävän yhteiskunnan turvallisuutta16.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Punaisen Ristin teettämään tutkimukseen vastanneista 86 prosenttia kokee, että rasismi heikentää yhteiskunnan turvallisuutta. Valtaosa on sitä mieltä, että puuttumalla rasismiin lisätään turvallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Världens katastrofrapport 2026: Skadlig information accelererar humanitära kriser och försvårar biståndsarbetet5.3.2026 10:05:00 EET | Pressmeddelande
Skadlig information har blivit en betydande och bestående del av den humanitära verksamhetsmiljön i världskriser. Felaktig information kan i värsta fall hindra att opartisk humanitär hjälp når fram och äventyra människoliv, konstateras i Världens katastrofrapport. Röda Korset publicerar i dag sin rapport som koncentrerar sig på skadlig information.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme