ENNAKKOTIEDOTE: Ann-Christin Antellin Adelin tyttäret -sarjan käännösoikeudet myyty Ruotsiin – Trilogian toinen osa Kätketty tähti (Gummerus) ilmestyy 2.4.
11.3.2026 09:16:35 EET | Gummerus | Tiedote
Historiallisen viihdekirjallisuuden tähden Ann-Christin Antellin tieteestä ja taiteesta ammentava trilogia Adelin siskoksista saa jatkoa, kun sarjan toinen osa Kätketty tähti ilmestyy 2.4. Viime vuonna Valkea lilja -romaanilla alkaneen Adelin tyttäret -sarjan käännösoikeudet on juuri myyty Ruotsiin. Sarjan ruotsinkieliset käännösoikeudet on ostanut kustantamo Gyldendal Astra.

Kätketty tähti (Gummerus) vie 1910-luvun alkuun ja kertoo sisarusparven esikoisesta, tähtitieteilijä Thyra Adelista. Hän saa pikkusiskonsa kanssa kutsun kesäksi äitinsä sukukartanoon Kuusistoon. Jäykän isoäidin lisäksi rapistuneessa kartanossa heitä odottaa erakkomainen eno, joka tekee outoja kokeita suljettujen ovien takana. Matemaattisesti lahjakas, järkevä ja introvertti Thyra on aina tuntenut itsensä ulkopuoliseksi taiteellisessa perheessään.
- Olen lukenut paljon 1800-luvun ja 1900-luvun alun klassikoita ja mieltynyt tähän aikakauteen. Kätketyssä tähdessä on samankaltaista henkeä kuin Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanissa ja Louisa May Alcottin Pikkunaisissa, Ann-Christin Antell kertoo.
Kotiopettajattaren romaani vaikutti etenkin synkänkomean, Thyrasta kiinnostuvan naapurikartanon Marcus von Willebrandin hahmoon. Thyran hahmon luomisessa Antellia inspiroi paljon Marie Curien elämäkerta.
- Marie oli luonteeltaan monella tavalla poikkeuksellinen. Hänessä yhdistyivät päättäväisyys, vaatimattomuus ja omistautuminen tieteelle. Koko Adelin tyttäret -sarja on kunnianosoitus ensimmäisille naistaiteilijoille ja -tieteilijöille, jotka muuttivat esimerkillään maailmaa.
Turussa asuvan Ann-Christin Antellin elävää ajankuvaa henkivissä romaaneissa näkyvät arkeologian ja historian opinnot, kiinnostus kulttuurihistoriallisiin maisemiin ja rakkaus romantiikkaan. Antellin kirjoja on myyty Suomessa yli 250 000 kappaletta. Ennen Adelin tyttäret -trilogiaa hän kirjoitti suosittua Puuvillatehdas-sarjaa, jota on käännetty viidelle kielelle ja myyty kansainvälisesti jo noin 65 000 kappaletta.
Ann-Christin Antell: Kätketty tähti (Gummerus)
344 sivua
Ilmestyy 2.4. painettuna, e- ja äänikirjana, lukija: Sanna Majuri
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina PietiläTuottajaGummerus
Puh:040 7792942pauliina.pietila@gummerus.fiKuvat
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Kalastajan ruumis ja kansainvälinen rikollisuus rantautuvat Kalajoen Hiekkasärkille dekkariuutuudessa – Petri Saaren esikoisjännäri On hiekka polttavaa ilmestyy 18.5.28.4.2026 10:33:08 EEST | Tiedote
Täydellinen juhannusdekkari On hiekka polttavaa (Gummerus) aloittaa Kalajoelle sijoittuvan Hiekkasärkät-dekkarisarjan.
Hurmaavan pisteliäs juhannusromaani ystävistä, rakastajista ja ystävien rakastajista22.4.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Tanskan merkittävimmän esikoisromaanipalkinnon voittanut Napaan asti (Gummerus) ruotii satiirisella mutta lämpimällä otteella millenniaalien epärealistisia elämänodotuksia ja valitsemisen vaikeutta. Kun opiskeluaikojen ystäväporukka kokoontuu juhannusviikoksi tanskalaiselle hygge-mökille, luvassa on hyväntahtoista kinastelua, kepeää flirttiä ja mahdollisuus antautua kesäyön unelmille. Linea Maja Ernstin romaani käännetään yli kymmenelle kielelle, ja siitä on tekeillä elokuva.
Nobelistin viiltävä muistelma viattomuuden lopusta – Uusi Annie Ernaux -suomennos Tytön tarina (Gummerus) käsittelee mestarillisesti muistamista17.4.2026 08:29:59 EEST | Tiedote
Annie Ernaux tarkastelee jälleen taidokkaasti henkilökohtaisen ja yleismaailmallisen suhdetta teoksessaan Tytön tarina (Gummerus). Se tutkii seksuaaliseen heräämiseen ja hylätyksi tulemisen pelkoon liittyviä tunteita, jotka vaikuttavat meihin ajan kerrostumien lävitse. Teoksen on suomentanut palkittu Lotta Toivanen.
ENNAKKOTIEDOTE: Lempeää vertaistukea äitiyden ensiaskelille – Beata Leppilammen esikoiskirja Rakas uusi äiti ilmestyy 4.5.15.4.2026 09:09:20 EEST | Tiedote
Kun maailmaan syntyy esikoisvauva, syntyy samalla myös uusi äiti. Yrittäjä ja sisällöntuottaja Beata Leppilammen kirja Rakas uusi äiti (Gummerus) tarjoaa vertaistukea suureen elämänmuutokseen, kun kaikki on uutta ja ympäriltä sataa keskenään ristiriitaisia neuvoja. Kirja ilmestyy ja on arvostelu- ja käsittelyvapaa 4.5.2026.
ENNAKKOTIEDOTE: Rehellinen kirja yritysjohtajan sairastumisesta antaa alkoholismille kasvot – Johanna Pohjolan ja Juha Rantasen Sokea piste (Gummerus) ilmestyy 3.5.7.4.2026 11:33:03 EEST | Tiedote
Vuorineuvos Juha Rantanen toimi lähes 30 vuoden ajan suuryritysten johtotehtävissä. Potkut Outokummun toimitusjohtajan paikalta johtivat alkoholiongelman kärjistymiseen, jonka päätteeksi läheiset toimittivat Rantasen päihdehoitoon. Hoitolaitoksessa hän tapasi täysin toisenlaisista taustoista tulevia ihmisiä, joiden kanssa entisellä yritysjohtajalla ei ollut mitään yhteistä – paitsi päihderiippuvuus. Se avasi hänen silmänsä. Johanna Pohjolan ja Juha Rantasen Sokea piste – Kuinka alkoholismi muutti yritysjohtajan elämän (Gummerus) ilmestyy 3.5.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




