Sofia Virta: Nuoret on asetettava kaiken päätöksenteon keskiöön vielä tämän hallituskauden aikana
11.3.2026 12:06:04 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta pitää tuoretta Nuorisobarometri 2025 -raporttia vakavana hälytyksenä suomalaiselle päätöksenteolle. Virta painottaa, että nyt on korkea aika asettaa nuorisovaikutukset kaiken päätöksenteon keskiöön ja perustaa Suomeen nuoriasiavaltuutetun virka.

Nuorisobarometrin mukaan nuorten usko omaan ja maailman tulevaisuuteen on heikentynyt merkittävästi. Samalla epävarmuuden ja turvattomuuden kokemus on kasvanut ja nuorten elämäntyytyväisyys on pitkällä aikavälillä laskussa.
– Nuorisobarometrin raportti on vakava hälytys suomalaiselle päätöksenteolle. Kun nuorten usko tulevaisuuteen horjuu, se heijastuu kaikkeen. Kyse ei ole vain yksilöiden hyvinvoinnista vaan koko yhteiskunnan suunnasta, Virta sanoo.
Virran mukaan nuorten hyvinvointi on nostettava selvästi vahvemmin päätöksenteon keskiöön.
– Yksi konkreettinen askel on nuorivaikutusten arviointi kaikissa merkittävissä päätöksissä. Tämän pitää tapahtua vielä tämän hallituskauden aikana. Kun päätetään esimerkiksi koulutusleikkauksista, opiskelijoiden toimeentulosta tai mielenterveyspalveluista, pitäisi aina arvioida etukäteen, mitä se tarkoittaa nuorille. Me arvioimme jo talousvaikutuksia ja ympäristövaikutuksia – aivan yhtä tärkeää on arvioida, miten päätökset vaikuttavat nuorten elämään, Virta toteaa.
Nuorisovaikutusten arvioinnin avulla voitaisiin ennakoida, millaisia hyötyjä tai haittoja eri päätökset aiheuttavat nuorille eri hallinnonaloilla. Virran mukaan tarvitaan myös laajempia toimia.
– Pelkkä arviointi ei riitä. Nuorten arjen perusasioiden on oltava kunnossa: koulutuksen, arjen turvan, mielenterveyspalvelujen, toimeentulon ja mahdollisuuksien rakentaa omaa elämää. Nuorten ei pidä joutua kantamaan yksin maailman epävarmuutta harteillaan, Virta sanoo.
Virran mukaan nuorten tilanteeseen on reagoitava nopeasti ja määrätietoisesti, ja yksi keino olisi perustaa nuoriasianvaltuutetun virka. Suomessa on lapsiasiavaltuutettu ja vanhusasiavaltuutettu, mutta ei nuoriasiavaltuutettua.
– Meidän on rakennettava yhteiskunta, jossa nuoret voivat katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti. Se on yksi tärkeimmistä tehtävistä politiikassa juuri nyt ja se vaatii poliittisia toimia akuutisti. Me Vihreät olemme esittäneet jo pitkään, että Suomeen tarvitaan nuoriasiavaltuutettu valvomaan nuorten aikuisten oikeuksien toteutumista, mutta asialle ei tunnu löytyvän poliittista tahtoa hallituksesta. Jos hallitusta todella kiinnostaa saada aikaan muutosta nuorten hyvinvoinnissa, se edistää nuoriasiavaltuutetun viran perustamista vielä tällä hallituskaudella, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Inka Hopsu vaatii ulkomaalaislainsäädäntöön tehtyjen lukuisten muutosten kokonaisarviota9.4.2026 17:17:25 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu arvostelee hallitusta siitä, että ulkomaalaislakiin on tehty kuluvalla hallituskaudella useita muutoksia ilman kokonaisarviota niiden yhteisvaikutuksista. Hopsu osoittaa tukensa yhdenvertaisuusvaltuutetun eduskuntakertomuksessa esitetyille suosituksille.
Hyrkkö kommentoi 8 miljardin veroraporttia: ”Näivettämällä ei Suomea nosteta”9.4.2026 13:14:17 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr) kommentoi torstaina julkaistua Uuden talousajattelun keskus UTAK:n velkajarruraporttia, joka ehdottaa jopa 8 miljardin veronkorotuksia vaihtoehtona leikkauksille. Hyrkkö pitää yksioikoista leikkauspolitiikkaa kyseenalaistavaa keskustelunavausta tervetulleena ja väläyttää miljardiluokan verouudistusta.
Kansanedustaja Jenni Pitko tyrmää hallituksen ministereiden ilmastopuheet: “Hallituksen ilmastopolitiikka on vuosisadan sumutus”8.4.2026 15:03:50 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriön tekemä ilmastolain välitarkastelu on valmistunut. Tarkastelun mukaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan lisää toimia. Hallituksen suunnalta kommentointi on keskittynyt toteamaan, että lisätoimia ei tehdä ja myös arvostelemaan koko tarkastelua. Kansanedustaja ja vihreiden varapuheenjohtaja Jenni Pitko pitää hallituksen vastuunpakoilua täysin vastuuttomana.
Vihreiden Tiina Elo vastaa Essayahille: Fossiiliriippuvuus vaarantaa ruokaturvan, ja juuri siksi maataloustukia on uudistettava8.4.2026 14:04:51 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo perää hallitukselta toimia maataloustukien uudistamiseksi ja kierrätyslannoitteiden käytön vauhdittamiseksi. Hänen mukaansa Suomen ruokaturvaa uhkaavat paitsi riippuvuus fossiilisista tuontilannoitteista, myös erityisesti ilmastokriisi sekä luontokato.
Sofia Virta: Hallituksen politiikan seurauksena pian lähes joka kuudes lapsi Suomessa elää köyhyydessä8.4.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vihreät on mukana vasemmistoliiton tänään jättämässä välikysymyksessä köyhyydestä. Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan hallitus tekee kohtalokkaan virheen, kun se syventää kuiluja suomalaisten välillä epävarmassa ajassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme