Mikkel Fønsskovin Kirkas yö saa sydämen laulamaan – natsimiehityksen aikaiseen Tanskaan sijoittuva romaani on koskettava tarina musiikin voimasta
16.3.2026 09:45:00 EET | Karisto | Tiedote
Vavahduttava kertomus rakkaudesta, vastarinnasta ja laulun voimasta on saanut inspiraationsa todellisista tapahtumista.

Sitten Oluf piti lyhyen tauon ja antoi katseensa kiertää rauhallisesti läpi kuoron.
”Hetken päästä laulamme laulun Rakkaus isänmaahan. Grundtvig runoili sen sanat 90 vuotta sitten. Silloin maa kamppaili löytääkseen oman äänensä ja ihmisten täytyi palauttaa toistensa mieliin kauhean kolmivuotisen sodan jälkeen se, mikä on totta. Ja minun mielestäni… minun mielestäni meidän täytyy näinä aikoina tehdä samoin.”
Hän antoi katseensa kiertää salissa, jossa kuoron jäsenet seisoivat jäykkinä ja tuijottivat häntä.
”On asioita, joita meiltä ei voi ottaa pois. Asioita, jotka eivät ole murrettavissa”, hän sanoi ja laski kätensä edessään oleville nuoteille. ”Laulut ja sävelet ovat sellaisia asioita.”
Mikkel Fønsskovin Kirkas yö vie lukijan seuraamaan tanskalaisen pikkukylän asukkaiden kohtaloita toisen maailmansodan aikana. Tarina saa alkunsa, kun uusi innokas musiikinopettaja Oluf perustaa kuoron, jonka tavoite on tuoda kyläläiset yhteen – mutta josta tuleekin paljon enemmän. Kuoro päätyy esiintymään suositussa radion musiikkiohjelmassa ja nostattaa isänmaallisia tunnelmia sodan uhan alla. Musiikki tuo yhteen myös nuoret Neten ja Andersin, joiden rakkaustarinan Fønsskov piirtåä herkin vedoin.
Kun natsit marssivat Tanskaan, kansanlaulujen laulaminen on yhtäkkiä vaarallista. Kuka uskaltaa ryhtyä vastarintaan? Ja kestääkö rakkaus sodan kauhut?
Useaan Euroopan maahan myyty ja kiittävät arviot saanut romaani on saanut innoituksensa todellisesta kuorosta ja oikeista ihmisistä: Marie ja Oluf Ring asettuivat Fynille vuonna 1930. Oluf perusti kuoron, joka esiintyi vuodesta 1933 alkaen melkein kymmenen vuoden ajan suositussa Laula kanssamme -ohjelmassa.
Kirkas yö on arvosteluvapaa 2.4.2026. Kirja ilmestyy painettuna, e- ja äänikirjana. Suomennos Elina Lustig, äänikirjan lukee Toni Kamula.
Kirjailija antaa mielellään haastatteluja suomalaiselle medialle. Haastattelupyynnöt, tiedustelut ja pdf:t: emma.koivula@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emma KoivulaMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:0503103038emma.koivula@otava.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Vammaisuuteen liittyvät perhesuhteet koskettavat syvältä Klaanin tulevaisuus -romaanissa.6.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kaisa Viitalan historialliseen Skotlantiin sijoittuvassa Nummien kutsu -romaanisarjassa nousevat esiin teemat lapsettomuudesta ja vammaisen oikeudesta vanhemmuuteen.
Kaksi kansainvälistä romantasian jätti-ilmiötä suomeksi ihan kohta!27.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kaylie Smithin Phantasma- ja Devney Perryn Varpusten kilpi -romaanit saadaan suomeksi tänä keväänä kovan kohinan saattelemana. Kirjasomen seuraaja ei taatusti ole voinut välttyä näiltä uutisilta, koska kyseessä on kaksi maailmanluokan romantasiatapausta. Lisäherkkuna odottajille kerromme, että kirjat painetaan poikkeuksellisen upeina syrjävärjättyinä erikoispainoksina.
Maria Viljan Ilmapallokivi-kuvakirja käsittelee köyhyyttä: ”Miksi toiset saavat paljon kaikkea kivaa ja toiset eivät mitään?”12.2.2026 13:01:27 EET | Tiedote
Palkitun kuvakirjantekijän uutuus kertoo lasten kokemasta eriarvoisuudesta ja epäreiluudesta arjen valonsäteitä unohtamatta.
Jyri Paretskoin tarinakokoelma käsittelee nuorten mielenterveyden ongelmia valoa unohtamatta: ”Sinä kestät enemmän kuin luulet”2.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Toisen kokemuksia, haaveita ja vaikeuksia ei voi nähdä päällepäin. Palkitun nuortenkirjailijan uutuuskirja Sinä et tiedä minusta mitään käsittelee nuorten ajankohtaisia ongelmia ymmärtäväisellä otteella.
Joel Kankaan uutuusdekkari Kaltio jatkaa siitä, mihin esikoisromaani jätti lukijan haukkomaan henkeään28.1.2026 09:50:00 EET | Tiedote
Lapin erämaan hiljaisuus särkyy verisesti Joel Kankaan uudessa jännitysromaanissa Kaltio, joka jatkaa lukijat koukuttanutta, poliisi Mikkal Moilasesta kertovaa sarjaa. Ensimmäinen osa Kaamos on ehdolla viime vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi, ja sitä on myyty jo 11 000 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

