Metsäalan merkitys näkyväksi – Rahaa ja työtä metsistä -palvelun päivitys on julkaistu
12.3.2026 10:01:42 EET | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Kaikille avoimesta Rahaa ja työtä metsistä -verkkopalvelusta on tänään julkaistu uusi versio. Siihen on päivitetty uusimmat tilastotiedot metsien talouskäytön merkityksestä Suomessa. Palvelun ovat toteuttaneet Tapio Palvelut Oy ja Pellervon taloustutkimus PTT.

”Verkkopalveluun on nyt päivitetty uusimmat saatavilla olevat tilastot, eli koko maata koskien vuodelta 2024 sekä alueellisesti vuodelta 2023. Lisäksi tietovisualisointeja on päivitetty koko maan osalta”, kertoo PTT:n metsäekonomisti Matti Valonen.
Palveluun on koottu metsätalouden ja -teollisuuden tärkeimpiä tunnuslukuja ja tilastoja koko maan, maakuntien ja seutukuntien tasolla. Tilastot julkaistaan viiveellä, koska niiden tuottaminen vaatii laajojen aineistojen keruuta, tarkistamista ja laadunvarmistusta.
Mukana on tietoja muun muassa tuotannon arvosta ja tuotoksesta, arvonlisäyksestä, työllisten määrästä ja palkansaajakorvauksista. Koko Suomen ja maakuntien tasolla mukana ovat myös yhteisö- ja ansiotuloverot. Metsällisistä tunnusluvuista on tarkasteltu esimerkiksi talouden pohjana olevaa metsien kasvua, markkinahakkuita ja puunmyyntituloja sekä puupolttoaineiden käyttöä.
Käyttäjä voi itse valikoida esitettäviä tietoja ja vertailla vaikkapa maakuntia toisiinsa. Palvelu auttaa näin myös ymmärtämään metsäsektorin toimintaa omalla kotiseudulla.
Palvelun avulla metsäalan toimijat, päättäjät, päätösvalmistelijat, opettajat ja kaikki metsäasioista kiinnostuneet voivat tarkastella visuaalisesti metsien talouskäytön sekä puuta jalostavan teollisuuden talous- ja työllisyysvaikutuksia ja viestiä niistä.
Palvelu ”Rahaa ja työtä metsistä” on Tapion verkkosivuilla https://tapio.fi/rahaa-ja-tyota-metsista/ ja siihen on linkitykset PTT:n ja Metsämiesten Säätiön sivuilta. Palvelua on talven aikana esitelty metsäalan keskeisille organisaatioille eri tilaisuuksissa.
Yhteen koottu tieto parantaa vaikuttavuutta
Metsien talouskäyttöä kuvaavia tietoja on ollut aiemminkin saatavilla useista lähteistä, mutta tieto on ollut hajallaan. Tämä on luonut riskin, että metsätalouden vaikutukset eivät tule asianmukaisesti esille alaa koskevassa päätöksenteossa.
”Puun myynti laittaa liikkeelle rahaa ja työtä sekä arvoketjuja kautta Suomen. Suomi on Euroopan metsäisin maa, ja taloutemme tukeutuu vahvasti metsään. Palvelun avulla voi helposti osoittaa ja kertoa, miten metsä vaikuttaa työllisyyteen, tuotantoon, palkkoihin ja verotuloihin eri alueilla. Palvelu auttaa varmistamaan, että metsäalan merkitys tulee huomioiduksi ja potentiaali hyödynnetyksi, kun tehdään päätöksiä”, toteaa toimitusjohtaja Ilari Pirttilä Metsämiesten Säätiöstä, jonka aloitteesta ja rahoituksella palvelu on syntynyt.
Palvelun kehittämisen on rahoittanut Metsämiesten Säätiö, www.mmsaatio.fi – lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa Säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
metsätalouden kestävyysasiantuntija Tommi Tenhola, Tapio, tommi.tenhola(a)tapio.fi, puh. 0400 981 652
metsäekonomisti Matti Valonen, Pellervon taloustutkimus PTT, matti.valonen(a)ptt.fi, puh. 040 164 8151
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Ennuste: Puumarkkinat virkistyvät kuluvan vuoden mittaan16.4.2026 09:57:35 EEST | Tiedote
Puumarkkinat alkavat virkistyä tämän vuoden aikana etenkin pystyvarastojen pienentymisen seurauksena, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Myös hakkuita tehdään hieman viime vuotta enemmän. Puun vuotuiset keskihinnat laskevat tänä vuonna, erityisesti kuitupuussa. Hintojen lasku painaa yksityismetsien kantorahatuloja alaspäin.
Ennuste: Vaisu kysyntä ja sota Lähi-idässä jarruttavat metsäteollisuuden viennin kasvua16.4.2026 09:56:21 EEST | Tiedote
Epävarmuus maailmanmarkkinoilla ja heiveröinen talouskasvu jarruttavat Suomen metsäteollisuutta lähivuosina, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Viennin arvo on yhä kasvussa, mutta ylikapasiteetti vaivaa kartonkien sekä paino- ja kirjoituspapereiden markkinoilla. Lisäksi sota Lähi-idässä nostaa kuljetuskustannuksia.
Kysely: Järvi-Suomen ruokapalveluilla on intoa luomun käyttöön – korkeiksi koetut hinnat ja saatavuus hidasteena9.4.2026 09:16:05 EEST | Tiedote
Luomutuotteiden käyttö ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen kiinnostavat Järvi-Suomen ruokapalvelutoimijoita, kertoo alueen ruokapalveluille tehty kysely. Monet ruokapalvelut käyttävät luomutuotteita viikoittain, ja etenkin viljatuotteet ovat suosittuja. Alueen maatalousyrittäjät taas toivoisivat korkeampia tuottajahintoja luomusta ja byrokratian keventämistä, mikä käy ilmi tuottajille tehdyistä haastatteluista.
Kutsu: Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennusteen julkistus 16.4. klo 10.002.4.2026 09:11:00 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus julkistaa kevään metsäalan ennusteensa webinaarissa torstaina 16. huhtikuuta klo 10.00. Ennusteessa tarkastellaan metsäteollisuuden ja metsätalouden lähiaikojen näkymiä.
Ennuste: Sota Lähi-idässä iskee ruokaketjuun energian kautta – ruoan hinnassa nousupainetta tänä ja ensi vuonna1.4.2026 09:59:55 EEST | Tiedote
Lähi-idän sota lisää nousupaineita maatalouden kustannuksiin ja koko ruokaketjun inflaatioon, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste. Tuotantopanosten hinnat ovat jo selvässä nousussa. Ruoan hinta nousee tänä vuonna 2,5 prosenttia, eli yleistä inflaatiota nopeammin. Maatalouden yrittäjätulo on laskussa, koska tuotantokustannukset nousevat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme