Kempower ja DCB Energy kehittävät Benelux-alueen suurinta julkista kuorma-autojen latausverkostoa
12.3.2026 10:30:30 EET | Kempower Oyj | Tiedote
- DCB Energy on ottanut käyttöön Kempowerin pikalataustekniikan valtakunnallisen kuorma-autojen latausverkoston rakentamiseksi tukemaan sähköistä logistiikkaa.
- Meerissä, Belgiassa sijaitsevan lippulaiva-aseman avaamisen lisäksi on jo otettu käyttöön neljä muuta kohdetta. Verkoston kehittyessä kolme uutta kohdetta on tarkoitus avata vielä kuluvan vuoden aikana.
- DCB Energy on vuosien aikana laajentanut palveluitaan sähköautolataukseen vastaamaan Alankomaiden nopeasti etenevään sähköisen liikenteen siirtymään.

DC-pikalatauslaitteiden valmistaja Kempower on solminut yhteistyösopimuksen hollantilaisen polttoaineyhtiön DCB Energyn kanssa Benelux-alueen suurimman julkisen kuorma-autojen latausverkoston kehittämiseksi. Yhteistyön puitteissa Kempowerin latausinfrastruktuuri asennetaan yhteensä kahdeksaan DCB Energyn toimipisteeseen, joista seitsemän sijaitsee Alankomaissa.
DCB Energyn lippulaivamyymälä Transportzone Meerissä, Belgiassa, lähellä Alankomaiden rajaa, oli ensimmäinen toimipaikka, johon asennettiin Kempowerin latausinfrastruktuuri – viime kesänä asennettiin 10 kuorma-auton ja kaksi henkilöauton latauspistettä. Neljä muuta asennusta on saatu valmiiksi Alankomaissa Aalsmeerissa, Assenissa, Waalwijkissa ja Bredassa. Toistaiseksi avaamatta ovat Schiphol Amsterdamin yksi ja Rotterdamin kaksi uutta toimipistettä.
Kahden yrityksen pyrkimys tukea logistiikkayrityksiä ja muuta ajoneuvokalustoa luotettavasti siirtymässä sähköajoneuvoihin tuottaa yhteensä 12,8 MW uutta latauskapasiteettia.
Kempower on toimittanut kahdeksaan toimipaikkaan 17 lataussatellittia ja 24 Kempower Station Charger-latausjärjestelmää, mikä on mahdollistanut 64 uutta latauspistettä eri puolille maata. Lataussatelliitit saavat tehon Kempowerin tehoyksiöistä, jotka voidaan sijoittaa jopa 80 metrin päähän latauspisteistä. Kempower Station Charger -latausjärjestelmä on all-in-one-ratkaisu, jossa tehoyksiköt on integroitu satelliiteista tuttuun käyttöliittymään.
Kukin laturi pystyy hajautetusti jakamaan ladattaville ajoneuvoille jopa 400 kW tehon, joka mukautuu dynaamisesti latauksessa olevien sähköautojen reaaliaikaisen lataustarpeen mukaan. Tämä optimoi latausajan ja minimoi jonot ruuhkaisilla julkisilla latausasemilla.
Projektia hallinnoi Contrall ja asennuksia johtaa TSG Energy, joka on tehnyt useasti yhteistyötä Kempowerin kanssa eri projekteissa ympäri Eurooppaa. DCB Energyn tavoitteena on monipuolistaa palveluitaan vastaamaan sähköautojen lataamisen kasvavaan kysyntään Alankomaissa.
”Olemme erittäin ylpeitä voidessamme tukea DCB Energyä sen kunnianhimoisessa ja tärkeässä pyrkimyksessä vahvistaa julkista kuorma-autojen latausta Alankomaissa. Kuorma-autojen suuren lataustarpeen vuoksi logistiikka-ala on yksi vaikeimmin sähköistettävistä aloista, joten laajat julkiset latausverkostot ovat erittäin tärkeitä onnistuneen sähköisen siirtymän varmistamiseksi”, sanoo Kempowerin Benelux-maiden johtaja Han Dix.
”Tämän projektin ansiosta meistä tulee tänä vuonna Alankomaiden suurin kuorma-autojen latauspalvelujen tarjoaja. Meille oli tärkeää löytää kumppani, jolla on luotettava maine kuorma-autojen latausmarkkinoilla ja tarvittava paikallinen asiantuntemus vahvan kumppaniverkoston rakentamiseksi. Kempower on osoittanut olevansa alan arvostuksen arvoinen, ja sen tiimi on tukenut meitä jo nyt menestyksekkään projektin toteuttamisessa”, sanoo DCB Energyn omistaja Carola Berkel.
Mediayhteydet
Sari Hörkkö, viestintäpäällikkö, Kempower
sari.horkko@kempower.com
+358 29 0021900
Kempower lyhyesti
Suunnittelemme ja valmistamme luotettavia ja käyttäjäystävällisiä DC-pikalatausratkaisuja sähköajoneuvoille. Visiomme on luoda maailman halutuimpia latausratkaisuja kaikille, kaikkialla. Tuotekehityksemme ja tuotantomme sijaitsevat Suomessa ja Yhdysvalloissa, ja suurin osa materiaaleista ja komponenteista hankitaan paikallisesti. Keskitymme kaikkiin sähköisen liikkumisen alueisiin sähköautoista rekkoihin ja busseihin, sekä työkoneisiin ja merenkulkuun. Kempowerin modulaarinen ja skaalautuva latausjärjestelmä sekä maailmanluokan ohjelmisto on suunniteltu sähköautoilijoiden toimesta sähköautoilijoita varten. Näin mahdollistamme parhaan käyttökokemuksen asiakkaillemme kaikkialla maailmassa. Kempowerin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. kempower.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula SavonenViestintäjohtajaKempower
Puh:+358 29 0021900paula.savonen@kempower.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kempower Oyj
Kempower served as charging partner of Secto Rally Finland for second consecutive year18.9.2026 10:00:00 EEST | Press release
Kempower served as the official charging partner for the second consecutive year at Secto Rally Finland 2026 Kempower supplied six fast chargers for Secto Rally Finland’s electric fleet of support vehicles Over 50% of the support vehicles were electric or hybrid, reflecting Secto Rally Finland’s goal to reduce its emissions
Kempower toimi Secto Rally Finlandin latauskumppanina jo toista vuotta18.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kempower oli mukana Secto Rally Finlandin heinä-elokuun vaihteessa järjestetyssä Suomen MM-rallissa sähköautojen virallisena latausratkaisukumppanina toisena peräkkäisenä vuonna. Kempowerin latureilla varmistettiin rallin ladattavien tukiautojen lataukset reitin varrella. Rallin virallinen sponsori Toyota toimitti tapahtumaan 64 autoa, joista 34 oli joko lataushybridejä tai sähköautoja. Tapahtuman järjestäjä AKK Motorsport käytti autoja tarvikkeiden ja henkilöstön kuljetuksiin Jyväskylässä ja sen ympäristössä Keski-Suomessa, jossa FIA:n rallin maailmanmestaruussarjan Suomen osakilpailu järjestettiin. Kuusi Kempowerin siirrettävää laturia sijoitettiin keskeisiin paikkoihin Jyväskylässä. Kempowerin tiimi valvoi ja ohjasi latureita etänä pilvipohjaisen ChargEye-lataushallintajärjestelmän avulla. Kilpailun aikana käytettiin energiaa yhteensä yli 720 kWh, ja ajoneuvot latautuivat keskimäärin 60 minuutissa. Huoltoajoneuvokannasta 51,5 % oli sähköajoneuvoja, kun viime vuoden kilpailussa osuus
PowerUp America valittu toteuttamaan neljä uutta NEVI-pikalatausasemaa Pohjois-Carolinassa Kempowerin teknologialla16.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Uusia latausasemia suunnitellaan Chocowinityyn, Plymouthiin, Wadesboroon ja Whitevilleen, kun PowerUp America jatkaa laajentumistaan Pohjois-Carolinassa.
PowerUp America Selected for Four New NEVI Fast Charging Sites in North Carolina Using Kempower Technology16.9.2026 09:30:00 EEST | Press release
New charging stations planned for Chocowinity, Plymouth, Wadesboro, and Whiteville as PowerUp America continues its expansion across North Carolina.
Australian EV charging operator Charge Hub expands strategic partnership with Kempower as it moves into UK market15.9.2026 10:00:00 EEST | Press release
Kempower and Charge Hub build on existing collaboration electrifying commercial fleet depots in Australia The partnership will deploy bus and truck charging across the UK The first installation projects are already underway at a number of bus depots in South London
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme