Suljettuina olleet päiväkirjat avaavat Helvi Hämäläisen sisäistä maailmaa
10.4.2026 09:00:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Kirjailija Helvi Hämäläinen määräsi testamentissaan päiväkirjansa luovutettavaksi SKS:n kirjallisuusarkistoon, mutta suljettaviksi 25 vuodeksi kuolemansa jälkeen. Päiväkirjat ja lähettämättömät kirjeet avaavat nyt julkaistavassa elämäkerrassa Hämäläisestä puolia, joita hän elinaikanaan halusi piilottaa tai muistaa toisin.

"Helvi Hämäläiseen ei voi painaa leimoja. Hänellä ei ole eheää vakaumusta, jonka voisi tislata esiin hänen teoksistaan, kirjeistään ja päiväkirjoistaan." – Minna Maijala
Helvi Hämäläinen (1907–1998) ehti pitkän elämänsä aikana kokea Suomen historian monet käännekohdat. Nyt julkaistava ensimmäinen kriittinen elämäkerta ei ole vain intiimi kertomus hänestä itsestään ja pitkästä kirjailijanurasta, vaan peilaa yksityisen kautta ajan yhteiskuntaa ja poliittista ilmapiiriä. Hämäläistä on luonnehdittu epäyhteiskunnalliseksi kirjailijaksi, mutta todellisuudessa hän oli kriittinen aikalaistarkkailija, joka kuvasi perheen, rakkauden ja seksin yhteiskunnallisuutta. Kirja nostaa esille muun muassa Hämäläisen sodan aikaisen kansallissosialistisen maailmankatsomuksen, joka merkitsi hänelle radikaalia kauneuden ja järjestyksen tavoittelua. Heti sodan jälkeen Hämäläinen muovasi omaa kirjailijakuvaansa vasemmistohenkiseksi, mutta sodanjälkeisestä Neuvostoliitto-myönteisyydestään Hämäläinen halusi elinaikanaan vaieta.
Teos valottaa Helvi Hämäläisen vaikeaa lapsuutta, joka vaikutti koko hänen elämäänsä. Tunneköyhyyden ja julmuuden keskeltä Hämäläinen löysi kauneudesta sillan toiseen maailmaan, joka oli lyöntien ja karkeuksien ulottumattomissa. Kurjista ja ankarista oloista noussut työläistaustainen Hämäläinen oli kulttuuripiirien ulkopuolelta tullut kirjailija, joka kuvasi säälimättömästi aikansa ihmisiä ja aiheutti skandaalin teoksellaan Säädyllinen murhenäytelmä. Romaanin keskeisen henkilön Arthurin esikuvaksi tunnistettiin Olavi Paavolainen, kirjailija ja kulttuuripersoona, jonka kanssa Hämäläisellä oli kuuluisa rakkausuhde. Hämäläisen kirjeet ja päiväkirjamerkinnät luovat kuvan suhteesta, jossa narsistinen Paavolainen pyrki luokkastatuksensa avulla alistamaan Hämäläisen.
Elämäkerran kirjoittaja Minna Maijala on kirjallisuushistorioitsija ja terapeutti. Hän tekee tarkan tutkielman kauneutta rakastavan ihmisen sisäisestä maailmasta kaikkine ristiriitaisuuksineen. "Terapeuttinen työ ja elämäkertojen kirjoittaminen eivät lopulta ole kovin kaukana toisistaan. Molempien ytimessä on kunnioittava, mutta radikaali rehellisyys." – Minna Maijala
Helvi Hämäläinen – Kauneudenrakastaja ilmestyy painettuna sekä e- ja äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 23.4.
PDF-vedokset ja haastattelupyynnöt: ilmo.muuronen@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmo MuuronenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Laura Arikan esikoisromaani Synkeä juhannus tarjoilee juhlaperinteitä ja kummallisia kuolemia idyllisessä lounaissaaristossa9.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Laura Arikan dekkarisarjan avaus Synkeä juhannus sijoittuu kuvitteelliseen Farlaxin saaristokuntaan. Arikka rakentaa Farlaxista moninaisen pienois-Suomen ja kaksikielisen saaristolaispaikan, jossa kaikki tuntevat toisensa – tai ainakin luulevat niin.
Jo yli 300 000 myytyä kirjaa: Koululaisten suosikkisarja Isämies jatkuu!9.4.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Tällä viikolla ilmestyvä Isämies ja karmea Keisari on hulvattoman lastenkirjasarjan yhdeksäs kirja. Arttu Unkarin ja Kai Vaalion omalaatuinen poliisihahmo seikkailee myös syksyllä julkaistavassa Isämiehen idioottimaiset iskäsadut 3 -kirjassa.
500 vuotta suomalaisen sotilasmusiikin historiaa8.4.2026 16:08:26 EEST | Tiedote
Historiateos tarjoaa kattavan kuvan suomalaisesta sotilasmusiikista ja -muusikoista Kustaa Vaasan ajoilta nyky-Suomeen.
Sonia Wahlroosin uusi ruokakirja opastaa kohti kevyttä, suolistoystävällistä ja ravitsevaa elämäntapaa8.4.2026 10:22:00 EEST | Tiedote
Malliaikoinaan Sonia Wahlroos koki omakohtaisesti jatkuvan laihduttamisen haitat keholle ja mielelle. Ravintoterapeutiksi opiskellut Wahlroos jakaa nyt Kehon koodi –uutuuskirjassaan parhaat oppinsa ravitsevan, suolistoystävällisen ja painonhallintaa tukevan elämäntavan löytämiseen.
Hanna Vellingin hyvänmielen romaanissa kammataan hiukset kesälaineille8.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläiseen kampaamoon sijoittuvassa viihdesarjassa laitetaan kuntoon niin kutrit kuin ihmissuhteetkin. Kesälaineita on sarjan avausosa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

