Runoteos nuoren pahoinvoinnista ja selviytymisestä
17.3.2026 08:30:00 EET | Calidris Kustannus | Tiedote
Helsingin yliopistossa pohjoismaisia kieliä opiskeleva Aida Mahkonen, kirjailijanimeltään Halla, julkaisee esikoisrunokokoelmansa Hämärtynyt maailmani. Teos on raastavan rehellinen kuvaus nuoren epävarmuudesta ja nuorallakävelystä täysillä elämisen ja luovuttamisen välillä.

Teoksesta
Vuosina 2023–2025 kirjoitettu kokoelma on syntynyt tarpeesta purkaa tunteita, kun jaksaminen oli vähissä. Halla kuvaa elämäänsä kuin nuorallakävelyksi, jossa jalat lipsuvat ohuen langan päällä, mutta tahto pysyä kiinni elämässä säilyy. Runoissa vaikeat aiheet, kuten kuolema ja kipu, kietoutuvat kauniisiin luontometaforiin ja tähtitaivaan inspiraatioon.
”Runojen kirjoittaminen on minulle terveellinen tapa käsitellä vaikeita tunteita. Koska en usko nukkumiseen tai mielenrauhaan, suuri osa teoksesta on syntynyt öisin inspiraatioryöppyjen myötä”, 19-vuotias Halla kertoo.
Kirjailijasta
Helsingin yliopistossa pohjoismaisia kieliä opiskeleva ja kääntäjäksi tähtäävä Halla on unelmoinut kirjan julkaisemisesta lapsesta saakka. Jo yläasteella sanataidepalkinnolla huomioitu runoilija haluaa tarjota teoksellaan vertaistukea muille epävarmoille ja kärsiville nuorille.
”Haluaisin kertoa muille, ettei saa päästää valoaan karkuun. Pysy lujana, kun maailma ympärillä tummuu. Älä muutu sen mukana”, Halla kannustaa.
Vaikka esikoisteos on melankolinen, se sisältää vahvan lupauksen selviytymisestä. Hallan luova matka jatkuu jo uusien runokokoelmien sekä valmisteilla olevan fantasiateoksen parissa.
Kirjan tiedot:
Nimi: Hämärtynyt maailmani
Kirjailija: Aida Mahkonen
Kustantaja: Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
Julkaisuvuosi: 2026
Sivumäärä: 82
ISBN: 9789527603772
Saatavilla: kirjakaupoista ja verkkokaupoista kautta maan
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Aida Mahkonen, tekijä
mahkonenaida@gmail.com
+358409342134
Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
+35825122172
info@calidriskustannus.fi
https://www.calidriskustannus.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Santeri SandbergKustantajaCalidris Kustannus
Kirjailijalähtöinen kustantaja ja sananvapautta kannattava ammattitaitoinen kirjojen kustantaja
Calidris Kustannus julkaisee kaikkien genrejen edustajien laadukkaimmat teokset
Olemme riippumaton ruotsalaislähtöinen kustantamo, ja julkaisemme laadukasta kirjallisuutta kirjailijan ehdoilla. Arvoinamme on luotettavuus, läpinäkyvyys, sekä taiteilijan vapaus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Calidris Kustannus
Sydänjuuret – Runoja unelmista ja elämänvoimasta5.3.2026 08:27:30 EET | Tiedote
Miten säilyttää unelmat ja sisäinen rauha raskaassa arjessa? Runoilija Sisko Vainion uusi teos Sydänjuuret vastaa tähän kysymykseen tajunnanvirtaisella voimalla. Teos on kutsu pysähtyä ja löytää omat juurensa silloinkin, kun päivät ja viikot tuntuvat kuluvan liiankin nopeasti.
Vuosituhannen rakkaustarina – Taikuri Tatu Tynin esikoisromaani on armoton aikuisten satu3.3.2026 08:18:41 EET | Tiedote
Tunnettu taikuri, keksijä ja yhteiskunnallinen keskustelija Tatu Tyni julkaisee esikoisromaaninsa Kissa ja tiikeri. Teos on iättömään aikaan sijoittuva vertauskuvallinen faabeli, joka yhdistää klassisen sadun voiman ja aikuisten maailman raadollisuuden.
Kirja, jota Suomessa ei ole ennen kirjoitettu - psykologinen totuus vallasta ja kieltämisestä nyt äänikirjana17.2.2026 11:16:47 EET | Tiedote
Modernin kirjallisuuden lahja Angelika Bravuksen teos rikkoo tietokirjallisuuden rajoja: Kieltämisen loppu paljastaa välttelevän kiintymyksen ja vallankäytön näkymättömät rakenteet
Suomalaisetkin taistelijat vartioivat aikanaan Rus-valtion ja Bysantin portteja - Uusi tietokirjasarja12.2.2026 10:15:42 EET | Tiedote
Miten Lounais-Suomen rannikolta päädyttiin Bysantin keisarien henkivartijoiksi tai arabidynastioiden palvelukseen? Arkkitehti Jari Hyvärisen kirjasarjan ensimmäinen osa Maailman laidalla vie lukijan matkalle rautakauden Pohjolasta Lähi-idän taistelukentille ja kertoo, mikä suomalaisten rooli oli rautakautisessa ja ristiretkiaikaisessa Euroopassa.
Mitä tapahtuu, kun usko on rikos? Uusi esikoisromaani vie lukijan tulevaisuuteen, jossa maailma on jaettu muureilla10.2.2026 08:31:44 EET | Tiedote
Vuonna 2127 yhteiskunta on sulkenut vaarallisena ääriryhmänä pidetyt kristityt omalle eristetylle alueelleen. Tamperelaisen Emmi Reinikaisen esikoisteos Kristittyjen kaupunki on vangitseva nuorten aikuisten dystopia, joka kysyy, voiko kahden vastakkaisen maailman välillä elää säilyttäen oman totuutensa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme