Euroopan keskuspankin 19.3.2026 korkokokouksen ennakko: EKP tarkkailee inflaatiopaineita ja pitää korkonsa yhä ennallaan
16.3.2026 10:00:00 EET | S-Pankki Oyj | Tiedote
Euroopan keskuspankin (EKP) koroista päättävä neuvosto kokoontuu tällä viikolla vuoden toiseen rahapolitiikkakokoukseen, josta korkopäätös saadaan torstaina 19.3. Päättäjillä on paljon pohdittavaa, sillä maaliskuun alussa aloitetut sotatoimet Iranissa ja Lähi-idässä ovat muuttaneet inflaationäkymiä ja epävarmuus tulevasta on huomattavaa. Arvioimme S-Pankissa EKP:n jäävän vielä tarkkailemaan ensisijaisesti energiahinnoista kumpuavia inflaatiopaineita, ja pitävän talletuskorkonsa torstaina ennallaan 2,0 prosentissa, missä se on ollut kesäkuusta 2025 lähtien.

Edellisessä kokouksessaan 5. helmikuuta EKP ilmaisi, että euroalueen inflaatio on vakiintumassa 2 prosentin tavoitetasolleen ja talous on pitänyt pintansa haastavassa toimintaympäristössä. Näkymät nähtiin kuitenkin epävarmoiksi muun muassa geopoliittisten jännitteiden seurauksena. Nyt nämä geopoliittiset jännitteet ovat eskaloituneet Iranissa ja Lähi-idässä sotatoimiksi, minkä myötä talousympäristökin on muuttunut merkittävästi.
Energiahintojen osalta öljyn ja maakaasun hinnat ovat nousseet voimakkaasti, ja tämän seurauksena myös korkomarkkinoiden odotukset EKP:n tulevista koroista ovat huomattavasti muuttuneet. Kun vielä helmikuun viimeisinä päivinä korkomarkkinan odotuksena oli pienoinen lisäkoronlaskun mahdollisuus tälle vuodelle, hinnoitellaan maaliskuun puolivälissä EKP:lle jo lähes kahta koronnostoa kuluvan vuoden loppuun mennessä.
EKP:n kokouksesta odotetaankin mielenkiinnolla tietoa sitä, missä määrin EKP:n päättäjät ovat huolissaan euroaluetta kohtaavien inflaatiopaineiden laajentumisesta energiahintojen ulkopuolelle. Keskeinen kysymys tämän osalta on, tuleeko konfliktista lopulta pitkäkestoinen. Pääjohtaja Christine Lagarde saattaakin torstain lehdistötilaisuudessaan todeta, että EKP seuraa tarkkaan tilanteen kehittymistä ja on valmiina toimimaan, mikäli inflaatio-odotukset jatkossa merkittävästi kohoavat. Pelkkä energiahintojen tilapäinen nousu ei anna aihetta koronnostolle, sillä energian painoarvo on itsessään vain reilut 9 prosenttia euroalueen kuluttajahintakorissa.
Myös monet EKP:n neuvoston jäsenet ovat viime aikoina ilmaisseet maltillisuutta välittömien korkomuutosten suhteen. Esimerkiksi Espanjan keskuspankin pääjohtaja Jose Luis Escriva totesi asiasta 6. maaliskuuta haastattelussa: ”Tämänhetkisten tietojen perusteella on hyvin epätodennäköistä, että EKP:n neuvosto muuttaisi korkoja seuraavassa kokouksessaan. Tilapäisten liikkeiden ei pitäisi johtaa päätöksiin – sen sijaan tilanteen seuraamista on jatkettava”. Myöskään Ranskan keskuspankin pääjohtaja Francois Villeroy de Galhau ei nähnyt haastattelussaan 5. maaliskuuta syitä, miksi EKP:n pitäisi nostaa korkoja. Mutta seurattavaa hintapaineiden kertymisessä riittää. EKP:n johtokunnan jäsen Isabel Schnabel totesi 6. maaliskuuta, että ”on oltava valppaita, sillä nykyinen geopoliittinen ja makrotaloudellinen ympäristö luovat yläsuuntaisia inflaatioriskejä”.
EKP julkistaa myös päivitetyt ennusteensa
EKP julkistaa torstaina myös päivitetyt talous- ja inflaatioennusteensa. Ongelmia niiden tulkinnassa voi tuottaa se, että aikaraja ennusteiden lukitsemiseksi on hyvin todennäköisesti ollut jo aivan sotatoimien alkuvaiheessa. Siten kaikki viime päivien markkinamuutokset eivät ole niissä huomioituina. Tämän vuoksi EKP:n pääjohtaja Lagardelta kaivataan lehdistötilaisuudessa tarkempia kommentteja keskuspankin inflaatio- ja talousnäkymistä. Joulukuussa EKP ennusti euroalueelle 1,9 prosentin inflaatiota tälle vuodelle. Euroalueen BKT:n arvioitiin puolestaan kasvavan tänä vuonna 1,2 prosenttia.
Mikäli tulitaukoa ei saada aikaiseksi ja Hormuzinsalmen tankkeriliikenne estyy pidemmälle kevääseen, olisi EKP myöhemmin vakavamman pohdinnan edessä. EKP:n päättäjät haluavat varmasti välttää tekemästä politiikkavirhettä esimerkiksi kiristämällä rahapolitiikkaa tarpeettomasti, mikäli tilanne pian jo hellittäisi. Toisaalta monien mielissä on yhä EKP:n hidas reagointi edelliseen inflaatioshokkiin, joka pääsi kunnolla valloilleen Venäjän Ukrainaan toteuttaman hyökkäyksen jälkeen. Pitkäkestoisemmassa skenaariossa inflaatiopaineiden laajentuminen on varsin mahdollista, ja se voisi siten edellyttää EKP:ltä koronnostoja myöhemmissä kokouksissaan.
Tällä hetkellä korkomarkkinoiden odotukset ovat siis kääntyneet tukevasti EKP:n koronnostojen puolelle. Maaliskuun puolivälissä korkomarkkina hinnoittelee EKP:lle lähes kahta koronnostoa tämän vuoden loppuun mennessä. Ensimmäinen koronnosto on nyt täysin hinnoiteltu EKP:n heinäkuun kokoukseen. Näiden kohonneiden korko-odotusten seurauksena on etenkin 12 kuukauden euriborkorko noussut parin viime viikon aikana selvästi. Maaliskuun puolivälissä (13.3.) 12 kuukauden euribor oli 2,52 prosenttia, ja se oli siten noussut helmikuun lopun tasosta 0,3 prosenttiyksiköllä.
Epävarmuus on tällä hetkellä suurta ja päivittäiset tapahtumat muuttavat nopeasti myös korkonäkymiä. Onkin aivan varmaa, että korkomarkkinoiden tilanne elää lähipäivinä vielä merkittävästi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Ronkanenekonomi
Puh:010 767 9260janne.ronkanen@s-pankki.fiLinkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Tutkimus: kuusi kymmenestä on varautunut asumisen lisäkuluihin – lähes puolet kokee kustannusten yllättäneen11.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisten asumiskustannukset pysyvät useimmilla hallinnassa, mutta arjen yllätykset ovat silti tavallisia. S-Pankin teettämän tuoreen kyselyn mukaan lähes joka toinen suomalainen on viimeisen vuoden aikana kohdannut tilanteen, jossa asumisen kuukausikustannukset ovat olleet suuremmat kuin mihin oli varautunut. Yli puolella suomalaisista on yli 1 000 euron säästöt yllättäviä asumismenoja varten.
Bankbedrägerier sker nu via telefonsamtal och WhatsApp – brottslingar söker nya metoder att nå finländare10.3.2026 08:23:52 EET | Pressmeddelande
Formen av bankbedrägerier har förändrats och brottslingar kontaktar finländare allt oftare direkt per telefon och meddelandetjänster. ”Bankerna och myndigheterna kan förhindra och identifiera bedrägerier, men systemet fungerar inte utan människors eget omdöme”, säger Leo Niemelä, datasäkerhetschef på S-Banken.
Pankkihuijaukset siirtyneet puheluihin ja WhatsAppiin – rikolliset etsivät uusia keinoja tavoittaa suomalaiset10.3.2026 08:23:52 EET | Tiedote
Pankkihuijaukset ovat muuttaneet muotoaan, ja rikolliset lähestyvät suomalaisia yhä useammin suoraan puhelimitse ja viestipalveluissa. ”Pankit ja viranomaiset voivat estää ja tunnistaa huijauksia, mutta järjestelmä ei toimi ilman ihmisten omaa harkintaa”, sanoo S-Pankin tietoturvajohtaja Leo Niemelä.
Tutkimus: S-Pankki on suomalaisten mielestä Suomen vastuullisin pankkibrändi9.3.2026 13:06:42 EET | Tiedote
Suomalaiset mieltävät S-Pankin jälleen Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi. Asia käy ilmi Sustainable Brand Index -tutkimuksesta, joka kartoittaa kuluttajien mielikuvia vastuullisuudesta.
S-Pankki: Alkuvuoden tuottokiri yllätti – kehittyvät markkinat ja Japani selvässä johdossa9.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Alkuvuoden sijoitusmarkkinat ovat tuottaneet poikkeuksellisen vahvasti, vaikka markkinoilla nähdään samanaikaisesti suuria arvonvaihteluita ja nopeaa rotaatiota eri toimialojen ja alueiden välillä. Päästrategi Tanja Wennonen-Kärnän mukaan sijoittajat hakevat nyt erilaisia vaihtoehtoja ja kotitalouksien luottamus vahvistuu etenkin Euroopassa ja Japanissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme