Osuuskauppa Varuboden-Osla uudisti palveluverkostoaan ja vahvisti asiakaspalveluaan Sydän kohdallaan
16.3.2026 16:00:00 EET | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Tiedote
Osuuskauppa Varuboden-Osla panosti vuonna 2025 asiakaspalvelun kehittämiseen ja palveluverkostonsa uudistamiseen. Osuuskaupan investoinnit olivat 18,6 miljoonaa euroa ja verollinen myynti kasvoi yli 550 miljoonaan euroon. Vuoden aikana uudistuksia tehtiin marketkaupassa, ravintoloissa ja liikennekaupassa osana pitkäjänteistä työtä alueen palvelujen kehittämiseksi.

Yksi osuuskaupan merkittävimmistä investoinneista on Kirkkonummen Prismakeskuksen uudistus, joka jatkui läpi vuoden 2025.
– Työt Prismakeskuksessa ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Laajennuksen toinen osa valmistuu hyvää vauhtia, ja uusi ravintolamaailmamme ja Emotion-myymälä avataan jo alkusyksystä, toimitusjohtaja Mathias Kivikoski kertoo. Työt myymälän sisällä jatkuvat vielä siitä eteenpäin, mutta hyvissä ajoin ennen joulukauppaa pääsemme viettämään uudistuneen Prismakeskuksen avajaisia.
Prismakeskuksen ohella osuuskauppa teki vuoden aikana useita muita parannuksia palveluverkostoonsa. Karjaalla ja Kirkkonummella autopesut saivat uudet koneistot, Kirkkonummella Sale Kantvik uudistettiin täysin ja myös Porvoossa ravintola Rosso koki muodonmuutoksen.
– Etenkin Rosson uudistus oli todella onnistunut, ja se näkyy myös asiakasvirran kasvussa, Kivikoski kertoo. Rosson suosio on ollut niin suurta, että ravintola on ajoittain täynnä, ja siksi suosittelemmekin, että asiakkaat varaavat pöydän etukäteen.
Samaan aikaan osuuskauppa katsoo myös pidemmälle tulevaisuuteen, ja kiinteistösalkkuun hankittiin tontteja Porvoosta, Siuntiosta ja Ahvenanmaan Dalbosta.
Verkkokauppa jatkoi vahvaa kasvuaan
Vuoden 2025 aikana myös ruoan verkkokauppa jatkoi vahvaa kasvuaan. Yhdeksään toimipaikkaan tuli käyttöön kuljetusrobotit, ja loppuvuodesta niitä oli 13 toimipaikassa. Robot toimittivat ostokset asiakkaille yli 30 000 kertaa, mikä tarkoittaa, että yli neljännes verkkokaupan ostoksista toimitettiin robotilla.
– Myymälöiden yhteydessä olevien noutopisteiden verkosto on myös hyvin kattava, ja tällä hetkellä selvitämme mahdollisuuksia tuoda noutopisteitä lähemmäksi asiakkaitamme paikkoihin, joissa ei ole myymälää lähettyvillä. Ensimmäisen ns. lähinoutopisteen avasimme Porvoon Mannerheiminkadun varrelle noin vuosi sitten, ja se on ollut vilkkaassa käytössä ensimmäisestä päivästä lähtien, Kivikoski kertoo.
Henkilökunnalla Sydän kohdallaan
Vuoden 2025 osuuskaupassa panostettiin myös erityisesti asiakaspalveluun, ja koko henkilökunta on lähtenyt Sydän kohdallaan -muutosmatkalle.
– Osuuskaupan peruslupaus on tarjota asiakkaalle aina edullinen ostoskori. Tämän lisäksi haluamme tarjota asiakkaille parasta palvelua, ja siksi aloitimme viime vuonna erityisen panostuksen asiakaspalveluun ja asiakaskohtaamisiin. Olemmekin nyt saaneet palautetta siitä, että meidän toimipaikoissamme tervehditään asiakkaita ahkerasti ja iloisesti – sehän on oikeastaan itsestään selvä asia, mutta unohtuu valitettavan usein arjen tuoksinassa. Tämän vuoden alussa kaikki toimipaikkamme ovat tehneet omat sydänlupauksensa, jotka tulevat näkyviin toimipaikkoihin kevään aikana.
Jokainen henkilökunnan jäsen on tärkeässä roolissa osuuskaupan hyvän tuloksen saavuttamisessa, ja siksi henkilökunta myös palkitaan.
– Meillä on jo usean vuoden ajan ollut käytössä koko henkilökunnalle suunnattu tulospalkkiojärjestelmä, ja myös vuoden 2025 osalta henkilökunnalle maksettiin täysi tulospalkkio suhteessa työtunteihin, eli kokoaikaiselle työntekijälle jopa 2 500 euroa vuoden aikana, Kivikoski kertoo. Varuboden-Oslan henkilökunta on hyvin sitoutunutta, ja se näkyy muun muassa siinä, että työtyytyväisyysindeksimme on edelleen todella korkealla.
Asiakasomistajille ennätysmäärä Bonusta
Viime vuoden loppuun mennessä osuuskaupan asiakasomistajamäärä oli lähes 74 000 ja on jatkanut tasaista kasvuaan.
– Myös Bonus on kasvanut tasaisesti, ja ensimmäistä kertaa osuuskauppamme maksoi asiakasomistajille Bonusta yli 12 miljoonaa euroa ja sen lisäksi maksutapaetua lähes 0,5 miljoonaa euroa, Kivikoski iloitsee.
– Meillä S-ryhmässä on ollut tavoitteena vähentää oman toimintamme ilmastovaikutusta, ja siinä olemme onnistuneet hyvin. Esimerkiksi osuuskaupassa kaikki toimipaikkauudistukset tehdään ilmastonäkökulmasta. Nyt suuntaamme S-ryhmässä katseemme eteenpäin ja laajemmalle ja pyrimme pienentämään koko toimitusketjumme luontovaikutusta, Kivikoski kertoo. Tässä S-ryhmä on tehnyt tiivistä yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, jossa on kehitetty luontojalanjälkilaskuri, jonka avulla yritykset voivat arvioida oman luontoon jättämänsä jalanjäljen.
– Kuluttajatasolla yritämme taas oivalluttaa asiakkaita huomaamaan, miten pienillä arjen teoilla voi olla suuri vaikutus luonnolle. Esimerkiksi ruokahävikin vähentäminen on meille kaikille hyvä ja helppo tapa elää vastuullisemmin, kuten on myös kotimaisten tuotteiden ja sesonkituotteiden suosiminen.
Vuoden 2025 tärkeimmät tapahtumat:
Tammikuu: Prismakeskuksen laajennus ja modernisointi Kirkkonummella alkoi
Helmikuu: ABC Carwash Kirkkonummella modernisoitiin
Maaliskuu: Robokuljetusten verkoston laajennus
Huhtikuu: Uudistettu Rosso avattiin uudelleen
Toukokuu: Sydän kohdallaan -palvelukonsepti lanseerattiin
Syyskuu: Robokuljetusten verkoston laajennus
Lokakuu: Yösähköhinta sähköauton lataukseen / Sale Kantvikin uudistus valmistui
Marraskuu: ABC Carwash Karjaalla modernisoitiin
Joulukuu: Hesburger Kirkkonummen liiketoiminnan osto
Tunnusluvut:
Verollinen myynti: 554 miljoonaa euroa (2024: 545 M€)
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja: 18,9 miljoonaa euroa (2024: 16,2 M€)
Investoinnit: 18,6 miljoonaa euroa (2024: 17,2 M€)
Maksettu Bonus ja maksutapaetu: 12,8 miljoonaa euroa (2024: 12,4 M€)
Jäsenmäärä 31.12.2025: 73 872 (2024: 72 296)
Henkilöstön lukumäärä 31.12.2025: 982 (2024: 991)
Yhteyshenkilöt
Mathias KivikoskitoimitusjohtajaVaruboden-Osla
Puh:010 765 9301mathias.kivikoski@sok.fiJaana HagelbergviestintäpäällikköVaruboden-Osla
Puh:010 765 9333jaana.hagelberg@sok.fiKuvat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Sköt bankärenden i samband med shoppingen – S-Bankens punkt i Kyrkslätt betjänar även utan tidsbokning13.3.2026 09:13:25 EET | Artikel
Vid ingången till Prisma finns små rum där man sköter alla möjliga bankärenden sex dagar i veckan. Visste du att du kan besöka Ägarkundstjänst och S-Banken-punkten även utan tidsbokning?
Pankkiasiat kuntoon kauppareissun yhteydessä – Kirkkonummen S-Pankki-piste palvelee myös ilman ajanvarausta13.3.2026 09:13:25 EET | Artikkeli
Prisman infon kupeessa hoidetaan pankkiasioita laidasta laitaan kuutena päivänä viikossa. Tiesitkö, että Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteelle pääsee myös ilman ajanvarausta?
En ny restaurangvärld öppnas i Prisma Kyrkslätt i början av hösten – rekryteringen av personal börjar den här veckan3.3.2026 12:00:00 EET | Pressmeddelande
I Prismacentret i Kyrkslätt, som just nu renoveras, öppnas i början av hösten en restaurangvärld, när Hesburger får sällskap av Pizza & Buffa och café Presso. Rekrytering av personal till restaurangerna börjar första veckan i mars.
Kirkkonummen Prismaan avautuu uusi ravintolamaailma alkusyksystä – henkilökunnan rekrytointi käynnissä3.3.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Kirkkonummen uudistuvaan Prismakeskukseen avautuu alkusyksystä uusi ravintolamaailma, kun Hesburgerin rinnalle tulevat Pizza & Buffa ja kahvila Presso. Ravintoloiden henkilökunnan rekrytointi käynnistyy tällä viikolla.
Renoveringen av S-market Näse börjar19.2.2026 13:51:16 EET | Pressmeddelande
I S-market Näse inleds en renovering, där kund- och bakgrundsutrymmen och fastighetsteknik förnyas. Butikens miljö moderniseras, inredningen uppdateras och fastighetens energieffektivitet förbättras.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


