Lounais-Suomeen ennustetaan keskimääräistä kelirikkokevättä 2026
17.3.2026 08:35:00 EET | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan ennustetaan hyvin keskimääräistä kelirikkokevättä. Kevään sää ja paikalliset olosuhteet viime kädessä kuitenkin vaikuttavat siihen, millainen kelirikkokevät tulee olemaan. Näillä näkymin painorajoituksia ei ole tarpeen asettaa.

Viime vuoden loppupuolen runsaat vesisateet haastoivat tienpitäjää erityisesti sorateiden kunnon osalta. Hoitotoimenpiteistä huolimatta osa sorateistä jäi talvea vasten huonohkoon kuntoon. Tammikuuhun siirryttäessä sää pakastui, ja pysytteli pitkään pakkasella tuoden toivottua helpotusta teiden hoitoon kelirikon näkökulmasta. Talven vähälumisuuden ja pakkaslukemien myötä routa on päässyt tunkeutumaan tänä vuonna paljon viime vuotta syvemmälle, minkä johdosta myös sen sulamiseen menee keväällä tavallista pidempi aika.
Ensimmäisiä merkkejä pintakelirikosta on alkanut vähitellen ilmenemään erityisesti Varsinais-Suomen alueella. Tämä näkyy esimerkiksi sorateiden pintojen pehmenemisenä. Maanteiden hoitourakoissa toimenpiteitä pintakelirikon torjumiseksi on jouduttu tässä vaiheessa tekemään vasta vähäisissä määrin. Runkokelirikon tilannetta viitoittaa pitkälti tulevien viikkojen sulaminen ja säiden kehitys. Pakkasyöt sekä aurinkoiset ja tuuliset päivät edesauttavat tierakenteen kuivumista ja pienentävät kelirikon riskiä. Alueiden eri teiden välillä voi esiintyä voimakastakin paikallista vaihtelua.
Alkuvuoden pakkasjakso oli viime vuotta huomattavasti suotuisampi myös päällystetylle tiestölle. Toki nyt myös päällystetyllä tieverkolla on alkanut ilmenemään enenevissä määrin reikiä pakkaskauden päättymisen jälkeen. Päällystevaurioita muodostuu etenkin jo valmiiksi huonokuntoisille alemman tieverkon osuuksille. Keliolosuhteilla on vaikutusta myös paikkaustöiden toteutukseen. Liikenneturvallisuutta vaarantavat vauriot pyritään paikkaamaan olosuhteista riippumatta. Maanteiden paikkauksesta vastaa erillinen paikkausurakka.
Raskaat kuljetukset kannattaa ajoittaa mahdollisuuksien mukaan kelirikkokauden ulkopuolelle
Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sorateiden kantavuus on pääosin hyvä, eikä painorajoituksia yleensä ole jouduttu asettamaan. Tilanne voi kuitenkin vielä muuttua, ja raskaita kuljetuksia kannattaa ajoittaa mahdollisuuksien mukaan kelirikkoa edeltävään tai sen jälkeiseen aikaan. Tienpidossa tarkkaillaan tilannetta, ja painorajoituksia ja kelirikosta varoittavia liikennemerkkejä asetetaan tarpeen mukaan.
Painorajoitetuilla teillä sallitaan kuitenkin poikkeuksena rajoitusten ylittävää liikennettä, kuten esimerkiksi hälytys- ja tienpitoajoneuvot, säännölliset linja-autovuorot, elintarviketuotannon kuljetukset sekä muita yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä kuljetuksia. Yksittäisissä, ennakoimattomissa tapauksissa elinvoimakeskus voi myöntää maksullisen, tilapäisen kuljetusluvan painorajoitetulle tielle. Lupakäsittelyssä otetaan huomioon kuljetuksen tarpeellisuus ja kuljetuksen massa.
Tienkäyttäjiä kehotetaan sovittamaan ajonopeutensa tiellä kulloinkin vallitsevien olosuhteiden mukaan. Raskaita kuljetuksia kannattaa pyrkiä ajoittamaan kelirikkoa edeltävään tai sen jälkeiseen aikaan.
Voimassa olevat painorajoitukset (fintraffic.fi)
Tiestöltä tulevat havainnot voi ilmoittaa seuraavasti:
Mikäli havaitset tiestöllä liikennettä vaarantavia ongelmia, ilmoita siitä suoraan tieliikennekeskuksen Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (24/7).
Liikenteen asiakaspalvelun Palauteväylän kautta voi jättää kysymyksiä, palautetta ja ilmoituksia tien kunnosta ympäri vuorokauden: Palauteväylä (palautevayla.fi)
Lisätietoja:
- Lounais-Suomen elinvoimakeskus, tienpidon asiantuntija Hanna Skants 0295 022 824
- Tarkemmin aluekohtaisesta kelirikkotilanteesta kertovat maanteiden hoidon projektipäälliköt, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600
Tietoja julkaisijasta
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Varsinais-Suomen päällystystyöt viikolla 1930.4.2026 12:34:09 EEST | Tiedote
Viikolla 19 tehdään päällystöitä Turun kehätiellä eli kantatiellä 40 ja valtatiellä 8 välillä Masku-Nousiainen. Työt ajoittuvat öiseen aikaan.
Karhunkorventie Somerolla katkaistaan 11.5. alkaen sillan uusimistöiden takia29.4.2026 12:00:27 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Somerolla maantiellä 13514 (Karhunkorventie) Pajulanjoen sillan uusimistyöt. Liikenne työmaan kohdalla joudutaan katkaisemaan vanhan sillan purkutöiden alkaessa ja ohjaamaan kiertotielle 11.5.2026 alkaen. Kiertotien pituus on n. 22 km. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haittaa tielläliikkujille.
E18 / valtatien 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan huoltotyön takia 5.-6.5.2026 illan ja yön ajaksi28.4.2026 12:06:18 EEST | Tiedote
Salossa Isokylän tunnelissa tehdään ilta- ja yötyönä molempien tunneliputkien huoltotöitä tiistai-illan 5.5. klo 18 ja keskiviikkoaamun 6.5. klo 6 välisenä aikana. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä huoltotyön ajaksi. E18 / vt 1 liikenne ohjataan huoltotyön ajaksi maastoon viitoitetulle varareitille mt 224 – mt 110 – kt 52 kautta. Varareitin pituus on 13 kilometriä.
Livskraftscentralen i Sydvästra Finland inleder samarbetsförhandlingar27.4.2026 15:45:04 EEST | Pressmeddelande
Livskraftscentralen i Sydvästra Finland har den 27 april 2026 lämnat ett förhandlingsförslag till personalorganisationerna om att inleda samarbetsförhandlingar av ekonomiska och produktionsrelaterade orsaker. Behovet av att anpassa verksamheten vid Livskraftscentralen i Sydvästra Finland kan innebära att antalet anställda minskas med högst 33 årsverken.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa yhteistoimintaneuvottelut27.4.2026 15:45:04 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus on tänään 27.4.2026 antanut neuvotteluesityksen henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisesta taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen toiminnan sopeuttamistarve voi edellyttää toimintamenoilla palkatun henkilöstömäärän vähentämistä enintään 33 henkilötyövuodella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme