Oulun yliopisto ottaa johtavan roolin ammattikasvatuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä
16.3.2026 09:55:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopistoon perustetaan ammattikasvatuksen professuuri vastaamaan suomalaisen työelämän ja koulutusjärjestelmän uudistuviin osaamistarpeisiin. Tavoitteena on tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja osaamisen uudistamiseen tilanteessa, jossa työelämän rakennemuutos, osaajapula ja jatkuvan oppimisen tarve korostuvat.

Ammattikasvatuksen professuuri on valtakunnallisesti merkittävä avaus. Se on Suomessa ainoa professuuri, jonka ydintehtävänä on tutkia ja kehittää ammattikasvatusta tiiviissä vuoropuhelussa työelämän kanssa. Professuurin taustalla on suuri joukko lahjoittajia, jotka haluavat edistää ammattikasvatuksen alaa Suomessa.
Professuuri vahvistaa Oulun yliopiston roolia valtakunnallisena, pohjoismaisena ja kansainvälisenä toimijana ammatillisen osaamisen, jatkuvan oppimisen ja työelämälähtöisen koulutuksen kehittämisessä.
“Ammattikasvatuksen lahjoitusprofessuuri vahvistaa Oulun yliopiston kykyä vastata työelämän nopeasti muuttuviin osaamistarpeisiin. Samalla se kokoaa yhteen tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön kehittämisen tavalla, jolla on todellista yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tavoite on täyttää tehtävä avoimen hakuprosessin kautta vuoden 2027 alusta”, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan dekaani Maija Lanas toteaa.
Tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa
Professori toimii vuorovaikutteisessa yhteistyössä työelämän kanssa. Tueksi perustetaan valtakunnallinen yhteistyöfoorumi, johon kutsutaan edustajia lahjoittajaorganisaatioista. Foorumin tehtävänä on ennakoida tutkimus- ja kehittämistarpeita, suunnata toimintaa työelämän vaatimusten mukaisesti, sekä luoda uusia yhteiskehittämisen malleja työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin vastaamiseksi.
Ammattikasvatuksen professuuri sijoittuu Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan, jossa on vahva työelämän kehittämisen, opettajankoulutuksen ja oppimisteknologioiden tutkimusosaaminen.
Professori toimii tiiviissä yhteistyössä Oulun yliopiston jatkuvan oppimisen professori Anu Kajamaan ja monitieteisen tutkimusyhteisön kanssa. Yhteistyö Oulun ammattikorkeakoulun (OAMK) kanssa vahvistaa käytännön ja tutkimuksen välistä yhteyttä ja tukee ammatillisen osaamisen kehittämistä alueella.
Professuurin myötä Oulun yliopistoon rakentuu entistä vahvempi ammatillisen koulutuksen, korkeakoulutuksen ja työelämän kehittämisen kokonaisuus. Tavoitteena on myös alan maisterikoulutuksen kehittäminen, käynnistäminen ja vakiinnuttaminen.
Lahjoitusprofessuurin rahoitus perustuu useiden lahjoittajaorganisaatioiden yhteiseen panokseen ja Oulun yliopiston omaan rahoitukseen. Tavoitteena on, että viiden vuoden päästä ammattikasvatuksen tutkimus ja koulutus ovat Oulun yliopistossa vakiintuneita ja kansainvälisesti tunnustettuja.
“Ympäri Suomea sijoittuvien lahjoittajien tuki mahdollistaa pitkäjänteisen tutkimus- ja kehittämistyön, jonka vaikutukset ulottuvat laajasti koulutukseen, työelämään ja yhteiskuntaan”, Lanas korostaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Dekaani Maija Lanas, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto, p. 0294483727, maija.lanas@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kokeellinen lääke tuo uutta toivoa keliakian hoitoon – suojaa koko elimistöä gluteenin haitoilta28.4.2026 05:45:00 EEST | Tiedote
Kokeellinen lääke voi tulevaisuudessa tarjota uudenlaista suojaa keliakiaa sairastaville. Oulun ja Tampereen yliopistojen johtaman kansainvälisen tutkimuksen mukaan lääke vaimentaa gluteenin haitallisia vaikutuksia paitsi suolistossa myös laajasti koko elimistössä.
Tekoälyinnovaatiot ja käyttäjälähtöinen suunnittelu vauhdittavat digitaalisen suunterveydenhuollon kehitystä23.4.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston koordinoima DSS Oral –hanke esitteli verkkoseminaarissaan merkittäviä edistysaskeleita digitaalisten ja tekoälyavusteisten ratkaisujen kehittämisessä suunterveydenhuollon tueksi. Hankekumppaneiden tutkijoiden esityksissä käsiteltiin muun muassa suunterveyden riskinarvioinnin kehitystä, syväoppimiseen perustuvia seulontamenetelmiä älypuhelinkuvien avulla, automaattista hampaiden tunnistusta sekä uusia lähestymistapoja luotettavien ennustemallien rakentamiseen rajallisen aineiston pohjalta.
Tutkijat etsivät uusia keinoja HPV-seulontaan ja varhaiseen syöpäriskin tunnistamiseen22.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Papilloomaviruksiin (HPV) liittyvien syöpien ennaltaehkäisy on muutoksessa. HPV-rokotukset ovat jo vähentäneet merkittävästi kohdunkaulan syöpää eniten aiheuttavien virustyyppien esiintyvyyttä ja kohdunkaulan syövän esiasteita nuorissa ikäluokissa, mutta samaan aikaan osa muista papilloomaviruksiin liittyvistä syövistä, kuten suunielusyövät, ovat yleistyneet erityisesti rokottamattomassa aikuisväestössä.
Uusia satamatyökoneita Oulun yliopiston raskaan sarjan automaatiolaboratorioon22.4.2026 06:58:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston raskaan sarjan laboratorio OuluZonessa vahvistuu myös satamalogistiikan tutkimus- ja koulutusympäristöksi. Konttien nostotyökone ja ohjaushytitön terminaalitraktori ovat esimerkkejä, joissa kuljettajan korvaavat automaatio ja etäohjaus. Uusien työkonehankintojen ja tutkimuksen avulla Oulussa tehdään suuri siirto satamalogistiikan automatisaatiossa. Kyseessä on osa laajempaa Port Automation -investointihanketta, jonka tavoitteena on kehittää Suomeen ensimmäinen avoin ja kokeellisen tutkimus-, kehitys- ja koulutusympäristö merikonttien käsittelyyn, varastointiin, purkamiseen ja kuormaukseen automaattisesti ohjatuilla työkoneilla.
Oulun yliopisto rakentaa Suomeen johtavaa autonomisten työkoneiden tutkimusympäristöä - häiriönsietotestaus yhtenä kärkenä22.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Autonomiset työkoneet ja järjestelmät ovat tulossa työmaille. Miten ne toimivat, jos paikannus tai tiedonsiirto häiriintyy? Oulun yliopisto on käynnistänyt itsenäisiin työkoneisiin liittyvän hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa autonomisten laitteiden häiriönsietokykyä ja toimintavarmuutta vaativissa ja häiriöherkissä olosuhteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme