Kela/FPA

Kelan englanninkielisen puhelinpalvelun aukioloaika pitenee

16.3.2026 12:23:39 EET | Kela/FPA | Tiedote

Jaa

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi)

Kelan henkilöasiakkaiden englanninkielinen puhelinpalvelu palvelee maanantaista 16.3. lähtien klo 9–16. Uusi aukioloaika on sama kuin suomen- ja ruotsinkielisessä puhelinpalvelussa. 

Kelan englanninkielinen puhelinpalvelu palvelee jatkossa arkisin klo 9–16 eli tunnin pidempään kuin aikaisemmin. Uusi aukioloaika koskee seuraavia palvelunumeroita: 

  • lapsiperheet, opiskelijat, työttömyys, asuminen ja toimeentulotuki: 020 634 2550  
  • sairastaminen ja eläkkeet: 020 634 2650

Kansainvälisten tilanteiden ja perintäkeskuksen palvelunumeroiden aukioloaika säilyy ennallaan, eli nämä palvelut ovat jatkossakin avoinna arkisin klo 10-15.

Kelan englanninkieliseen puhelinpalveluun on viimeisen vuoden aikana tullut yhteensä noin 96 500 puhelua. Puhelujen määrä kaksinkertaistui koronaepidemian myötä: 40 201 puhelua vuonna 2019, 89 644 puhelua vuonna 2025. Vuonna 2025 puheluita tuli kuukaudessa keskimäärin 7470.  

Puhelinpalvelusta tukea OmaKelan käyttämiseen 

Asiointipalvelu OmaKelassa voi asioida vain suomeksi ja ruotsiksi, mutta sen käyttäminen onnistuu myös vähäisemmällä kielitaidolla. Kelan englanninkielisestä puhelinpalvelusta saa digitukea OmaKelan käyttämiseen.

OmaKelassa voi täyttää hakemuksia ja lähettää liitteitä tai viestejä Kelaan. Tarvittaessa asiakas voi myös täyttää pdf-hakemuksen ja toimittaa sen Kelaan liitteenä OmaKelassa. Useimmat Kelan lomakkeet ovat saatavilla myös englanniksi. 

OmaKelassa voi halutessaan myös tunnistautua puhelinpalveluun. Tunnistautuminen tapahtuu tilaamalla kertakäyttöisen koodin OmaKelassa. Puhelinpalveluun voi jatkossakin soittaa ilman tunnistautumista, mutta tunnistautuminen etukäteen nopeuttaa ja turvaa asiointia. 
 
Asiakas voi myös jättää soittopyynnön puhelinpalveluun OmaKelassa. Soittopyynnön voi jättää kuluvalle tai seuraavalle arkipäivälle. Kelan asiantuntija soittaa asiakkaalle puolen tunnin kuluessa valitusta ajasta. 

Uutiskirje, esitteet ja verkkosivut englanniksi

Kelan uutiskirje henkilöasiakkaille sisältää ajankohtaista tietoa Kelan palveluista. Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Englanninkielisen uutiskirjeen voi tilata osoitteesta www.kela.fi/customer-newsletter.

Kela julkaisee myös etuusesitteitä englanniksi. Esitteissä kerrotaan lyhyesti tärkeimmät asiat Kelan etuuksista ja palveluista. Englanninkielisiin esitteisiin voi tutustua Kelan verkkosivuilla osoitteessa www.kela.fi/brochures-for-clients. Painettuja esitteitä saa Kelan palvelu- ja asiointipisteistä. 

Kelan englanninkielisillä verkkosivuilla kerrotaan tarkemmin etuuksien saamisen edellytyksistä ja ehdoista, hakemisesta ja päätöksistä. Sivuilta löytyvät myös Kelan englanninkielisen asiakaspalvelun puhelinnumerot ja muut palvelukanavat. 

Lue lisää 

Yhteyshenkilöt

Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.

Puh:020 634 7745viestinta@kela.fi

Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA

FPA:s psykiska rehabilitering ger rehabiliteringsklienterna större nytta än tidigare – livskvaliteten och arbetsförmågan förbättrades också inom annan rehabilitering13.4.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande

Arbets- och funktionsförmågan hos de klienter som deltog i FPA-rehabilitering utvecklades i positiv riktning inom nästan alla rehabiliteringstjänster som granskades vid utvärderingen av FPA-rehabiliteringens effekter 2022. Särskilt på rehabiliteringskurserna för personer med psykisk ohälsa ökade välbefinnandet i högre grad än tidigare år.

Kelan mielenterveyskuntoutuksesta aiempaa enemmän hyötyä kuntoutujille – elämänlaatu ja työkyky paranivat muissakin kuntoutuksissa13.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kelan kuntoutuksen asiakkaiden työ- ja toimintakyky kehittyivät myönteisesti lähes kaikissa kuntoutuspalveluissa, joita tarkasteltiin Kelan vuoden 2022 kuntoutuksen hyödyn arvioinnissa. Erityisesti mielenterveyskuntoutuskursseilla saavutettiin aiempia vuosia suurempia hyvinvoinnin parannuksia.

Valfrihetsförsöket har förbättrat tillgången till läkarvård för personer i pensionsåldern, men försökets kunder skiljer sig från offentliga primärvårdens kunder10.4.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande

Av de läkarbesök som personer i pensionsåldern gjorde i slutet av år 2025 genomfördes 67 000, alltså vart tolfte, som en del av valfrihetsförsöket. I början av försöket har tjänsterna använts mest av höginkomsttagande stadsbor som har använt privatläkare även tidigare. Också användningen av den offentliga primärvården verkar öka hos en del av dem som deltar i försöket, eftersom det begränsade urvalet undersökningar som ingår i försöket inte räcker till för att behandla alla besvär.

Valinnanvapauskokeilu on parantanut eläkeikäisten pääsyä lääkärin vastaanotolle, mutta kokeilun asiakkaat eroavat julkisen perusterveydenhuollon asiakkaista10.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Eläkeikäisten yleislääkärikäynneistä joka kahdestoista eli 67 000 toteutui osana valinnanvapauskokeilua loppuvuodesta 2025. Alkuvaiheessa kokeilussa ovat asioineet eniten hyvätuloiset kaupunkilaiset, joilla on aiempaa yksityistä palvelukäyttöä. Myös julkisen perusterveydenhuollon käyttö vaikuttaisi lisääntyvän osalla kokeilun käyttäjistä, sillä kokeilun rajattu tutkimusvalikoima ei riitä kaikkien vaivojen hoitoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye