Johannes Yrttiaho: Poliisin ja tiedustelun valtuuksien maksimointi ei ole peruste murtaa perustuslain takaamaa kotirauhan suojaa
16.3.2026 11:15:11 EET | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho varoittaa, että Orpon hallituksen esittämä perustuslain 10 §:n muutos uhkaa johtaa kotirauhan ja yksityiselämän suojan radikaaliin heikkenemiseen.

– Ihmisiä voitaisiin jatkossa tarkkailla jopa kodeissaan hyvin epämääräisin ja väljin perustein, ilman edes epäilyä heidän syyllistymisestään mihinkään rikolliseen, Yrttiaho sanoo.
Yrttiaho vastustaa muutoksia. Hän jätti eriävän mielipiteen hallituksen esityksen valmistelua ohjanneessa parlamentaarisessa ryhmässä. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle myöhemmin keväällä.
Kotirauhaa voitaisiin perustuslain muutoksen jälkeen loukata sotilas- ja siviilitiedustelun viranomaisten tarpeisiin, mutta myös poliisin havitteleman täysin uuden ”rikostiedustelun” toimivaltuuksien muodossa.
Tiedusteluviranomaisilla, eli sotilastiedustelulla ja supolla, on jo nyt mahdollisuus luottamuksellisen viestin murtamiseen ilman rikosepäilyä hyvin epämääräisen ja väljästi määritellyn ”kansallisen turvallisuuden” käsitteen nojalla. Nyt mahdollisuus laajennettaisiin koskemaan kotirauhan suojaa. Lisäksi valtuudet avattaisiin poliisille perustettavan rikostiedustelun käyttöön.
– Nykyisin tarvitaan konkreettinen ja yksilöity rikosepäily, jotta yksityiselämän suojaa voidaan rajoittaa ja luottamuksellisen viestin salaisuuden ja kotirauhan suojaa loukata, Yrttiaho muistuttaa.
Jatkossa perusteet olisivat väljät ja myös poliisin rikostiedustelun osalta perustuisivat oletuksiin ja uhkaan, eivät konkretiaan.
– Mielivallan vaara on ilmeinen, Yrttiaho huomauttaa.
Kotirauhan suojan kaventaminen rajoittaa yksityiselämän suojaa luottamuksellisen viestin suojaa merkittävästi vakavammin, koska se kohdistuu väistämättä mm. perheenjäseniin.
– Kotirauhan ja perhe-elämän suoja turvaavat yksilön vapautta julkisen vallan puuttumiselta ja ovat demokraattisen oikeusvaltion kulmakivi, Yrttiaho muistuttaa.
On ilmeistä, että perustuslain muutosehdotuksen taustalla ovat tavallisten lakien muutospaineet poliisin sekä siviili- ja sotilastiedustelun toimivaltuuksien lisäämiseksi.
– Perustuslakia ei tulisi kuitenkaan muuttaa alemman lainsäädännön tarpeisiin. Perustuslakia ei nyt tarkastella ja kirjoiteta itsenäisesti ja tavalliselle lainsäädännölle perustuslaillisia vaatimuksia asettavana, kuten kuuluisi, vaan koska viranomaisilla on pyrkimys saada läpi lakimuutoksia, jotka perustuslaki nyt estää, toteaa Yrttiaho.
Yrttiahon mukaan jo asetelma itsessään on nurinkurinen, ja hälytyskellojen tulisi soida. Poliisi ja tiedusteluviranomaiset haluavat tyypillisesti maksimoida valtuutensa, mutta demokraattisessa oikeusvaltiossa tällaiset pyrkimykset tulee kyetä torjumaan.
– Valtuuksien laajentamisen riskinä on myös poliittisten mielipiteiden valvonnan mahdollistaminen. Tällainen on ominaista poliisivaltioille ja totalitaarisille järjestelmille, Yrttiaho sanoo.
----
Johannes Yrttiahon eriävä mielipide 10.3.2026
ERIÄVÄ MIELIPIDE
Perustelut
Perustuslain muutos ei voi olla tavallisen lainsäädännön säätämisen tarpeelle alisteinen tai siihen liittyvä sivutuote, joten perustuslain muutoksiakaan ei tulisi arvioida kulloinkin käsillä olevien lainsäädännön tarkistustarpeiden kautta vaan itsenäisesti ja tavallisen lain muutoksille valtiosääntöoikeudellisia edellytyksiä asettavana. Nyt vaikuttaa ilmeiseltä, että valmistellun perustuslain muutosehdotuksen taustalla ovat tavallisten lakien muutostarpeet, jotka liittyvät rikostiedustelun sekä siviili- ja sotilastiedustelun viranomaisten toimivaltuuksien lisäämiseen. Perustuslakia ei nyt tarkastella ja kirjoiteta omana kokonaisuutenaan omassa kontekstissaan, vaan koska em. viranomaisilla on pyrkimys saada läpi lakimuutoksia, jotka perustuslaki nyt estää.
Uhkaperusteisen rikostiedustelun lisääminen perustuslain 10 §:n 3 ja 4 momenttiin kotirauhan- ja luottamuksellisen viestin suojan rajoitusperusteeksi ei ole hyväksyttävää, vaan antaisi mahdollisuuden rajoittaa näitä perusoikeuksia ilman yksilöityä henkilöön kohdistuvaa rikosepäilyä – epämääräisin ja väljin perustein. Voimassa oleva perustuslain 10 § edellyttää, että kotirauhan piiriin tai luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuvat poliisin toimivaltuudet perustuvat konkreettiseen ja yksilöityyn rikosepäilyyn, vaikka rikos ei olisi vielä ehtinyt toteutetun teon asteelle. Kuten ylimmät laillisuusvalvojat ovat todenneet, rikostiedustelu on epämääräinen käsite ja sen kohdentaminen hyvin väljää. Rikollisuuden torjunta ei edellytä kajoamista perusoikeuksiin, vaan on yleinen yhteiskunnallinen tehtävä. Sitä toteuttavat poliisin ohella lukuisat eri tahot.
Kotirauhan loukkaaminen sotilas- ja siviilitiedustelun toimivaltuuksien lisäämiseksi ja tietojen saamiseksi sotilaallisesta ja kansallista turvallisuutta vaarantavasta toiminnasta 3 momenttiin esitetyillä muutoksilla, ilman yksilöityä rikosepäilyä, ei ole hyväksyttävissä.
Sotilaallinen toiminta on nykyisin menetelmin paljastettavissa ilman kotirauhan loukkaamista. Jo voimassa oleva 4 momentti antaa tähän riittävät mahdollisuudet. Mitä ylipäänsä voisi olla sellainen sotilaallinen toiminta, jonka havaitsemisen kotirauhan suoja estäisi?
Kansallinen turvallisuus puolestaan on hallintokäytännössä ollut perusteluna varsin erilaisille toi-mille. Se on epämääräinen käsite ja soveltuu siksi huonosti perusoikeuksien rajoittamisperusteeksi. Peruste on aikaisemmin lisätty luottamuksellisen viestin suojaa koskevaan 4 momenttiin, mutta nyt lakiluonnoksessa se ehdotetaan laajennettavaksi myös 3 momentin kotirauhan suojan rajoittamisperusteeksi. Kotirauhan suojan kaventaminen rajoittaa yksityiselämän suojaa luottamuksellisen viestin suojaa merkittävästi syvemmin ja laajemmin (mm. perheenjäsenet). Kotirauhan ja perhe-elämän suoja turvaavat yksilön vapautta julkisen vallan puuttumiselta ja ovat demokraattisen oikeusvaltion kulmakivi.
Kun viranomaiset voivat jo nykyisin rajoittaa kotirauhan suojaa rikosepäilyn perusteella, on vaikea nähdä, mitä uutta toisi epämääräisen kansallisen turvallisuuden käsitteen lisääminen 3 momentin rajoitusperusteeksi. Kun laeilta edellytetään täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta, on selvää, että silloin kun kyse on rikosten selvittämisestä lukuisat rikoslain säännökset tulisivat joka tapauksessa sovellettaviksi entiseen tapaan huolimatta perustuslain muutoksesta. Rajoitusperusteen laajentamisen merkittävä riski sitä vastoin on, että se voisi mahdollistaa myös poliittisten mielipiteiden valvonnan. Perustuslain 10 § 3 momentti onkin pidettävä näiltä osin ennallaan.
Sekä perustuslain 10 §:n 3 momentin käsite ”rikosten selvittäminen” että 4 momentin ”rikosten tutkinta” esitetään muutettavaksi muotoon ”rikosten estäminen ja selvittäminen”. Voimassa olevassa lainsäädännössä on perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella irtauduttu jo melko kauas perustuslain sanamuodosta mahdollistettaessa rikosperustaisten salaisten tiedonhankintakeinojen käyttö jo ennen rikoksen tapahtumista tai tietoa siitä. Tämä kehitys ei ole ollut ongelmaton. Perustuslain 10 §:n sanamuoto voi olla perusteltua muuttaa 3 ja 4 momenteissa vastaamaan tulkintakäytäntöä, mutta vain sillä edellytyksellä, että muutos ei johda rajoitusperusteen alan laajentamiseen entisestään. Lakiluonnoksesta annettujen lausuntojenkin perusteella on ilmeinen riski, että rajoitusperusteen ala tosiasiallisesti laajenee esitetyn muutoksen myötä.
Muutosesitys perustuslain 10 §:n 2 momenttiin on perusteltu. Viestintäteknologian nopean muutoksen vuoksi on syytä käyttää yleiskäsitettä.
Mielipide
Edellä olevan perusteella katson, että hallituksen esitysluonnoksen lakiehdotukselle perustuslain 10 §:n 3 ja 4 momenttien muuttamisesta ei ole hyväksyttäviä perusteita.
Helsingissä 10.3.2026
Johannes Yrttiaho [vas.]
Yhteyshenkilöt
Johannes Yrttiaho
Puh:050 440 5204johannes.yrttiaho@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Puheenjohtaja Minja Koskela linjapuheessaan: Orpon oikeistohallitus on pettänyt ilmaston14.3.2026 10:20:34 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela kritisoi puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina 14.3. pitämässään linjapuheessa hallituksen ilmastopolitiikkaa. Koskela nosti esiin huolensa siitä, että päästökaupan heikentäminen uhkaa Suomen miljardi-investointeja. Hallituksen ja erityisesti perussuomalaisten nihkeys vihreän siirtymän investointeja kohtaan johtaa talouden ja työllisyyden kärsimiseen. -Riikka Purra ja Jani Mäkelä eivät ole kiinnostuneita siitä, että myös työpaikat ovat tulilinjalla, jos vihreän siirtymän investoinneista aletaan peruutella.Persuille ilmastonmuutos on pelkkää identiteettipolitiikkaa, Koskela sanoo. -Persuille näyttää sopivan hyvin, että hiiletöntä terästä tuotetaan jatkossa Ruotsissa eikä Raahessa. Viis työpaikoista, kunhan hallitus ei käytä termiä vihreä siirtymä, Koskela jatkaa. Koskela vetosi puoluevaltuustossa puheessaan pääministeri Petteri Orpoon, jotta tämä osoittaisi ilmastojohtajuutta ja estäisi päästökaupan vesittämisen. -Jos päästökauppa vesittyy,
Anna Mäkipää jatkaa puoluesihteerinä14.3.2026 10:16:57 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kokoontui lauantaina 14.3. ja valitsi yksimielisesti jatkokaudelle puoluesihteeriksi Anna Mäkipään. Mäkipää on toiminut vasemmistoliiton puoluesihteerinä joulukuusta 2022 alkaen. -Lähiaikojen tärkein tehtävämme on voittaa yhdessä eduskuntavaalit. Tarvitsemme vaalivoiton, jotta voimme yhdessä pelastaa hyvinvointivaltion ja turvata ihmisten elintärkeät palvelut, Mäkipää kommentoi. -Minulla on intoa ja paloa puoluesihteerin tehtävään. Vasemmistoliitto on saanut erinomaisia vaalivoittoja lähivuosina. Haluan varmistaa, että voittoputkemme vaaleissa saa jatkoa, Mäkipää jatkaa. Vasemmistoliiton puoluesihteerin valinnan tekee puoluevaltuusto. Puoluesihteerin kausi kestää puoluekokouskauden 2026-2028.
Pia Lohikoski: Asetun ehdolle ajamaan poliittista täyskäännöstä13.3.2026 13:04:47 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski hakee jatkokautta vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Hän edustaa Uudenmaan vaalipiiriä ja on Keravan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.
Veronika Honkasalo: Asekauppaa ei tule tehdä ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa13.3.2026 12:12:07 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo tukee Laki särmään -kansalaisaloitetta puolustushankintojen sääntelystä. Aloite ei kuitenkaan saanut tänään tukea ulkoasianvaliokunnan enemmistöltä. Vasemmistoliiton mielestä ihmisoikeusarvioinnin ja humanitaarisen oikeuden tavoitteiden huomioimisen tulisi olla osa kaikkea asekauppaa, ei vain asevientiä. Puolustushankinnat sitovat Suomen turvallisuuden toimittajamaihin jopa vuosikymmeniksi.
Timo Furuholm: Nuorisoministeri Poutala veti röyhkeästi kotiin päin, eikä kohdellut nuorisojärjestöjä yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti13.3.2026 12:08:00 EET | Tiedote
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd.) on myöntänyt kahdelle itseään lähellä olevalle kristilliselle nuorisojärjestölle nuorisoalan yleisavustusta vastoin virkamiesten kantaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet eivät esittäneet näille järjestöille rahaa, koska ne eivät täyttäneet yleisavustuksen ehtoja. Vasemmistoliiton kansanedustaja Timo Furuholmin mielestä näyttää siltä, että Poutala veti röyhkeästi kotiin päin, eikä toiminut asiassa yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti. Hän jätti asiasta tänään kirjallisen kysymyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme