Maakuntahallituksen päätökset 16.3.2026
16.3.2026 11:37:02 EET | Päijät-Hämeen liitto | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle maakuntajohtajan valintaa sekä lähettää kesäkuun valtuuston käsittelyyn tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja henkilöstöraportin. Lisäksi hallitus käsitteli maakuntakaavan palautetta, liikkumisohjelman seurantaa sekä päätti edustuksista maakunnan yhteistyöryhmään ja yhteistyöstä Zaporizzjan alueen kanssa.

Maakuntavaltuuston ylimääräinen kokous 23.3.
Maakuntavaltuuston ylimääräinen kokous pidetään maanantaina 23.3.2026 Lahdessa, ja tuolloin valitaan Päijät-Hämeen liittoon uusi maakuntajohtaja.
Maakuntahallitus esittää valtuustolle, että maakuntajohtajaksi valitaan hallintotieteiden maisteri Ulla-Kirsikka Vainio.
Päijät-Hämeen liiton henkilöstöraportti 2025
Maakuntahallitus merkitsi Päijät-Hämeen liiton vuoden 2025 henkilöstöraportin tiedoksi ja toimittaa sen maakuntavaltuustolle osaksi vuoden 2025 tilinpäätöksen tausta-aineistoa.
Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2025
Maakuntahallitus allekirjoitti vuoden 2025 tilinpäätöksen, joka tilintarkastuksen jälkeen käsitellään maakuntavaltuustossa kesäkuussa.
Hallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle, että liiton vuoden 2025 alijäämä 67.739 euroa kirjataan taseen yli-/alijäämätilille. Lisäksi hallitus allekirjoitti vuoden 2025 tilinpäätöksen, lähetti sen tilintarkastajalle ja päätti viedä tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen maakuntavaltuuston käsiteltäväksi.
Lisätiedot: hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455
Päijät-Hämeen maakuntakaavan luonnoksesta saatu palaute ja vastineiden hyväksyminen
Maakuntahallitus sai maakuntakaavan luonnoksesta 46 lausuntoa ja 73 mielipidettä. Hallitus merkitsi palautteet tiedoksi ja hyväksyi niihin laaditut vastineet. Liiton toimisto lähettää vastineet palautteen antajille.
Lisätiedot: aluesuunnittelujohtaja Niina Ahlfors, puh. 040 531 762
Maakunnan yhteistyöryhmän jäsenmuutokset
Maakuntahallitus nimesi 13.10.2025 maakunnan yhteistyöryhmään Hämeen ELY-keskuksen jäsenet ja varajäsenet. ELY-keskusten toiminta on sittemmin päättynyt ja elinvoimakeskukset ovat aloittaneet toimintansa. Kaakkois-Suomen elinvoimakeskusta on pyydetty nimeämään yhteistyöryhmään uudet jäsenet ja varajäsenet loppukaudeksi, vuoteen 2029 asti.
Maakuntahallitus nimitti Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ehdotuksen mukaisesti maakunnan yhteistyöryhmään jäseniksi ja varajäseniksi:
Jäsen, varajäsen
Satu Mäkelä, Visa Niittyniemi
Jyrki Pitkänen, Elina Mäkäläinen
Vesa Jouppila, Mikko Hannula
Kari Halme, Jussi Kailasto
Eija Mannisenmäki, Niina Lamberg
Lisätiedot: aluekehityspäällikkö Elina Aakko, puh. 044 371 9458
Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelman seuranta 2025 ja tavoitteet 2026
Maakuntahallitus hyväksyi Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelman 13.3.2023. Ohjelman tavoitteena on lisätä päijäthämäläisten fyysistä aktiivisuutta ja vähentää paikallaanoloa. Ohjelman seuranta ja tavoitteet esitetään hallitukselle vuosittain ohjausryhmän käsittelyn jälkeen.
Maakuntahallitus merkitsi tiedoksi Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelman seuranta 2025 ja tavoitteet 2026 asiakirjan ja lähettää sen edelleen tiedoksi Päijät-Hämeen kuntiin sekä hyvinvointialueelle.
Lisätiedot: projektipäällikkö Saila Juntunen, puh. 044 077 3002
Yhteistyösopimus Zaporizzjan alueen kanssa
Maakuntahallitus vahvisti osaltaan Päijät-Hämeen ja Zaporizzjan alueen välisen toimintasuunnitelman vuosille 2026 ja 2027. Sen toteutumisesta raportoidaan hallitukselle syksyllä 2026 sekä vähintään kahdesti vuonna 2027.
Päijät-Hämeen ja Zaporizzjan alueen yhteistyö pohjautuu maakuntahallituksen 8.12.2025 hyväksymään yhteistyöasiakirjaan ja sitä täsmentävään toimintasuunnitelmaan.
Lisätiedot: edunvalvontajohtaja Antti Kalliomaa, puh. 040 547 7157
Maakuntahallitus merkitsi tiedokseen
- Työllisyyskatsaus 1/2026
- Tarkastuslautakunnan pöytäkirja 5.2.2026
Viranhaltijapäätökset
- Päijät-Hämeen liiton edustaja Kaakkois-Suomen alueellinen maahanmuuton ja kotoutumisen edistämisen yhteistyöryhmään
- Päijät-Hämeen liiton esitys ehdokkaista valtion Taide- ja kulttuurineuvostoon toimikaudelle 2026–2029
- KVTES:n henkilökohtaisen lisien maksaminen 1.1.2026 lukien (vuositarkistus)
- Lausunto Kanta Hämeen maakuntakaavan 2040 1. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta
- Savon oikoradan uusi linjausvaihtoehto -selvityksen hankinta
- Muutokset projektipäällikön työsuhteeseen
- Päijät-Hämeen liikennemallin hankinta 2026
- Päijät-Hämeen liiton lausunto alueellisen matkailijaveron toteuttamisesta
- Vellamo -maakuntavaakunan käyttäminen Tammenlehvä Päijät-Hämeen Perinneyhdistys ry:n toiminnassa
- Harjoittelijan palkkaaminen donitsitalousmallin soveltamiseen Päijät-Hämeessä
- Lausunto Jokirannan osayleiskaavamuutoksen kaavaluonnoksesta
- Lausunto Tainionvirran asemakaavan ja asemakaavan muutoksen luonnoksesta
- Liiton pankkitilin lopettaminen
- Vuosiloman myöntäminen vt. maakuntajohtaja Juha Hertsille
- Lausunto Orimattilan Uudenkartanon osayleiskaavan luonnoksesta
- Erityisasiantuntijan työskentely Europe Direct Päijät-Hämeessä
- Lausunto asemakaavamuutoksen luonnoksesta A-2953, Salinkallion koulu
- Viestintäasiantuntijan työskentely Europe Direct Päijät-Hämeessä
- Vuosiloman myöntäminen vt. maakuntajohtaja Juha Hertsille
- Lisätiedot: hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455
Pöytäkirja julkaistaan allekirjoittamisen jälkeen verkkosivullamme. Esityslista 16.3.2026
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Karikansanedustaja, maakuntahallituksen puheenjohtajaPäijät-Hämeen liitto / maakuntahallitus
Puh:050 398 5601mika.kari@eduskunta.fiJari PaakkunainenHallintojohtaja / Director, AdministrationPäijät-Hämeen liitto
Maakuntahallituksen ja -valtuuston sihteeri
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto
Päijät-Hämeen maakuntajohtajaksi esitetään Ulla-Kirsikka Vainiota4.3.2026 13:19:10 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntajohtajan valintaa valmistellut työryhmä esittää virkaan Ulla-Kirsikka Vainiota, joka nousi hakuprosessin kokonaisarviossa vahvimmaksi kandidaatiksi. Työryhmän mukaan sekä hakijan tausta että ulkopuolinen soveltuvuusarviointi tukevat esitystä.
Päijät-Hämeen kulttuurikohteet kootaan sähköiselle kartalle – ehdota kohteita 31.3.2026 mennessä16.2.2026 17:06:54 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen liitto julkaisee toukokuussa 2026 Päijät-Hämeen aarrekartan, joka kokoaa yhteen maakunnan kiinnostavimmat kulttuurikohteet. Tavoitteena on tuoda esiin alueen monipuolinen kulttuuritarjonta ja tehdä kohteet helposti löydettäviksi niin asukkaille kuin matkailijoillekin. Nyt kaikki pääsevät mukaan täydentämään karttaa. Ehdotukset tulee jättää viimeistään 31.3.2026.
Päijät-Hämeen kulttuurikohteet kootaan sähköiselle kartalle – ehdota kohteita 31.3.2026 mennessä10.2.2026 09:22:46 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen liitto julkaisee toukokuussa 2026 Päijät-Hämeen aarrekartan, joka kokoaa yhteen maakunnan kiinnostavimmat kulttuurikohteet. Tavoitteena on tuoda esiin alueen monipuolinen kulttuuritarjonta ja tehdä kohteet helposti löydettäviksi niin asukkaille kuin matkailijoillekin. Nyt kaikki pääsevät mukaan täydentämään karttaa. Ehdotukset tulee jättää viimeistään 31.3.2026.
Sysmän Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg Päijät-Hämeen puheenjohtajafoorumin johtoon9.2.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen kuntien puheenjohtajafoorumin puheenjohtajuus vaihtui kevätkaudelle 2026. Vetovastuu on nyt Sysmän kunnanhallituksen puheenjohtaja Eevakaisa Lehtosalo-Lönnbergillä.
Euroopan unioni hakee uusia osaajia - yleisvirkakilpailu auki ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen6.2.2026 11:16:54 EET | Tiedote
EU hakee uusia työntekijöitä aloitustason yleisvirkakilpailulla, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Kilpailun kautta kootaan lista hakijoista, joista EU:n toimielimet ja virastot voivat palkata uusia työntekijöitä hallintotehtäviin eri puolille Eurooppaa. Haku on avoinna 5.2.–10.3.2026, ja mukaan voivat hakea alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet tai pian valmistuvat EU-kansalaiset alasta riippumatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme