Koulukuljetukset maksavat kunnille lähes 249 miljoonaa euroa – pienissä kunnissa lähes puolet oppilaista kuljetuksessa
19.3.2026 02:00:00 EET | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Kunnat käyttivät vuonna 2024 lähes 249 miljoonaa euroa esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksiin. Kuljetuksissa on noin 105 000 oppilasta. Kuljetusoppilaiden määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa noin 10 000 oppilaalla.
Kuntaliiton koulukuljetuskyselyyn vastasi 221 kuntaa, joten tulokset antavat kattavan kuvan koulukuljetusten tilanteesta Suomessa.
”Koulukuljetukset ovat monessa kunnassa välttämätön osa koulupäivän mahdollistamista. Niillä varmistetaan, että oppilaat pääsevät kouluun turvallisesti asuinpaikasta riippumatta”, sanoo erityisasiantuntija Mari Sjöström Kuntaliitosta.

embargo 19.3.2026 klo 2.00
Kunnat käyttivät vuonna 2024 lähes 249 miljoonaa euroa esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksiin. Kuljetuksissa on noin 105 000 oppilasta. Kuljetusoppilaiden määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa noin 10 000 oppilaalla.
Kuntaliiton koulukuljetuskyselyyn vastasi 221 kuntaa, joten tulokset antavat kattavan kuvan koulukuljetusten tilanteesta Suomessa.
”Koulukuljetukset ovat monessa kunnassa välttämätön osa koulupäivän mahdollistamista. Niillä varmistetaan, että oppilaat pääsevät kouluun turvallisesti asuinpaikasta riippumatta”, sanoo erityisasiantuntija Mari Sjöström Kuntaliitosta.
Suuret erot kuntien välillä kuljetusvelvoitteissa
Koulukuljetusten tarve vaihtelee kunnittain merkittävästi. Harvaan asutulla maaseudulla koulumatkat voivat olla pidempiä ja kouluverkko harvempi, mikä lisää oppilaiden kuljetustarvetta.
Alle 5 000 asukkaan kunnissa lähes puolet oppilaista on koulukuljetuksessa. Sen sijaan yli 100 000 asukkaan kaupungeissa kuljetusoppilaiden osuus on alle kymmenesosa oppilaista.
Erot näkyvät myös kustannuksissa: pienimmissä kunnissa koulukuljetusten kustannukset oppilasta kohden voivat olla jopa kolminkertaiset keskimääräisiin kustannuksiin verrattuna. Suurissa kaupungeissa kuljetuksia järjestetään usein joukkoliikennettä hyödyntäen, kun taas pienemmissä kunnissa kuljetukset hoidetaan useammin tilausliikenteen linja-autoilla ja takseilla. Joukkoliikenteen käyttö on usein edukkain kuljetusten toteuttamistapa. Tällöin oppilas saa käyttöönsä maksuttoman matkalipun.
Kuljetusoppilaiden määrän kehitys antaa viitteitä siitä, että suurin osa perheistä asuu koulujen lähettyvillä. Jos kouluverkkoa on kunnissa muutettu viimeisten vuosien aikana, on tämä voinut pikemminkin tarkoittaa sitä, että jo koulukuljetuksissa olevien oppilaiden kuljetusreitit on muutettu. Kuljetusoppilaiden määrät eivät välttämättä kasva.
Pitkät koulumatkat koskettavat monia oppilaita
Kuljetusjärjestelyt vaikuttavat myös oppilaiden arkeen. Kyselyn mukaan hieman yli puolet kunnista kertoo, että kunnassa on oppilaita, joiden koulumatka edestakaisin odotuksineen kestää päivittäin vähintään kaksi tuntia.
"Reittisuunnittelussa ja kuljetusjärjestelyissä joudutaan huomioimaan monia asioita, jotka vaikuttavat matka-aikoihin. Osa oppilaista asuu pitkien välimatkojen päässä koulusta. Myös kustannusten kohtuullisuuteen ja hallintaan joudutaan monissa kunnissa kiinnittämään huomioita osana perusopetuksen kustannuksia. Tämä voi näkyä oppilaiden arjessa pitkinä matka-aikoina. Tasapainottelua joudutaan tekemään.
”Kuljetusjärjestelyissä joudutaan usein sovittamaan yhteen pitkät välimatkat, oppilaiden turvallisuus ja kuljetusten kustannukset. Tämä voi näkyä oppilaiden arjessa matka-aikojen pituutena”, Sjöström toteaa.
Tulevina vuosina peruskoululaisten määrä näyttää laskevan jopa 90 000 oppilaalla. On todennäköistä, että kouluverkkoja eri kunnissa tarkastellaan ja koulukuljetukset herättävät myös keskustelua. Lisääkö koulujen karsiminen kuljetusoppilaiden määrää tosiasiallisesti vai muuttuko kuljetettavien oppilaiden koulumatkat? Kunnat ovat hyvin tietoisia siitä, että matka-ajat vaikuttavat sekä koulunkäyntiin ja vapaa-ajanviettoon.
Koulukuljetusten tarjoajia kohtalaisesti tai niukasti
Koulukuljetusten kustannustehokkuutta ei ole helppo parantaa. Vain noin kolmannes kunnista kertoo onnistuneensa parantamaan kustannustehokkuutta viimeisen kolmen vuoden aikana. Yleisin syy kustannusten kasvuun on yleinen kustannustason nousu sekä kuljetusreittien ja pitkien etäisyyksien aiheuttamat haasteet.
"Kunnissa pyritään jatkuvasti kehittämään kuljetusten suunnittelua ja kilpailutuksia kustannustehokkaammiksi. Tuntuu siltä, että tämä työ on vaikeutumassa", Sjöström sanoo.
Enemmistö kunnista kokee, että tarjontaa koulukuljetusten tarjoajista on kohtalaisesti tai niukasti. Moni kunta ilmoitti kustannustason yleisen nousun kasvattaneen kuljetuskustannuksia.
Positiivista on, että kunnat ovat viime vuosina edistyneet puhtaiden ajoneuvojen käyttöönotossa koulukuljetusten kilpailutuksissa. Moni kunta korosti myös toimivan joukkoliikenteen vähentävän tarvetta kunnan järjestämille linja-auto ja taksikuljetuksille. Tältä osin panostukset joukkoliikenteeseen edistävät koulukuljetusten toteuttamista.
Kunnat tarjoavat kuljetuksia usein lain minimiä laajemmin
Perusopetuslain mukaan kunnan on järjestettävä maksuton koulukuljetus, jos koulumatka on yli viisi kilometriä. Monissa kunnissa kuljetuksia tarjotaan kuitenkin tätä laajemmin, erityisesti esiopetuksen sekä 1.–2. vuosiluokan oppilaille.
”Moni kunta on katsonut tarpeelliseksi järjestää kuljetuksia pienimmille oppilaille myös lyhyemmille matkoille. Esimerkiksi lähes viiden kilometrin kävelymatkan koetaan olevan pienelle lapselle pitkä etenkin paikalliset olosuhteet huomioon ottaen”, Sjöström sanoo.
Tien turvallisuus puhututtaa - myös perheiden tilanteet tuovat uudenlaista kysyntää kuljetuksiin
Suurin osa kunnista ei arvioi kuljetustarpeita pelkästään koulumatkan pituuden perusteella. Kunnat arvioivat kuljetustarpeita myös tien vaarallisuuden, vaikeuden tai rasittavuuden takia. Nämä tilanteet vaativat selvittelyä ja muun muassa viranomaisyhteistyötä. Tieolosuhteiden turvallisuudella ja kunnossapidolla voidaan vaikuttaa siihen, että alle viiden kilometrin matkoille ei liian herkästi synny kuljetustarpeita.
Kunnat nostavat esiin myös uusia käytännön haasteita koulukuljetusten järjestämisessä. Esimerkiksi vuoroasumisen yleistyminen on lisännyt tilanteita, joissa kuljetusta toivotaan kahdesta eri osoitteesta.
”Perheiden elämäntilanteet ovat muuttuneet ja esimerkiksi vuoroasuminen on yleistynyt. Tämä tuo kunnille uudenlaisia kysymyksiä koulukuljetusten järjestämiseen”, Sjöström toteaa.
Faktaa koulukuljetuksista
- Koulukuljetuksissa noin 105 000 oppilasta
- Kunnat käyttivät kuljetuksiin 249 miljoonaa euroa vuonna 2024
- Alle 5 000 asukkaan kunnissa lähes puolet oppilaista kuljetuksessa
- 221 kuntaa vastasi Kuntaliiton koulukuljetuskyselyyn
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Mari Sjöström
erityisasiantuntija
Hyvinvointi ja sivistysyksikkö, Kuntaliitto
puh. +358 50 575 8622
mari.sjostrom@kuntaliitto.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija Ruohoviestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 340 3541maija.ruoho@kuntaliitto.fiLinkit
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
De sex största städerna utvecklar arbete mot rasism – enkätresultat visar praxis och utvecklingsbehov15.3.2026 02:00:00 EET | Pressmeddelande
I Finlands sex största städer, Helsingfors, Esbo, Tammerfors, Vanda, Åbo och Uleåborg, pågår mångsidigt arbete mot rasism. Det ingår i allt från strategier till tjänster i vardagen. Resultaten från en enkät visar olika praxis som städerna tillämpar för att främja likabehandling. Resultaten visar också att arbetet för att förebygga rasism och diskriminering är en långsiktig process och att det fortfarande finns mycket som behöver utvecklas. – Det var viktigt att göra en sammanställning av god praxis, eftersom motsvarande material om de sex största städerna inte har samlats in tidigare. Samtidigt kan vi lära av varandra och utveckla arbetet tillsammans, säger Fanni Tainio, nätverkssakkunnig vid Finlands Kommunförbund.
Kuutoskaupungeissa kehitetään rasisminvastaista työtä – selvitys kokosi yhteen kaupunkien hyviä käytäntöjä15.3.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa, Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Turussa ja Oulussa, tehdään monipuolista rasisminvastaista työtä strategiatasolta arjen palveluihin. Ensimmäistä kertaa koottu selvitys nostaa esiin useita käytäntöjä, joilla yhdenvertaisuutta edistetään kaupungeissa. Samalla tulokset muistuttavat, että työ rasismin ja syrjinnän ehkäisemiseksi on pitkäjänteinen prosessi ja kehittämistarpeita on edelleen paljon. – Hyvien käytäntöjen kokoaminen on tärkeää, koska vastaavaa aineistoa kuutoskaupungeista ei ole aiemmin kerätty. Samalla voimme oppia toisiltamme ja kehittää työtä yhdessä eteenpäin, kertoo verkostoasiantuntija Fanni Tainio.
Krympande elevantal en utmaning för ordnandet av grundläggande utbildning – Kommunförbundet förespråkar samarbete och undervisning via fjärruppkoppling12.3.2026 10:19:00 EET | Pressmeddelande
Antalet grundskoleelever kommer fram till 2030-talet att minska med uppskattningsvis 96 000 elever. Samtidigt ökar andelen elever med ett främmande språk som modersmål. Förändringarna i elevantalet inverkar i hög grad på ordnandet av den grundläggande utbildningen i kommuner på olika håll i landet. För att säkerställa tillgängligheten behövs många olika åtgärder – det finns ingen enskild, enkel lösning. Kommunförbundet lyfter särskilt tre teman som framtida lösningar: ett ökat samarbete mellan utbildningsanordnare, gemensam undervisningspersonal och kompetensutveckling samt undervisning via fjärruppkoppling. – Förändringarna i elevantalet tvingar oss att se över hur den grundläggande utbildningen kan ordnas på ett nytt sätt. Samtidigt måste vi se till att undervisningen är av hög kvalitet och tillgänglig i alla delar av landet, säger Irmeli Myllymäki, direktör för utbildningsfrågor vid Kommunförbundet.
Oppilasmäärien väheneminen haastaa perusopetuksen järjestämistä – Kuntaliiton kolme ratkaisua tulevaisuuden perusopetukseen12.3.2026 10:19:00 EET | Tiedote
Peruskoululaisten määrä vähenee 2030-luvulle mennessä arviolta 96 000 oppilaalla. Oppilasmäärien muutokset vaikuttavat merkittävästi kuntien perusopetuksen järjestämiseen eri puolilla maata. Koulutuksen saavutettavuuden varmistamiseksi tarvitaan monenlaisia keinoja, yhtä helppoa ratkaisua ei ole. Kuntaliitto painottaa erityisesti kolmea teemaa tulevaisuuden ratkaisuiksi: opetuksen järjestäjien eli kuntien välisen yhteistyön lisääminen, opetushenkilöstön yhteiskäyttö sekä osaamisen vahvistaminen ja etäyhteyksiä hyödyntävä opetus. – Oppilasmäärien muutokset pakottavat tarkastelemaan perusopetuksen järjestämistä uudella tavalla. Samalla on varmistettava opetuksen laatu ja saavutettavuus kaikkialla Suomessa, sanoo Kuntaliiton koulutuspolitiikan johtaja Irmeli Myllymäki.
Virhe tiedotteen julkaisuajassa, pyydetään huomioimaan embargo 12.3. klo 11.30: Oppilasmäärien väheneminen haastaa perusopetuksen järjestämistä11.3.2026 22:29:52 EET | Tiedote
Tiedotteen embargo on torstaina 12.3. klo 11.30, pyydämme ystävällisesti huomioimaan tämän mahdollisuuksien mukaan. Kiitos! Peruskoululaisten määrä vähenee 2030-luvulle mennessä arviolta 96 000 oppilaalla. Oppilasmäärien muutokset vaikuttavat merkittävästi kuntien perusopetuksen järjestämiseen eri puolilla maata. Koulutuksen saavutettavuuden varmistamiseksi tarvitaan monenlaisia keinoja, yhtä helppoa ratkaisua ei ole. Kuntaliitto painottaa erityisesti kolmea teemaa tulevaisuuden ratkaisuiksi: opetuksen järjestäjien välisen yhteistyön lisääminen, opetushenkilöstön yhteiskäyttö ja osaamisen vahvistaminen sekä etäyhteyksien hyödyntäminen. – Oppilasmäärien muutokset pakottavat tarkastelemaan perusopetuksen järjestämistä uudella tavalla. Samalla on varmistettava opetuksen laatu ja saavutettavuus kaikkialla Suomessa, sanoo Kuntaliiton koulutuspolitiikan johtaja Irmeli Myllymäki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme