Kokoomuksen Sirén MEP Heinäluomalle: Ei syytä pelotteluun
16.3.2026 14:19:14 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Saara-Sofia Sirén pitää europarlamentaarikko Eero Heinäluoman puheita Euroopan komission vallankaappausyrityksestä pelotteluna.

”Suomi ja muut jäsenmaat eivät ole suostumassa mihinkään sellaiseen malliin, jossa EU-rahojen käytön ehdoksi laitetaan se, että komission jäsenmaihin kohdistuvia taloussuosituksia on pakko noudattaa ehtona rahan saannille. Tämä on yksinkertaisesti väärin”, Sirén sanoo.
”Euroopan komission ehdotuksessa tulevalle rahoituskehyskaudelle on kyse siitä, että nykyisestä, useiden satojen EU-rahoitusohjelmien kokonaisuudesta, siirrytään yhteen jäsenmaakohtaiseen kansalliseen ja alueelliseen kumppanuusohjelmaan (NRP). Tämä on sitä EU-rahoituksen yksinkertaistamista, jota Suomikin on pitkään peräänkuuluttanut”, Sirén jatkaa.
Kansallisen ja alueellisen ohjelman on jokaisessa jäsenmaassa tuettava esimerkiksi alueellisten erojen vähentämistä sekä suojattava ja lujitettava demokratiaa.
Sen lisäksi ohjelman on vastattava tehokkaasti haasteisiin, jotka on havaittu esimerkiksi maakohtaisissa suosituksissa, keskipitkän aikavälin finanssi- ja rakennepoliittisissa suunnitelmissa, sisäisen turvallisuuden strategioissa sekä kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissa. Oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen on myös keskeistä ohjelmassa.
”Talouspolitiikan suositukset ovat vain yksi osa tavoitteita, jotka jäsenmaan täytyy omassa kansallisessa ja alueellisessa suunnitelmassaan huomioida. Ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että talouspolitiikan suositukset nousisivat muita EU:ssa yhdessä määritettyjä tavoitteita tärkeämmiksi. Komission ehdotukseen sisältyvä ehdollisuus ja tulosperusteisuus nimenomaan varmistavat sen, että eurooppalaisten veronmaksajien rahat meillä ja muissa jäsenmaissa menevät sinne, mihin on tarkoituskin”, Sirén jatkaa.
Neuvottelut EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä vuosille 2028–2034 ovat edelleen kesken.
”Suomi tekee Brysselissä ja muiden pääkaupunkien suuntaan jatkuvasti vaikuttamistyötä varmistaakseen, että rahoituskehyksen kokonaistaso on maltillinen ja Suomelle kohdennettava rahoitus oikeansuhtainen. Esimerkiksi turvallisuuteen ja puolustukseen kohdennettua rahoitusta on osoitettava sinne, missä Eurooppaa puolustetaan, eli Suomen itärajalle”, Sirén päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara-Sofia SirénKansanedustaja, Suuren valiokunnan puheenjohtaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Onko SDP sittenkin hivuttamassa kättä veronmaksajien taskuun maakuntaveron muodossa?13.3.2026 13:30:57 EET | Tiedote
Pääoppositiopuolue SDP:n linja maakuntaverosta näyttää taas olevan vankan sumun peitossa. Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa penää SDP:ltä selvennystä poukkoilevaan linjaan.
Kokoomuksen Kauma: Työttömyys on ihmiselle suurempi riski kuin määräaikainen työ12.3.2026 19:22:32 EET | Tiedote
Hallitus esittää muutoksia määräaikaisia työsopimuksia koskevaan lainsäädäntöön, jotta työnantajien kynnys palkata madaltuisi ja useampi suomalainen pääsisi kiinni työelämään. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan keskustelussa unohtuu usein, että määräaikaisen työn vaihtoehto ei monelle ole vakituinen työ, vaan työttömyys.
Työministeri Marttinen: Törkeä kiskonta työelämässä on jatkossa rikos12.3.2026 19:14:07 EET | Tiedote
Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksen, jolla puututaan järeästi työperäiseen hyväksikäyttöön. Nyt vahvistetaan ennen kaikkea työntekijöiden suojaa. Törkeä kiskonta työelämässä on jatkossa rikos, josta voidaan tuomita tuntuva rangaistus.
Kokoomuksen Fagerström: Startup-rahoituksen kasvu osoittaa, että Suomi voi nousta taas kasvun maaksi12.3.2026 15:30:35 EET | Tiedote
Suomalaiset startup-yritykset keräsivät rahoitusta yli 1,5 miljardia euroa vuonna 2025. Startup-yhteisö Maria01:n tuoreen vaikuttavuusraportin mukaan Suomi on noussut Euroopan kärkeen, kun startup-rahoitusta tarkastellaan suhteessa väestöön.
Kokoomuksen Vestman: Ydinenergialain kokonaisuudistus on vuosikymmenen merkittävin yksittäinen energiapoliittinen päätös12.3.2026 13:50:52 EET | Tiedote
Heikki Vestman pitää tänään eduskunnalle lähetettyä ydinenergialain kokonaisuudistusta Orpon hallituksen ja kuluneen vuosikymmenen tärkeimpänä energiapoliittisena toimena. Lakiuudistus sujuvoittaa ydinvoimaan liittyvää luvitusta, luo edellytykset pienydinreaktorien rakentamiselle ja tekee Suomesta näin entistä houkuttelevamman maan ydinvoimalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme