Lundgrenin sisarusten Pohjanmaa -näyttely esillä huhtikuussa Vaasan pääkirjastossa
18.3.2026 14:04:56 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan museot tuo vaasalaisten Lundgrenin sisarusten taidetta kotikaupunkiinsa, kun pienimuotoinen kiertonäyttely Lundgrenin sisarusten Pohjanmaa nähdään Vaasan pääkirjaston Teema-käytävällä 2.–29.4.2026.

Näyttely esittelee kolmen vaasalaisen sisaruksen: Ebba Lundgrenin (1844–1926), Ellen Lundgrenin (1860–1953) ja Eva Lundgrenin (1863–1947) tuotantoa. He kuvasivat teoksissaan erityisesti pohjalaisia ranta- ja maalaismaisemia. Vaikka sisarusten tuotanto on suhteellisen laaja, he ovat jääneet melko tuntemattomiksi. Teoksiin kuuluu maalauksia, piirustuksia sekä pieniä veistoksia.
Monet maalauksista päätyivät vaasalaiskoteihin
Sisarukset jäivät naimattomiksi ja työskentelivät piirustuksen opettajina. Vanhin sisar Ebba opiskeli Tukholman taideakatemiassa 1870-luvulla ja myöhemmin uudelleen yhdessä nuoremman sisarensa Evan kanssa vuosina 1884–1885. Sitä ennen Ebba toimi pitkään piirustuksenopettajana Vaasan ruotsalaisessa lyseossa, ja Eva puolestaan opetti piirustusta Helsingissä.
Ebban vahvuutena olivat muotokuvat, mutta hän maalasi myös romanttissävytteisiä pohjalaisia maisemia, kuten Pyhän Marian kirkon raunioita. Ellen ja Eva keskittyivät erityisesti maisemamaalaukseen. Sisarukset eivät kuitenkaan asettaneet teoksiaan näytteille elinaikanaan eivätkä halunneet luopua niistä. Ebban kuoleman jälkeen osa teoksista myytiin, mutta suurin osa päätyi huutokauppaan vuonna 1954 viimeisen sisaruksen kuoltua. Monet maalauksista päätyivät vaasalaiskoteihin.
Kiertonäyttely nyt myös Vaasassa
Pohjanmaan museon tiedossa on nykyisin yli 90 Lundgrenin sisarusten työtä, joista varmuudella yli 20 on Ebba Lundgrenin maalaamia. Suuri osa teoksista on kopioita muista taideteoksista.
Vaasan museot on tuottanut näyttelyn alueellisena vastuumuseona Pohjanmaan kuntien käyttöön. Kiertonäyttely nähtiin vuoden 2025 aikana mm. Korsnäsin, Laihian ja Uudenkaarlepyyn kirjastoissa. Nyt näyttely esitellään myös Vaasassa, sillä sisarusten teoksia ei ole aiemmin ollut laajemmin esillä heidän kotikaupungissaan. Näyttely nähdään Vaasan pääkirjaston Teema-käytävällä 2.–29.4.2026.
Näyttelyssä esillä oleva aineisto koostuu alkuperäisteoksista tehdyistä suurennetuista reproduktioista. Näyttelyn konseptista vastaa aluetaideamanuenssi Silvia Rinne. Valokuvat on ottanut amanuenssi Noora Lehtovuori.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
aluetaideamanuenssi Silvia Rinne, +358406213046, silvia.rinne@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Vaasan museot on Pohjanmaan aluevastuumuseo, joka tuottaa, tallentaa ja esittelee alueen tiedettä, taidetta ja historiaa. Näyttelymme tarjoavat yhdistelmän paikallista ja kansainvälistä kulttuuria sekä taidetta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Utställningen Systrarna Lundgrens Österbotten visas i april på Vasa huvudbibliotek18.3.2026 14:05:03 EET | Pressmeddelande
Vasas museer tar systrarna Lundgrens konst till deras hemstad då den lilla vandringsutställningen Systrarna Lundgrens Österbotten visas i huvudbibliotekets korridor Tema 2–29.4.2026.
Vid Nummen koulu pågår en läsutmaning på en miljon sidor18.3.2026 10:22:10 EET | Pressmeddelande
Vid Nummen koulu i Vasa har man under det här läsåret tagit sig an arbetet för att främja läskunnighet på allvar. Hela skolan, inklusive de vuxna, deltar i en läsutmaning på en miljon sidor.
Nummen koululla luetaan miljoonan sivun lukuhaastetta18.3.2026 10:21:28 EET | Tiedote
Nummen koululla Vaasassa on tällä lukukaudella tartuttu lukutaitotyöhön ihan tosissaan. Koko koulu, aikuiset mukaan lukien, suorittaa miljoonan sivun lukuhaastetta.
Lugnet före stormen – Vasa och Seinäjoki orkestrar på samma scen16.3.2026 12:16:46 EET | Tiedote
Fredagen den 20 mars kl. 18 kan publiken uppleva en traditionell gemensam konsert i Vasa stadshus, när Vasa och Seinäjoki stadsorkestrar stiger upp på samma scen för att tolka naturens krafter i norr genom finsk musik. Kvällen leds av dirigenten Jukka Iisakkila och solist är violinisten Otto Antikainen.
Tyyntä myrskyn edellä – Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit yhdistävät voimansa16.3.2026 12:16:38 EET | Tiedote
Perjantaina 20.3. klo 18 Vaasan kaupungintalolla kuullaan perinteinen yhteiskonsertti, kun Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit nousevat samalla lavalle tulkitsemaan pohjoisen luonnon voimia suomalaisen musiikin kautta. Illan johtaa kapellimestari Jukka Iisakkila ja solistina loistaa nouseva viulutaiteilija Otto Antikainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme