Eurooppanuorten hanke ehdokkaana Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon saajaksi
17.3.2026 11:07:55 EET | Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto | Tiedote
Eurooppanuorten Helsingissä lokakuussa 2025 järjestämä nuorten EU-huippukokous EU Youth Summit on Suomen ehdokas vuoden 2026 eurooppalaisen Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon saajaksi.

Meppien ja nuorisojärjestöedustajan kansalliseksi voittajaksi valitsema hanke kokosi yhteen noin 80 eurooppalaista nuorta pohtimaan EU:n tulevaisuutta. Tapahtuma huipentui täysistuntoon, jossa nuoret keskustelivat ja äänestivät ehdotuksistaan päätöksentekijöille. Samalla tapahtuma juhlisti Suomen, Ruotsin ja Itävallan 30-vuotista taivalta EU:ssa.
"Olemme erittäin kiitollisia tästä merkittävästä tunnustuksesta, joka muistuttaa, että nuoret ovat aktiivisia toimijoita eurooppalaisessa päätöksenteossa ja heidän äänellään on ratkaiseva merkitys yhteisen tulevaisuutemme rakentamisessa. Tämä on ensisijaisen tärkeä viesti myös päättäjille globaalien kriisien keskellä. EU Youth Summit toi yhteen nuoria eri puolilta Eurooppaa pohtimaan aikamme suurimpia haasteita. Heidän viestinsä päättäjille on selkeä: vahva ja yhtenäinen Eurooppa ei ole vain tavoite, se on turvallisuutemme perusta nyt ja tulevaisuudessa", korostaa Eurooppanuorten puheenjohtaja Pieta Päivänen.
Eurooppalainen palkinto nuorille
Euroopan parlamentti ja Saksan Aachenissa sijaitseva kansainvälinen Kaarle Suuri -palkintosäätiö myöntävät vuosittain nuorten eurooppalaisen Kaarle Suuri -palkinnon antaakseen tunnustusta nuorten tekemälle työlle, joilla edistetään demokratiaa, aktiivista kansalaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kaarle Suuri -nuorisopalkinto on suunnattu EU:ssa asuville 16–30-vuotiaille.
Kaikkien kansallisten voittajien edustajat kutsutaan Saksan Aachenissa 12. toukokuuta järjestettävään palkintoseremoniaan. EU-tason voittajat valitsee 27 kansallisen voittajan joukosta eurooppalainen palkintolautakunta. Paras hanke palkitaan 7 500 eurolla, toiseksi paras 5 000 eurolla ja kolmannelle sijalle tullut 2 500 eurolla.
Kolme voittajaa kutsutaan vierailemaan Euroopan parlamenttiin Brysseliin tai Strasbourgiin, ja yhdelle edustajalle kustakin voittajahankkeesta tarjotaan parlamentin palkallinen Schuman-harjoittelupaikka.
Palkinnosta on kilpaillut yli 7000 hanketta vuodesta 2008 lähtien. European Youth Parliament Finland – EYP Finland ry voitti Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon toisen sijan vuonna 2019.
Katso, mitkä hankkeet valikoituivat vuoden 2026 Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon kansallisiksi voittajiksi:
Kaarle Suuri -nuorisopalkinto sosiaalisessa mediassa
Lue lisää osallistuvista hankkeista sosiaalisessa mediassa ja osallistu keskusteluun tunnisteella #ECYP2026.
Lisätietoa:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia SiitonenLehdistötiedottaja
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Roosa PurhonenLehdistötiedottaja
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Parlamentti vaatii oikeutta ukrainalaisille siviiliuhreille30.4.2026 14:44:34 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti tuomitsee torstaina hyväksymässään päätöslauselmassa Venäjän tahalliset ja brutaalit ukrainalaisiin siviileihin kohdistuneet iskut.
Valtakirjaäänestys sallitaan mepeille raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen29.4.2026 14:01:22 EEST | Tiedote
Parlamentin täysistunto on hyväksynyt EU:n vaalilain uudistuksen, jonka myötä naispuoliset mepit voivat siirtää äänioikeutensa toiselle edustajalle raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen.
Alla EU-länder måste definiera våldtäkt utifrån avsaknaden av samtycke28.4.2026 16:14:01 EEST | Pressmeddelande
Europaparlamentet vill att EU-kommissionen ska lägga fram lagstiftning som fastställer en gemensam definition av våldtäkt baserad på avsaknaden av frivilligt och informerat samtycke.
Raiskaus määriteltävä suostumuksen puutteen perusteella kaikissa EU-maissa28.4.2026 16:14:01 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti kehottaa komissiota esittämään lainsäädäntöä, jossa raiskaus määriteltäisiin kaikkialla EU:ssa suostumuksen puutteeksi.
EU-säännöt parantavat kissojen ja koirien suojelua28.4.2026 15:36:24 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin tiistaina hyväksymä laki pyrkii estämään kaltoinkohtelua ja julmia liiketoimintakäytäntöjä sekä parantamaan kissojen ja koirien hyvinvointia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme