KumpuRock goes Satoa – koko kylän festari Siilinjärvellä 6.6.2026
17.3.2026 12:54:55 EET | ProAgria | Tiedote
Siilinjärven tori täyttyy jälleen musiikista, lähiruoasta ja yhteisöllisestä tunnelmasta, kun KumpuRock goes Satoa järjestetään lauantaina 6. kesäkuuta 2026 klo 12–20.
Tapahtuma jatkaa vuonna 2024 alkanutta Kumputuki ry:n ja MKN Itä-Suomen yhteistyötä, jossa KumpuRockin ja Satoa-lähiruokatapahtuman vahvuudet yhdistyvät koko kylän festariksi.

Tapahtumassa kuullaan kolme bändiä ja DJ. Esiintyjinä tänä vuonna ovat Jörning Doners, Henrik Väki ja Asio Otus O.B. Artistihaku keräsi noin kolmekymmentä hakemusta eri puolilta Suomea, mutta valinnoissa painotettiin paikallista osaamista.
– On hienoa nähdä, miten moni haluaa tulla esiintymään Siilinjärvelle. Paikallisuus on meille sydämen asia”, kertoo tapahtumavastaava Anna Huttunen.
Pohjoissavolaiset ravintolat valmistavat tapahtumaan maisteluannoksia alueen raaka-aineista, jatkaen Satoa-tapahtuman perinnettä. Mukana ovat ainakin Hodarikoju, Harri’s Food Factory, VS Ravintolat ja Leipee.
– Haluamme tuoda esiin lähiruoan monipuolisuutta ja tarjota kävijöille makuja, joita ei välttämättä muualla pääse kokemaan, sanoo MKN Itä-Suomen yritysasiantuntija Heli Sulola.
Tapahtuma toteutetaan laajan talkoojoukon ja paikallisten tukijoiden voimin. Tässä vaiheessa mukana tukemassa ovat jo Siilinjärven kunta, Yara Suomi Oy Siilinjärvi ja Tapojärvi. Tapahtuman kehitystyötä tukevat myös Kehittämisyhdistys Kalakukko ry ja Euroopan maaseuturahasto MKN Itä-Suomen Ruokaketjun kehittämishanke Siilinjärvelle -hankkeen kautta.
KumpuRock goes Satoa on suunnattu nuorille, perheille ja kaikenikäisille.
– KumpuRock goes Satoa on juuri sitä, mitä pohjoissavolainen yhteisöllisyys parhaimmillaan on – yhdessä tekemistä, paikallista ylpeyttä ja iloa, Huttunen kiteyttää. Tapahtuman saavutettavuutta on haluttu parantaa ja tapahtumaan onkin tänä vuonna vapaa pääsy.
Lisätietoa
Kumputuki ry, Anna Huttunen, puh. 040 568 2159
MKN Itä-Suomi, Heli Sulola, puh. 040 672 05 97
Avainsanat
Kuvat

Olemme maatila- ja maaseutuyrittäjiä koko Suomessa palveleva asiantuntijaorganisaatio ja lisäarvoa luova kumppani. Meitä on 650 Suomen parasta alan asiantuntijaa ja tähtäämme siihen, että asiakkaanamme saat parhaan asiakaskokemuksen liiketoimintasi kehittämiseen. Yrityskokonaisuus ja laadukkaat palvelut tuotantoon, talouteen ja johtamiseen moniosaajatiimiemme kautta saat vain meiltä. Meille tärkeää on mahdollistaa maailman puhtain ja elinvoimaisin maaseutu myös tulevaisuudessa. Sen eteen teemme töitä joka päivä yhteistyökumppaneidemme kanssa.
Meillä toimii kahdeksan alueellista ProAgria-keskusta sekä valtakunnallinen Keskusten Liitto. Keskuksemme tarjoavat asiakkaidemme tarpeiden mukaiset monipuoliset palvelut.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ProAgria
ProAgria Etelä-Savon, Itä-Suomen ja Keski-Suomen yhdistymisneuvottelut ovat edenneet johtajan valintaan16.3.2026 12:11:55 EET | Tiedote
ProAgria Etelä-Savon, Itä-Suomen ja Keski-Suomen yhdistymisneuvottelut ovat edenneet. Yhdistysten hallitukset ovat päättänet kutsua ProAgria Järvi-Suomen toimitusjohtajaksi ProAgria Itä-Suomen toimitusjohtajana nyt työskentelevän Katri Kostamon. Varatoimitusjohtajaksi on päätetty kutsua ProAgria Etelä-Savon toimitusjohtajana nyt työskentelevä Heikki Pahkasalo.
Luonnontuotteet kasvun kärkenä – Kainuun ruokaketju uudistuu yhteistyöllä9.3.2026 08:33:13 EET | Tiedote
Kainuussa halutaan vahvistaa alkutuotantoa ja jalostusta rinnakkain, kasvattaa kasvipohjaista tuotantoa ja nostaa lähituotantoa kuntastrategioihin. Muun muassa näillä uusilla opeilla otetaan merkittävä askel tulevaisuuden ruokamaakunnaksi, linjaa päivittynyt ruokastrategia Kilpailijoista kumppaneiksi.
Suomalaiset juuret kiinnostavat maailmalla – uusi hanke rakentaa Suomeen juurimatkailun mallia24.2.2026 10:41:32 EET | Tiedote
Matka esivanhemman kotikylään, vanhempien lapsuuden pihapiiriin ja kävely suvun hautapaikoille voi olla hyvin merkityksellinen ja eheyttävä kokemus. Juurimatkalla nähdyt maisemat ja rakennukset, maut ja aistielämykset, kieli ja kohdatut ihmiset tuntuvat liittyvän omaan tarinaan. Juurimatka suvun menneisyyden paikoille vie matkailijan ‘kotiin’, oman identiteetin äärelle.
Nuoret viljelijät entistä kiinnostuneempia luomutuotannosta4.2.2026 09:59:41 EET | Tiedote
Kevät on tunnetusti aikaa, jolloin ProAgrian luonnonmukaisen tuotannon peruskurssit pyörähtävät käyntiin. Jos tulevana kasvukautena aikoo luomuviljelijäksi ryhtyä ja hakea luomusitoumusta, saa kurssin käymällä täytettyä sitoumuksen ehtona olevan koulutusvaatimuksen.
Päivän paras pala –hanke tukee senioreiden ravitsemusta ja yhteisöllisyyttä Turussa, viimeinen kurssipäivä 26.1.19.1.2026 15:05:14 EET | Tiedote
Senioreiden kanssa valmistetaan yhdessä edullisia ja ravitsevia aterioita ammattilaisten opastuksella kurssilla, jonka päätöspäivä on 26.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme