Kokoomuksen Heinonen: Toimiva liikenneverkko on työn ja kasvun perusta
17.3.2026 16:21:41 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korosti tänään puheessaan, että toimiva liikennejärjestelmä on keskeinen edellytys Suomen talouskasvulle, työllisyydelle ja huoltovarmuudelle. Heinonen piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037.

Heinosen mukaan Suomen logistinen kilpailukyky perustuu sujuviin yhteyksiin koko maassa, aina paikallisista tieverkoista satamiin ja kansainvälisiin kuljetusreitteihin.
– Suomen kaltaisessa vientivetoisessa ja pitkien etäisyyksien maassa liikenneverkko on kriittinen osa talouden toimivuutta. Jos yhteydet eivät toimi, kärsivät sekä yritykset että työpaikat, Heinonen sanoo.
Heinonen painottaa erityisesti väyläverkon kunnossapidon merkitystä. Hänen mukaansa olemassa olevan infrastruktuurin ylläpito on kustannustehokkain tapa turvata liikenteen sujuvuus ja ehkäistä kasvavia korjauskustannuksia.
Lisäksi Heinonen nostaa esiin tarpeen vahvistaa keskeisiä runkoyhteyksiä ja poistaa liikenteen pullonkauloja, jotka hidastavat kuljetuksia ja lisäävät kustannuksia.
– Liikennepolitiikka on samalla talous- ja turvallisuuspolitiikkaa. Toimiva infrastruktuuri tukee myös huoltovarmuutta ja Suomen kokonaisturvallisuutta, Heinonen toteaa.
Heinosen mukaan liikennejärjestelmää tulee kehittää pitkäjänteisesti, jotta se vastaa sekä elinkeinoelämän että kansalaisten tarpeisiin koko maassa.
Ryhmäpuhe 17.3.2026 (muutokset puhuttaessa mahdollisia)
Arvoisa puhemies,
Ihan jokainen suomalainen tarvitsee myös maaseudun tieverkkoa. Sitä pitkin kulkee ruoka tiloilta teollisuuteen ja kaupunkien kauppoihin. Sitä pitkin kulkee teollisuuden raaka-aineet, tavarat ja ihmiset.
Noin 90 prosenttia maamme tavaratonneista kuljetetaan kumipyörillä, mikä tekee kuorma-autoliikenteestä elinehdon kasvulle, mutta myös huoltovarmuudelle. Myös henkilöliikenteestä noin 90 prosenttia kulkee kumipyörillä.
Olemme vientivetoinen maa kaukana keskeisistä markkinoista. Taloutemme toimii vain silloin, kun tavara liikkuu sujuvasti tehtaasta satamaan ja satamasta maailmalle.
Selonteko muistuttaa tästä hyvin konkreettisesti. Noin 90 prosenttia Suomen viennistä kulkee meriteitse. Satamat ovat porttimme maailmalle, mutta portille päästäksemme tarvitsemme toimivan ja hyväkuntoisen tieverkon.
Tämän takia olemme pääministeri Petteri Orpon hallituksen johdolla panostaneet tällä vaalikaudella historiallisella tavalla perusväylänpitoon. Tämä siitä huolimatta, kuinka haastava maamme taloustilanne on.
Me näemme kokoomuksessa tämän sekä että -kysymyksenä – emme joko tai. Kokoomus haluaa panostaa, kehittää ja myös pitää huolta liikenneverkoista teillä, rautateille, vesillä ja ilmassakin.
Liikenneverkko on fyysinen infrastruktuuri, joka mahdollistaa ihmisten ja tavaroiden liikkumisen paikasta toiseen. Se koostuu teistä, rautateistä, vesiväylistä ja lentoreiteistä sekä niihin liittyvistä terminaaleista.
Se on juuri niin vahva kuin sen heikoin kohta on.
Kokoomus painottaakin, että liikennejärjestelmä on yksi maamme kilpailukyvyn perusrakenteista. Kun yhteydet toimivat, yritykset voivat investoida, työllistää ja viedä tuotteitaan maailmalle myös Suomen eri puolilta.
Tieverkko muodostaa käytännössä logistiikkamme selkärangan, pienemmät tiet ja myös yksityistiet verisuoniston.
Kun tieverkko toimii luotettavasti, kuljetukset ovat ennakoitavia ja kustannukset pysyvät hallinnassa.
Kun tieverkko rapautuu, vaikutukset näkyvät nopeasti yritysten kustannuksissa, toimitusvarmuudessa ja lopulta myös työpaikoissa.
Suomen väyläverkko on kuitenkin vuosien aikana päässyt monin paikoin kulumaan. Tieverkon korjausvelka on noin 2,6 miljardia euroa ja rataverkon noin 1,6 miljardia euroa. Korjausvelka ei synny yhdessä vuodessa tai hallituskaudessa. Se syntyy vuosien aikana, jos kunnossapitoon käytetään liian vähän resursseja ja sitä tehdään vääränlaisella kalustolla. Suomen uhanalaisin karhu onkin tiekarhu ja jos teitämme ei hoideta tiehöylin, niin ne eivät pysy kunnossa.
Liikennejaoston puheenjohtajana olenkin nostanut esille tarpeen selvittää, mitä tienpidossamme on tapahtunut TVL:n, Tielaitoksen, ELY-keskusten ja nykyisen Väyläviraston aikana. On selvää, että virheitä on tehty. Mutta vain tunnistamalla virheet voimme oppia niistä ja tehdä asiat paremmin tulevaisuudessa.
Kyllä – tällä hallituskaudella olemme jo kertaalleen pysäyttäneet korjausvelan kasvun. Haluan kuitenkin olla rehellinen ja todeta, että tällä hetkellä korjausvelka on jälleen kasvussa. Sen pysyvä taittaminen vaatisi satoja miljoonia euroja lisää joka vuosi useamman vaalikauden ajan.
Arvoisa puhemies,
Väyläverkon kunnossapito on myös talous- ja työllisyyspolitiikkaa.
Kokoomuksessa katsomme, että toimiva liikennejärjestelmä on ennen kaikkea kasvun ja työn tekemisen edellytys.
Ensinnäkin meidän on pidettävä olemassa oleva väyläverkko kunnossa. Kunnossapito on kaikkein vaikuttavinta liikennepolitiikkaa.
Näin vältetään vielä kalliimmat korjaukset myöhemmin ja varmistetaan liikenteen sujuvuus.
Ja älkää unohtako heitä ja meitä, jotka päivittäin tarvitsemme myös tätä valtion alempaa tieverkkoa. Näitä teitä pitkin ihmiset tulevat myös sinne rautatieasemille ja lentokentillekin, mutta myös työpaikoille, kouluihin ja harrastuksiin.
Omaa autoa Suomessa tarvitsee moni ja sen käytön täytyy olla jatkossakin mahdollista.
Haluan korostaa myös maakuntalentokenttien roolia. Olemme muuten ainoa Pohjoismaa, missä ei ole toimivaa kattavaa maan sisäistä lentoliikennettä. Sellainen meillä on ollut ja sellainen maassamme voisi jatkossakin halutessamme olla.
Toiseksi meidän on varmistettava, että Suomen tärkeimmät runkoyhteydet toimivat luotettavasti. Ja tärkeää on myös huolehtia riittävistä resursseista MAL-yhteistyöhön kaupunkien ja kasvukäytävien kanssa ja hankkeisiin, jotka sujuvoittavat liikennöintiä myös kaupunkiseuduilla. Kun keskeiset valtaväylät ja pääradat toimivat hyvin, koko liikennejärjestelmä toimii tehokkaammin.
Kolmanneksi meidän on poistettava logistiikan pullonkauloja. Usein pienilläkin parannuksilla voidaan lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta merkittävästi.
Arvoisa puhemies,
Haluan vielä korostaa infrastruktuurin merkitystä huoltovarmuudelle ja sotilaalliselle liikkuvuudelle.
Väylät, satamat, rajanylityspaikat ja ratapihat muodostavat verkoston, joka tukee sekä talouden toimintaa että maanpuolustuksen edellytyksiä.
Toimiva infrastruktuuri on osa kokonaisturvallisuutta.
Arvoisa puhemies,
Liikennejärjestelmä on lopulta paljon enemmän kuin infraa. Se on perusta sille, miten Suomi toimii: miten ihmiset liikkuvat, miten yritykset käyvät kauppaa ja miten yhteiskunta kestää myös kriiseissä.
Kun yhteydet toimivat luotettavasti, Suomi pysyy liikkeessä, ja suomalainen työ ja yrittäjyys voivat menestyä myös tulevaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo HeinonenKansanedustaja
Hämeen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Päivärinta: Marginaaliverojen alennus vahvistaa kasvua – SDP valitsee ideologian17.3.2026 16:13:20 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuore raportti vahvistaa, että hallituksen päätös laskea ylimpiä marginaaliveroja oli oikea. Verotus on Suomessa kuitenkin edelleen liian kireää. Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n linjaa, joka on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa.
Kokoomuksen Kiuru: Suomen Nato-osallistuminen vahvistaa pelotetta ja turvaa rauhaa17.3.2026 14:13:22 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru korosti tänään puheessaan, että Naton kyky ylläpitää uskottavaa puolustuskykyä varmistaa, että rauha säilyy. Kiuru piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli selontekoa Puolustusvoimien osallistumisesta Naton yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027.
Kokoomuksen Sirén MEP Heinäluomalle: Ei syytä pelotteluun16.3.2026 14:19:14 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Saara-Sofia Sirén pitää europarlamentaarikko Eero Heinäluoman puheita Euroopan komission vallankaappausyrityksestä pelotteluna.
Kokoomuksen Sarkomaa: Onko SDP sittenkin hivuttamassa kättä veronmaksajien taskuun maakuntaveron muodossa?13.3.2026 13:30:57 EET | Tiedote
Pääoppositiopuolue SDP:n linja maakuntaverosta näyttää taas olevan vankan sumun peitossa. Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa penää SDP:ltä selvennystä poukkoilevaan linjaan.
Kokoomuksen Kauma: Työttömyys on ihmiselle suurempi riski kuin määräaikainen työ12.3.2026 19:22:32 EET | Tiedote
Hallitus esittää muutoksia määräaikaisia työsopimuksia koskevaan lainsäädäntöön, jotta työnantajien kynnys palkata madaltuisi ja useampi suomalainen pääsisi kiinni työelämään. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan keskustelussa unohtuu usein, että määräaikaisen työn vaihtoehto ei monelle ole vakituinen työ, vaan työttömyys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme