Suomen Punaiselta Ristiltä tukea siviilien auttamiseen Iranissa
18.3.2026 05:45:00 EET | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa avustustyöhön Iranissa. Siviilien tilanne vaikeutuu päivä päivältä iskujen jatkuessa.

Suomen Punaisen Ristin antamat 300 000 euroa käytetään ihmisten perustarpeisiin vastaamiseen. Helmikuun lopulla alkaneissa iskuissa on menetetty ihmishenkiä, minkä lisäksi siviileille tärkeitä sairaaloita ja kouluja on tuhoutunut eri puolilla Irania. Vaurioitunut infrastruktuuri ja tietoliikenneyhteyksien katkokset vaikeuttavat myös avun tarpeen kartoittamista ja organisointia. Arvioiden mukaan jopa 60 miljoonaa ihmistä kärsii iskuista ja niiden seurauksista.
– Alamme myös nähdä merkkejä siitä, että yhä useammat ihmiset pakenevat kodeistaan etsimään turvaa. Iskut ovat aiheuttaneet paljon tuhoa tiheästi asutuilla alueilla. Jos vihollisuudet vielä jatkuvat, yhä useampi joutuu jättämään kotinsa. Se lisää humanitaarisen avun tarvetta merkittävästi, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.
Paikan päällä Iranin Punaisen Puolikuun tiimit etsivät ja pelastavat loukkaantuneita, antavat ensihoitoa ja kuljettavat vaikeimmin loukkaantuneita sairaalaan. Punainen Puolikuu ylläpitää myös henkisen tuen auttavaa puhelinta, joka on vastannut tähän mennessä yli 27 000 puheluun. Avustustyöhön osallistuu yli 5 500 Iranin Punaisen Puolikuun vapaaehtoista ja yli 1 000 työntekijää.
Vapaaehtoiset pelastavat ihmishenkiä vaarallisissa oloissa, sillä kiihtyneet iskut tekevät avustustyöstä vaarallista eri puolilla Lähi-itää. Libanonissa paikallisen Punaisen Ristin ensihoitaja kuoli ja neljä muuta haavoittui yrittäessään pelastaa siviilejä maaliskuun alussa. Iranissa seitsemän Punaisen Puolikuun pelastustiimin jäsentä on haavoittunut työtehtävissään.
– On taistelevien osapuolten velvollisuus varmistaa, että humanitaarinen apu saadaan perille turvallisesti sitä tarvitseville. Kenenkään ei pidä joutua vaarantamaan omaa henkeään auttaakseen muita, Korhonen painottaa.
Avustusoperaatio tukee paikallisen Punaisen Puolikuun työtä
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta annettava tuki ohjataan Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton avustusoperaatioon. Sillä tuetaan Iranin Punaisen Puolikuun työtä paikan päällä. Liiton avustusoperaation tavoitteena on auttaa viittä miljoonaa ihmistä 30 maakunnan alueella. Apu on suojaa, perustarvikkeita, kriisitilanteen terveyspalveluja, psykososiaalista tukea ja hygienian edistämistä. Erityishuomiota kiinnitetään haavoittuvimmassa tilanteessa olevien ihmisten auttamiseen.
Suomen Punainen Risti on tukenut avustustyötä Iranissa myös Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton erillisen katastrofirahaston (Disaster Relief Emergency Fund, DREF) kautta. Valmiiksi rahastoon kerättyjen varojen turvin paikalliset auttajat saavat nopeasti ja joustavasti tukea avustustyöhön silloin, kun rahoitusta tarvitaan pikaisesti hätäavun organisoimiseksi tai kun rahoitusta ei muuten ole saatavilla. Liiton DREFistä antaman avustuksen kautta Iranin Punainen Puolikuu pystyi laajentamaan pelastustoimiaan nopeasti heti avun tarpeen kasvaessa. Rahaston turvin vahvistetaan samalla Iranin Punaisen Puolikuun toimintavalmiutta tulevien kriisien varalle.
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahasto ja Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton katastrofirahasto DREF ovat toisistaan erillisiä rahastoja.
Lisätietoja:
Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen, p. 040 120 9728, marko.korhonen@punainenristi.fi
Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, p. 040 302 1584, sari.hakkinen@punainenristi.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Undersökning av Röda Korset: Majoriteten av invånarna i Finland anser att rasism försämrar säkerheten i samhället16.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Av dem som svarade på Röda Korsets undersökning anser 86 procent att rasismen försämrar säkerheten i samhället. Majoriteten är av den åsikten att man genom att ingripa i rasism ökar tryggheten i det finländska samhället.
Punaisen Ristin tutkimus: Valtaosa Suomessa asuvista kokee rasismin heikentävän yhteiskunnan turvallisuutta16.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Punaisen Ristin teettämään tutkimukseen vastanneista 86 prosenttia kokee, että rasismi heikentää yhteiskunnan turvallisuutta. Valtaosa on sitä mieltä, että puuttumalla rasismiin lisätään turvallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Fallolyckor är ett folkhälsoproblem – en stor del av fallolyckor kan förhindras11.3.2026 07:03:00 EET | Pressmeddelande
Fallolyckor är den vanligaste typen av olycksfall i Finland, och särskilt för äldre är följderna ofta allvarliga. Olycksfallsdagen, som ordnas fredagen den 13 mars, påminner om olika sätt med hjälp av vilka personer i olika åldrar kan förebygga fallolyckor.
Kaatumiset ovat kansanterveysongelma – suuri osa kaatumisista olisi estettävissä11.3.2026 07:03:00 EET | Tiedote
Kaatumiset ovat yleisin tapaturmatyyppi Suomessa, ja erityisesti ikääntyneille niiden seuraukset ovat usein vakavia. Perjantaina 13. maaliskuuta vietettävä Tapaturmapäivä muistuttaa keinoista, joilla kaikenikäiset voivat ehkäistä kaatumisia.
Världens katastrofrapport 2026: Skadlig information accelererar humanitära kriser och försvårar biståndsarbetet5.3.2026 10:05:00 EET | Pressmeddelande
Skadlig information har blivit en betydande och bestående del av den humanitära verksamhetsmiljön i världskriser. Felaktig information kan i värsta fall hindra att opartisk humanitär hjälp når fram och äventyra människoliv, konstateras i Världens katastrofrapport. Röda Korset publicerar i dag sin rapport som koncentrerar sig på skadlig information.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme