Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Vammaisten asiakasohjauksen ruuhka purettu Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella

17.3.2026 14:30:00 EET | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) vammaisten palvelupäätösten käsittelyssä ollut ruuhka on saatu purettua. Käsittelyajat ovat nyt lakisääteisellä tasolla.

Mies pitää kiinni pyörätuolista.
Andrey Popov / Mostphotos

Vammaisten palvelupäätösten käsittelyssä oli VAKEssa aiemmin merkittävää ruuhkaa, ja myös liikkumisen tuen päätökset olivat ruuhkautuneet. Ruuhkasta on uutisoitu VAKEn verkkosivuilla.

Ruuhka on nyt purettu niin vammaisten palvelupäätösten kuin liikkumisen tuen päätöstenkin osalta.

”Henkilöstömme on tehnyt hartiavoimin töitä ruuhkan purkamiseksi. Tavoitteemme oli purkaa 15.3.2026 mennessä, ja siinä myös onnistuimme”, kertoo vammaisten ja vanhusten palvelujen toimialajohtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen.

Ruuhkaa purettiin muun muassa sujuvoittamalla prosesseja, lisäämällä työn priorisointia sekä tiivistämällä yhteistyötä iäkkäiden asiakasohjauksen kanssa.

Tavoitteena oli palauttaa palvelujen sujuvuus ja varmistaa, että asiakkaat saavat palvelutarpeen arvioinnit ja päätökset kohtuullisessa ajassa. Nyt tähän tavoitteeseen on päästy.

”Olen erittäin kiitollinen henkilöstöllemme työstä, jonka he ovat tehneet ruuhkan purkamiseksi. Osaava henkilöstömme mahdollisti ruuhkan purkamisen”, Lahnalampi-Lahtinen sanoo.

Vammaisten palvelupäätösten ja liikkumisen tuen ruuhkautuminen johtui muun muassa yhteydenottojen määrän kasvusta sekä vammaispalvelulain muutoksesta, joka toi mukanaan esimerkiksi uusia palveluja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Vastaamme Vantaan ja Keravan alueen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Tavoitteenamme on olla asukkaalle ja työntekijälle Suomen paras hyvinvointialue. Kaksi kaupunkia, monta kylää, 280 000 asukasta, yksi hyvinvointialue. Lue lisää: www.vakehyva.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Reformprogrammet framskred bättre än förväntat – områdesfullmäktige behandlade kostnadseffekterna på 73 miljoner euro i sitt sammanträde16.3.2026 21:10:27 EET | Pressmeddelande

Vanda och Kervo välfärdsområdesfullmäktige sammanträdde måndagen den 16.3 och godkände välfärdsområdets tvåspråkighetsprogram för åren 2026–2030. Därtill antecknade områdesfullmäktige för kännedom reformprogrammets rapport för år 2025. Enligt rapporten uppnådde välfärdsområdet kostnadseffekter på sammanlagt 73 miljoner euro under åren 2024–2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye