Tilaatko tavaroita ulkomailta? Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata
18.3.2026 07:55:00 EET | Tulli | Tiedote
Tullin suosittu Tullilaskuri-palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.

Tullilaskuri on ollut jo vuodesta 2018 oiva apuväline nettitilaajalle. Noin 20 000 asiakasta kuukaudessa arvioi Tullilaskurissa netistä tilattavan tavaran kokonaiskustannuksia. Uusi ominaisuus täydentää palvelua kertomalla selkeästi, jos tavaraa ei saa tilata Suomeen tai sen tilaamiseen liittyy rajoituksia. Palveluun on lisätty tiedot yleisimmistä tavaroista, kaikkia kieltojen ja rajoitusten alaisia tavaroita ei Tullilaskurista löydy.
Jos henkilö olisi aikeissa tilata esimerkiksi nikotiinipusseja, kertoo Tullilaskuri heti, että niiden tilaaminen Suomeen on kiellettyä ja ohjaa lukemaan aiheesta tarkemmin Tullin verkkosivuilta.
– Tullilaskurin uusi ominaisuus tarjoaa selkeän ja nopean tavan tarkistaa yleisimmät tavaroiden nettitilaamiseen liittyvät kiellot ja rajoitukset jo ennen tilaamista. Esimerkiksi tupakkatuotteiden, kuten nikotiinipussien, tilaaminen Suomeen on kiellettyä – ja nyt tämä tieto löytyy helposti Tullilaskurista. Tavoitteenamme on, ettei kukaan tule vahingossa tilanneeksi tavaroita, joita ei saa Suomeen tuoda, kertoo tulliylitarkastaja Nadja Painokallio.
Kokeile Tullilaskuria – asioi oikein ja ilman yllätyksiä
Kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat lähetykset täytyy tullata. On hyvä huomioida, että vaikka verkkokauppa sijaitsee EU:n alueella, se voi silti lähettää tilauksen EU:n ulkopuolelta.
Tullilaskurilla voi laskea arvion tullimaksusta ja arvonlisäverosta jo ennen tilaamista ja näin välttyä ikävältä yllätykseltä, jos ostoksen kokonaiskustannus onkin odotettua suurempi. Tullilaskuri opastaa myös vaihe vaiheelta, miten tullattava lähetys saapuu perille. Uusimman ominaisuuden ansiosta Tullilaskuri tukee nyt myös turvallisten ja laillisten ostopäätösten tekemistä.
Jos lähetys pitää tullata, kuljetusyritys ilmoittaa siitä asiakkaalle esimerkiksi tekstiviestillä tai kirjeellä. Tullaaminen on helppoa, kun muistaa muutaman perusasian:
- Säilytä tilausvahvistus, lasku tai kuitti – tarvitset niitä tullatessa.
- Seuraa kuljetusyrityksen antamia ohjeita.
- Kysy tarvittaessa lisätietoa kuljetusyritykseltä, jos jokin lähetyksen käsittelyssä mietityttää.
- Tullaaminen hoituu useimmissa tapauksissa Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelussa.
- Tullauksen voi tarvittaessa hoitaa myös toinen henkilö puolestasi.
- Huom. Tilaajalla on aina vastuu selvittää tilaamiseen liittyvät rajoitukset ja kiellot ennen ostamista.
Kun lähetys on tullattu oikein ja ajallaan, kuljetusyritys toimittaa sen perille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tulliylitarkastaja Nadja Painokallio
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Kuvat

Linkit
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Suomen satamien turvallisuutta parannetaan kokonaisvaltaisesti16.3.2026 09:59:00 EET | Tiedote
Meriliikennettä hyödyntävä järjestäytynyt rikollisuus kansainvälistyy, kasvaa ja kovenee jatkuvasti. Suomen satamien häiriötön toiminta on tunnistettu keskeiseksi kansalliselle turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle. Tullin johtama työryhmä on laatinut toimenpidesuunnitelman, jolla parannetaan satamaturvallisuutta kokonaisvaltaisesti yhteistyössä sekä viranomaisten että yksityisen sektorin kanssa.
Nikotiinipussikaupalla vältelty veroja yli 2 miljoonaa euroa10.3.2026 08:13:00 EET | Tiedote
Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa yrityksen epäillään tuoneen Suomeen toisista EU:n jäsenvaltioista nikotiinipusseja, joista ei ole maksettu tupakkaveroa. Toiminta on ollut laajaa ja nikotiinipusseja on myyty muun muassa suomalaisille vähittäiskaupoille.
Tulli aloittaa neuvottelut itärajan henkilöstön lomautuksista5.3.2026 15:31:50 EET | Tiedote
Tulli on antanut henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluesityksen, joka koskee itärajan tullitoimipaikkojen henkilöstön lomauttamista toistaiseksi. Lomautuksen uhka koskee enintään 140 työntekijää.
Suomalaisia yhtiöitä epäillään alv-petoksista käytettyjen ajoneuvojen yhteisöhankinnoissa5.3.2026 08:28:00 EET | Tiedote
Tulli tutkii laajaa veropetosvyyhtiä, jossa muista EU-jäsenvaltioista yhteisökaupalla Suomeen hankittuja käytettyjä ajoneuvoja on muutettu marginaaliverotettaviksi ajoneuvoiksi vääränsisältöisin tosittein. Tutkinnassa olevissa tapauksissa on selvinnyt, että ajoneuvoja on hankittu yli 3 500 kappaletta ja ajoneuvoja on ostettu 115 miljoonan euron arvosta. Tapausten yhteenlaskettu vältettyjen verojen määrä on yli 60 miljoonaa euroja.
Huumausaineita ja huumelääkkeitä takavarikkoon ennätysmäärä vuonna 20252.3.2026 08:55:00 EET | Tiedote
Tullin tietoon tulleiden huumausainerikosten määrä väheni vuonna 2025 mutta huumausaineiden ja huumelääkkeiden takavarikkomäärät olivat huomattavasti edellisvuosia korkeammat. Myös aseita ja savukkeita takavarikoitiin paljon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme