Lisäleikkauksia sote-järjestöjen rahoitukseen harkittava tarkasti
17.3.2026 13:29:37 EET | Aivovammaliitto ry | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää vuosittain sosiaali- ja terveysalan järjestöille rahoitusta niiden toimintaa varten. Toiminnan on oltava sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistävää.

Järjestöjen saama rahoitus vähenee nykyisen hallituskauden aikana yli kolmanneksella. Julkisuudessa on budjettiriihen lähestyessä keskusteltu siitä, että rahoitusta saatetaan leikata jopa aiemmin suunniteltua enemmän.
– Tämä on huolestuttavaa. Aivovammaliiton kanta mahdollisiin lisäleikkauksiin on, että leikkaukset eivät saa kohdistua kohtaavaa työtä tekeviin, vaikeassa asemassa olevien ihmisten auttamiseen keskittyviin järjestöihin, painottaa Aivovammaliiton puheenjohtaja Timo Kallioja.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt täydentävät työllään julkisia palveluja ja tavoittavat ihmisiä, jotka muuten jäisivät ilman tukea. Ne ehkäisevät ongelmien kasautumista, vahvistavat osallisuutta ja tukevat ihmisten arjessa selviytymistä. Järjestöt ovat olennainen osa suomalaista hyvinvointijärjestelmää, eivätkä pelkkää kansalaisyhteiskunnan toimintaa.
Erityisesti vammais- ja potilasjärjestöillä on keskeinen rooli heikossa asemassa olevien ihmisten tukemisessa. Niiden asiantuntemus, vertaistuki ja kohtaava toiminta tavoittavat monia ihmisiä ja perheitä, jotka muuten jäisivät ilman tarvitsemaansa apua ja tukea.
Järjestörahoitusta koskevassa päätöksenteossa on tärkeää turvata edellytykset sellaiselle toiminnalle, joka tukee ihmisten sosiaalista hyvinvointia, ehkäisee ongelmien kasautumista ja vahvistaa yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksia saada tukea.
Vuodelle 2026 STEA-avustuksia haki 766 järjestöä, ja hakemuksia eri kohteisiin oli yhteensä 1 527 kappaletta. Hakemusten kokonaissumma oli 448 milj. euroa, ja jaettavaa oli 274 milj. euroa. STEA kohdisti määrärahojen leikkaukset pääosin uusiin avustushankkeisiin. Vuonna 2027 rahoituksen on suunniteltu alenevan edelleen 30 miljoonalla. Siihen on järjestöjen ollut pakko sopeutua. Joillakin toimijoilla sopeutuminen on onnistunut, mutta toisilla se on johtanut ainakin joidenkin toimintojen lakkauttamiseen.
Aivovammaliitto ry
Puheenjohtaja Timo Kallioja
Toiminnanjohtaja Päivi Hakkarainen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi HakkarainenAivovammaliiton hallinto ja johtaminen: toiminnanjohtaja
Puh:050 536 6390paivi.hakkarainen@aivovammaliitto.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aivovammaliitto ry
Lisäleikkauksia sote-järjestöjen rahoitukseen harkittava tarkasti17.3.2026 13:16:07 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää vuosittain sosiaali- ja terveysalan järjestöille rahoitusta niiden toimintaa varten. Toiminnan on oltava sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistävää.
Äkillinen aivovaurio koskettaa jopa miljoonaa suomalaista – näin teemaviikko näkyy Joensuussa6.3.2026 09:46:03 EET | Tiedote
Tiesitkö, että tapaturmaisen aivovaurion eli aivovamman saa 36 000 ihmistä vuodessa, ja aivoinfarktin, aivoverenvuodon tai TIA-kohtauksen noin 25 000 henkilöä. Äkillisen aivovaurion jälkitila koskettaa jo 200 000 suomalaista. Läheiset mukaan lukien puhutaan jopa miljoonasta suomalaisesta.
Äkillinen aivovaurio koskettaa jopa miljoonaa suomalaista – näin teemaviikko näkyy Tampereella6.3.2026 09:41:22 EET | Tiedote
Tiesitkö, että tapaturmaisen aivovaurion eli aivovamman saa 36 000 ihmistä vuodessa, ja aivoinfarktin, aivoverenvuodon tai TIA-kohtauksen noin 25 000 henkilöä. Äkillisen aivovaurion jälkitila koskettaa jo 200 000 suomalaista. Läheiset mukaan lukien puhutaan jopa miljoonasta suomalaisesta.
Äkillinen aivovaurio koskettaa jopa miljoonaa suomalaista – näin teemaviikko näkyy Oulussa6.3.2026 09:36:20 EET | Tiedote
Tiesitkö, että tapaturmaisen aivovaurion eli aivovamman saa 36 000 ihmistä vuodessa, ja aivoinfarktin, aivoverenvuodon tai TIA-kohtauksen noin 25 000 henkilöä. Äkillisen aivovaurion jälkitila koskettaa jo 200 000 suomalaista. Läheiset mukaan lukien puhutaan jopa miljoonasta suomalaisesta.
Äkillinen aivovaurio koskettaa jopa miljoonaa suomalaista – näin teemaviikko näkyy Kajaanissa6.3.2026 09:29:29 EET | Tiedote
Tiesitkö, että tapaturmaisen aivovaurion eli aivovamman saa 36 000 ihmistä vuodessa, ja aivoinfarktin, aivoverenvuodon tai TIA-kohtauksen noin 25 000 henkilöä. Äkillisen aivovaurion jälkitila koskettaa jo 200 000 suomalaista. Läheiset mukaan lukien puhutaan jopa miljoonasta suomalaisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme