Sisä-Suomen elinvoimakeskus

Valtatie 11:n tievalaistus uudistettu Pirkanmaalla – parannusta liikenneturvallisuuteen ja energiatehokkuuteen

17.3.2026 13:58:35 EET | Sisä-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Valtatie 11:n tievalaistuksen uudistaminen on valmistunut. Hankkeessa rakennettiin noin 16 kilometrin matkalle uutta tievalaistusta Nokian ja Sastamalan kaupunkien kanssa yhteistyössä. Työt valmistuivat aikataulussa 27.2.

Hankkeen keskeinen tavoite on parantaa liikenneturvallisuutta vilkkaasti liikennöidyllä valtatiellä. Hyvä valaistus helpottaa tienkäyttäjien havainnointia hämärään ja pimeään aikaan. Tieosuuden varrella liikkuu paljon hirvieläimiä, ja valaistus auttaa kuljettajia havaitsemaan mahdolliset vaaratilanteet paremmin. Valaistuksesta hyötyvät myös kävelijät ja pyöräilijät, jotka näkyvät paremmin muille tienkäyttäjille ja näkevät ympäristönsä selkeämmin.

- Urakassa rakennettiin uutta tievalaistusta ja olemassa olevaa tievalaistusta uudistettiin kokonaisuudessaan muutama kilometri. Yhteistyö urakoitsijan sekä kuntien kanssa toimi hyvin koko hankkeen ajan, kertoo projektipäällikkö Kyösti Reinikka Sisä-Suomen elinvoimakeskuksesta.

Ledivalaistus tuo merkittäviä energiasäästöjä, jopa 40–60 prosenttia verrattuna vanhaan teknologiaan. Uusissa valaisimissa on myös älykästä ohjaustekniikkaa. Valaisimen liitäntälaite säätää automaattisesti valaistustehoa vuorokaudenajan mukaan: valaistus himmenee iltaisin liikennemäärien vähentyessä ja kirkastuu jälleen aamun ruuhkiin. Näin saavutetaan lisää energiasäästöjä.

Hanke toteutettiin jakovarahankkeena, ja Nokian sekä Sastamalan kaupungit osallistuivat sen rahoitukseen. Urakan suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi PAV Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kyösti Reinikka

kyosti.reinikka@elinvoimakeskus.fi
+358 295 023 071

Tietoja julkaisijasta

Uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus palvelee Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita monipuolisissa alueen elinvoimaa edistävissä tehtävissä – yhdessä ja lähellä.

Sisä-Suomen elinvoimakeskus hoitaa mm. elinkeinoihin, osaamiseen, maahanmuuttoon, kotoutumiseen, maatalouteen, maaseudun kehittämiseen, liikenteeseen ja tienpitoon, alueidenkäyttöön ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sisä-Suomen elinvoimakeskus

Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä maltillista kelirikkoa16.3.2026 13:05:54 EET | Tiedote

Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen alueella, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä kelirikkoennuste viittaa tänä keväänä melko maltilliseen kelirikkokauteen. Talven kovista pakkasista ja vähäisestä lumimäärästä johtuen routa on nyt syvällä ja se saattaa pidentää kelirikkokautta. Ennusteiden ja havaintoasemien tiedon perusteella alueen länsiosissa kelirikkoriski saattaa olla hieman muuta aluetta suurempi.

Ei tulvia näköpiirissä Pirkanmaalla eikä Kokemäenjoessa – syynä vähäiset lumikertymät11.3.2026 11:18:28 EET | Tiedote

Lumikertymä jäi talven aikana alhaiseksi, minkä vuoksi kevättulvien ennustetaan olevan vähäisiä. Pirkanmaan suurten säännösteltyjen järvien vedenkorkeuksia ei tarvitse laskea tulviin varautumiseksi tavanomaisiin kevätkorkeuksiin. Jos keväällä ja alkukesällä sateet jäävät vähäisiksi, kesän vedenkorkeudet Pirkanmaan järvissä voivat jäädä tulevana kesänä poikkeuksellisen alhaiselle tasolle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye