Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki – Kuopio noussut aivan kannoille
20.3.2026 00:01:00 EET | Reputation and Trust Analytics Oy | Tiedote
Reputation and Trust Analyticsin Vetovoima&Pitovoima 2026 -tutkimus kertoo, että Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki. Kuopio on kuitenkin jatkanut nousuaan, ja se on jo lähes saavuttanut Tampereen. Suurimman mainenousun tämänvuotisessa tutkimuksessa teki Turku. Tiedot ovat julkaisuvapaita 20.3.2026.

Reputation and Trust Analyticsin Vetovoima&Pitovoima 2026 -tutkimuksessa mitattiin Suomen suurimpien kaupunkien aluemainetta ja vetovoimaa potentiaalisten asukkaiden keskuudessa ja aluemainetta sekä pitovoimaa omien asukkaiden keskuudessa.
Tampere on pitänyt vetovoimaisimman kaupungin kärkipaikkaa koko tutkimushistorian ajan, vuodesta 2020, mutta Kuopio on noussut yhä lähemmäs sitä. Tänä vuonna Tampereen aluemaineluku on 3,81 ja Kuopion 3,76 tutkimusasteikolla 1–5.
”Välimatka Tampereen ja Kuopion aluemaineiden välillä on pienentynyt koko ajan. Enää ei voi puhua Tampereen ylivoimasta, vaan Kuopio on noussut aivan sen kannoille”, toteaa Reputation and Trust Analyticsin asiantuntija Susanna Saarenpää.
Kuopio saa tutkimuksessa erityisen korkeat arvosanat osa-alueilla yhteisö ja turvallisuus. Yhteisö-ulottuvuus kuvastaa mielikuvaa siitä, että alueella asuu mukavia ihmisiä ja asukkaat voivat hyvin. Turvallisuus-osa-alue taas kertoo siitä, kuinka viihtyisänä ja turvallisena alue nähdään.
”Kuopion ydinkeskusta on suunniteltu jalankulun ehdoilla, mikä varmasti osaltaan vahvistaa mielikuvaa viihtyisyydestä ja turvallisuudesta. Se luo turvallisuuden tunnetta, kun kaduilla kävelee paljon ihmisiä. Joukossa koemme olomme turvalliseksi”, toteaa Reputation and Trust Analyticsin vanhempi neuvonantaja Andrei Sergejeff.
Suomen kymmenen suurimman kaupungin aluemaineet

Turulla on nyt Suomen kolmanneksi korkein aluemaine
Tämän vuoden tutkimuksen suurin nousija on Turku, joka nosti aluemainearvosanaansa 0,20 yksikköä ja nousi pronssisijalle. Turulla on nousua kaikilla aluemaineen osa-alueilla, eniten palveluissa ja sijainnissa.
”Sijainnin positiivisiin mielikuviin saattavat vaikuttaa raitiovaunusuunnitelmat, joiden odotetaan sujuvoittavan julkista liikennettä”, Susanna Saarenpää arvioi.
”On erityisen kiinnostavaa, että Turun aluemaine potentiaalisten asukkaiden keskuudessa on kasvanut samalla kun kaupungin asukkaiden mielikuvat ja kokemukset kotikaupungistaan ovat pysyneet samalla tasolla kuin viime vuonna. Tämä on melko poikkeavaa: useimmiten omien asukkaiden näkemykset kaupungista ovat positiivisempia kuin ulkoiset mielikuvat. Kymmenestä Suomen suurimmasta kaupungista ainoastaan Lahdessa aluemaine parani sekä potentiaalisten että omien asukkaiden keskuudessa”, Saarenpää sanoo.
Ylikuumentunut Lapin-matkailu näkyy Rovaniemen mielikuvassa
Rovaniemen aluemaine laski tämän vuoden tutkimuksessa 0,15 yksikköä.
Eniten Rovaniemen aluemaineessa on laskenut osa-alue kustannusrakenne, joka kertoo siitä, miten kohtuullisina vastaajat kokevat alueella elämisen kulut. Rovaniemen kustannusrakenteen arvosana on laskenut viime vuodesta jopa 0,48 yksikköä.
”Rovaniemellä on käynyt kuten Barcelonassa ja monissa muissa matkailijoiden suosimissa kaupungeissa. Kun kaupungista tulee matkailijoiden keskuudessa niin suosittu, että se täyttyy turisteista, tämä tuo tullessaan myös lieveilmiöitä”, toteaa Andrei Sergejeff.
”Aiemmin turismi koettiin usein positiivisena, sillä matkailijat työllistivät paikallisia käyttäessään rahaa hotelli- ja ravintolapalveluihin. Majoituskulttuuri on kuitenkin muuttunut: nykyisin ammattimaiset majoittajat haalivat asuntoja Airbnb-käyttöön, ja tästä seuraa se, että asuntojen hintataso nousee pilviin”, Sergejeff analysoi.
Näin tutkimme
Vetovoima&Pitovoima 2026 -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suurimpien suomalaisten kaupunkien mielikuvia sekä vetovoimaa ja pitovoimaa kansalaisten keskuudessa.
Kaupunkien vetovoimaa ja pitovoimaa mittaavan tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 8.1.–25.1.2026.
Kaupunkeja arvioitiin Reputation and Trust Analyticsin Vetovoima&Pitovoima-tutkimusmallilla, jossa kaupungin saama aluemainepistemäärä muodostuu kuuden eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat taloudellinen elinvoima, yhteisö, turvallisuus, sijainti, palvelut ja kustannusrakenne. Tutkimuksessa käytettiin viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5).
Tutkimukseen osallistui 2 702 vastaajaa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (pois lukien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Koko aineiston virhemarginaali on korkeintaan noin 1,89 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Andrei SergejeffAsiantuntijaReputation and Trust Analytics Oy (aikaisemmin T-Media)
Puh:+358 50 303 0204andrei.sergejeff@reptrust.comSusanna SaarenpääAsiantuntijaReputation and Trust Analytics Oy (aikaisemmin T-Media)
Puh:+358 40 706 6019susanna.saarenpaa@reptrust.comLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Reputation and Trust Analytics (aiemmin T-Media) on Suomen johtava maineen tutkimiseen ja strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2 000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reputation and Trust Analytics Oy
Mobiilimaksupalvelut nousivat finanssialan mainekärkeen kaikissa Pohjoismaissa26.2.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Finanssialan Luottamus&Maine 2025 -tutkimus kertoo, että mobiilimaksupalvelut ovat nousseet mainekärkeen kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa MobilePayn jälkeen korkeimman arvosanan sai S-Pankki ja suurimmista mainenousuista vastasivat Nordea ja Alexandria. Tiedot ovat julkaisuvapaita 26.2.2026 kello 0.01.
Mylly jatkaa maineikkaimpana kauppakeskuksena – suurimman mainenousun teki Ainoa12.1.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Embargo 12.1.2026 klo 00.01 Raisiolainen Mylly on jälleen Suomen hyvämaineisin kauppakeskus Reputation and Trust Analyticsin toteuttamassa Kauppakeskusten Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksessa. Erot kärjessä ovat kuitenkin kaventuneet, ja Vantaalla sijaitseva Jumbo jäi tutkimuksessa vain niukasti toiselle sijalle. Suurimman mainenousun teki espoolainen Ainoa.
Lääkärihelikopteripalvelu jatkaa julkishallinnon maineikkaimpana – tutkimuksessa korostuu turvallisuuden merkitys9.12.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Lääkärihelikopteripalvelu FinnHEMS on Suomen hyvämaineisin julkishallinnon organisaatio, kertoo Reputation and Trust Analyticsin toteuttama Julkishallinnon Luottamus&Maine 2025 -tutkimus. Tutkituista organisaatioista mainettaan paransi eniten Puolustusministeriö. Tutkimustulokset ovat julkaisuvapaita 9.12.2025.
Hyvinvointialueiden maine on lähtenyt nousuun ja erot tuloksissa kaventuneet – Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa jälleen maineikkain21.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Reputation and Trust Analyticsin (aiemmin T-Media) toteuttamassa hyvinvointialueiden Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksessa hyvämaineisimmaksi nousi viime vuoden tapaan Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa. Suurimman mainenousun teki Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusote. Tutkimustuloksista käy ilmi myös, että hyvinvointialueiden maine kokonaisuudessaan on lähtenyt nousuun. Tiedot ovat julkaisuvapaita 21. lokakuuta 2025.
Supercell on Suomen hyvämaineisin yritys – Teslan maine jyrkässä laskussa kaikissa Pohjoismaissa3.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Reputation and Trust Analyticsin (aiemmin T-Media) toteuttamasta Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksesta käy ilmi, että Suomen hyvämaineisin yritys on Supercell. Toiselle sijalle ylsi niukalla erolla Ponsse ja kolmannelle Fazer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme