Podmen tuottaja Lauri Marjamaa osana Oscar-palkitun lyhytdokumentin työryhmää
17.3.2026 14:51:23 EET | Podme | Tiedote
Podcast- ja äänikirjapalvelu Podmen tuottaja Lauri Marjamaa sai alkuviikosta hienoja uutisia, kun suoratoistopalvelu Netflixin dokumentti All the Empty Rooms palkittiin Oscar-gaalassa vuoden 2025 parhaana lyhytdokumenttielokuvana. Marjamaa toimi osana Joshua Seftelin ohjaaman elokuvan äänityöryhmää.

Elokuva-alan suurinta tapahtumaa Oscar-gaalaa vietettiin Los Angelesissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa. Gaala-ilta sisälsi mahtavia uutisia myös kotimaisesta näkökulmasta, kun palkinnon parhaasta lyhytdokumenttielokuvasta sai All the Empty Rooms. Elokuvan äänisuunnittelun työryhmään kuuluivat Podmen tuottaja, elokuvassa foley-äänittäjänä toiminut Lauri Marjamaa, sekä tunnettu foley-artisti Heikki Kossi.
Joshua Seftelin ohjaamassa All the Empty Rooms -lyhytdokumentissa tv-kanava CBS:n toimittaja Steve Hartman ja valokuvaaja Lou Bopp kunnioittavat kouluammuskeluissa menehtyneiden muistoa kuvaamalla lasten tyhjäksi jääneitä makuuhuoneita. 35-minuuttista elokuvaa on kehuttu muun muassa etenkin aiheen tärkeydestä ja siitä, että dokumentti onnistuu pitämään huomion arvokkaasti täysin uhreissa.
– Todella hienoa, että sain olla mukana tässä projektissa. Fiilis dokumentin Oscar-voitosta on tietenkin aika huikea, mutta totta kai katse kääntyy myös nopeasti realiteetteihin ja siihen karuun faktaan, minkälaista aihepiiriä dokumentti käsittelee, sanoo Marjamaa.
Foley-tiimissä Marjamaan ja Heikki Kossin tavoitteena oli saada dokumentissa kuvatut huoneet tuntumaan tyhjiltä äänimaailman osalta.
– Esimerkiksi silloin, kun valokuvaaja Lou Bopp otti kuvia tyhjistä huoneista, hänen liikehdintää korostettiin pienillä yksityiskohdilla: askelilla, vaatteiden liikkeillä sekä kameran käsittelyllä. Äänisuunnittelijana projektissa toimi tanskalainen Peter Albrechtsen, jolla on pitkä historia työskentelystä Heikin kanssa. Hän tiesi Heikin olevan loistava foley-artisti luomaan yksityiskohtaisia sekä tarkkoja ääniä, jotka sopivat dokumentin äänimaailmaan sekä luonteeseen, selittää Marjamaa.
Foley-äänittäjän tehtävänä on äänittää foley-artistin tuottamat äänet sopivassa suhteessa kuvaan tai kohtauksen tunnetilaan, erilaisia mikrofonitekniikoita apuna käyttäen.
Podme Suomella lokakuusta 2023 saakka työskennellyt Marjamaa on kokenut foley-äänittäjä, joka on ollut mukana useamman elokuvan, muun muassa All the Empty Roomsin tavoin vain Netflixissä julkaistun Luther: The Fallen Sunin työryhmässä.
– Olemme valtavan ylpeitä Laurin saamasta tunnustuksesta ja samalla myös siitä, että Oscar-palkitun elokuvan tekijäjoukossa on mukana suomalaista osaamista. Jo Laurin liittyessä tiimiimme oli päivänselvää, että kyseessä on poikkeuksellisen kova äänisuunnittelun ammattilainen, joka on tuonut mukanaan arvokasta kokemusta elokuvamaailmasta podcast-alalle. Hän ei ole ainoastaan kovan luokan osaaja vaan mahtava persoona ja tärkeä tekijä arvojemme mukaisen työilmapiirin ylläpidossa, toteaa Podme Suomen maajohtaja Henna Helske.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Christos ZavrosCommunications and Marketing Manager Finland
christos.zavros@podme.comKuvat

Tietoja julkaisijasta
Podme on vuonna 2017 perustettu podcast- ja äänikirjapalvelu, jonka kautta käyttäjät voivat kuunnella premium-podcasteja ja äänikirjoja kuukausimaksulla ilman mainoksia. Lisäksi palvelun kautta voi kuunnella myös ilmaisia, vapaassa jakelussa olevia podcasteja. Podme toimii tällä hetkellä myös Ruotsissa ja Norjassa. Palvelu on saatavilla iOS- ja Android -sovelluksina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Podme
Uusi uutispodcast avaa kuuntelijalle viikon tärkeimmät uutiset – tässä ovat sen juontajat5.3.2026 15:00:56 EET | Tiedote
Podmen tuottama uusi ajankohtaispodcast kiteyttää viikon merkittävimmat uutisaiheet ja kertoo kaiken sen, mitä aiheista on hyvä ymmärtää. Uutisiin syventyvät studiossa MTV:n uutistoimittajat Jaakko Loikkanen ja Alec Neihum sekä vapaa toimittaja Adile Sevimli. Nimeä Uutiscast kantavan uuden ajankohtaispodcastin avausjakso julkaistaan torstaina 5.3.
Anni Ihamäen ja Jaajo Linnonmaan suosikkipodcast rikastuttaa jatkossa kuuntelijoiden jokaista arkiaamua2.3.2026 06:20:00 EET | Tiedote
Anni Ihamäen ja Jaajo Linnonmaan luotsaaman Anni & Jaajo -podcastin julkaisutahti kiihtyy. Maanantaista 2.3. lähtien parivaljakon podcastista julkaistaan Podme-palvelussa uusi jakso viikon jokaisena arkiaamuna.
Suosikkiääni Jenna Gullsten palaa Nikotellen-podcastiin30.1.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Podme-palvelussa julkaistava Nikotellen-podcast saa juontajatiimin vahvistukseksi tutun henkilön, kun podcastin entinen vakioääni Jenna Gullsten palaa studioon Niko Saarisen ja kumppanien kanssa. Gullstenin ja Saarisen yhdessä juontama tuore jakso on nyt kuunneltavissa Podmessa.
Niko Saarinen esittelee podcastinsa uuden juontajan – “Sinä rikot Nikotellen-kaavan”23.1.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Historiansa 400:nnen jakson viime viikolla julkaissut suosikkipodcast Nikotellen saa merkkipaalun täyttymisen myötä juontajakaartiinsa kaksi uutta henkilöä. Heistä toinen esitellään perjantaina 23.1. Podme-palvelussa julkaistussa jaksossa.
Nikotellen-podcastista julkaistiin jo 400:s jakso – ilmiö Niko Saarisen luomuksen ympärillä sen kun kasvaa16.1.2026 06:15:00 EET | Tiedote
Suomen suosituimpiin podcasteihin lukeutuva Nikotellen viettää tänään perjantaina 16. tammikuuta juhlapäiväänsä. Podin 400:s jakso julkaistiin varhain aamulla podcast- ja äänikirjapalvelu Podmessa. Menestyspodcastiin on uuden rajapyykin täyttymisen kunniaksi luvassa myös uudistuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme