Finess Energy – 15 vuotta energiatehokkuuden asialla
18.3.2026 10:21:13 EET | Finess Energy Oy | Artikkeli
Viidentoista vuoden aikana Finess Energy on kasvanut energiatehokkuuden asiantuntijaksi, jonka toiminta perustuu vahvaan tekniseen osaamiseen, käytännön projektikokemukseen ja tiiviiseen yhteistyöhön asiakkaiden kanssa.

Kun Juha-Pekka Paavola ja Jouko Penttinen perustivat Finess Energy Oy:n vuonna 2011, energiamarkkinoilla elettiin muutoksen aikaa. Energian hinnan nousu ja kasvava kiinnostus energiatehokkuuteen lisäsivät tarvetta ratkaisuille, joilla teollisuuden ja kiinteistöjen energiankäyttöä voidaan tehostaa.
Perustajilla oli alusta alkaen selkeä näkemys: kun energiankäyttöä tarkastellaan kokonaisuutena, voidaan samanaikaisesti vähentää kustannuksia, pienentää energiahintoihin liittyviä riskejä ja parantaa ympäristön kannalta kestävää toimintaa.
"Yhtymäkohtia yrityksen perustamisen aikaan ja tähän päivään voidaan nähdä. Myös vuonna 2011 elettiin öljykriisin aikaa, ja yrityksen idea perustui pitkälti öljyn korvaamiseen muilla tekniikoilla. Viime vuosien tapahtumat ovat jälleen osoittaneet, kuinka tärkeää omavaraisuus ja riippumattomuus energiassa ovat", kertoo toimitusjohtaja Juha-Pekka Paavola.
Ensimmäiset vuodet rakensivat perustan
Finessin alkuvuosina keskeistä oli osoittaa käytännössä, miten energiatehokkuusratkaisut tuovat asiakkaille konkreettisia hyötyjä. Yrityksen perustajat kokivat olevansa alalla monella tapaa edellä aikaansa.
"Kun yritystä perustettiin, olimme tavallaan pioneereja. Vastaavia yrityksiä ei juuri ollut, jotka keskittyivät puhtaasti energiatehokkuuteen ja energian tuotantoon. Meillä oli Juha-Pekan kanssa pitkä kokemus energia-alalta ja teollisuuden investointihyödykkeistä, ja myös aikaisempi kansainvälinen kokemus antoi hyvän pohjan yrityksen käynnistämiselle", kertoo johtaja Jouko Penttinen.
Alkuaikoina yritys sai tärkeän avauksen julkisesta hankinnasta, jossa ratkaisevaksi tekijäksi nousi tekninen laatu.
"Saimme hyvän alun, kun voitimme julkisen hankinnan teknisesti parhaalla ratkaisulla. Se oli hyvin toteutettu kilpailutus, jossa annettiin tilaa innovaatioille eikä keskitytty pelkästään halvimpaan hankintahintaan. Tälläkin saralla on toki edelleen kehitettävää", Paavola kertoo.
Ensimmäiset projektit olivat usein pienempiä toimituksia, mutta ne loivat pohjan pitkäaikaisille asiakassuhteille. Myös vientiprojekteja on toteutettu.
"Monesti projekteihin päästiin mukaan pienelläkin toimituksella. Kun asiakas vakuuttui ratkaisun toimivuudesta, yhteistyö kasvoi. Ensimmäiset kaupat olivat yksittäisiä laitteita, ja nykyään toimitamme kokonaisia kattilalaitoksia rakennuksineen. Toimituslaajuus on kasvanut merkittävästi 15 vuoden aikana", Paavola jatkaa.
"Olemme toteuttaneet myös ulkomaan projekteja Ruotsiin, Baltian maihin ja Keski-Eurooppaan", Penttinen lisää.

Energiamarkkinoiden murros vahvisti energiatehokkuuden merkitystä
Energia-ala on muuttunut merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Samalla energiatehokkuuden merkitys on kasvanut yritysten päätöksenteossa.
"Ilmapiiri on muuttunut paljon. Aikaisemmin yritykset katsoivat lähinnä taloudellisia tekijöitä, mutta nykyään myös ympäristöarvot vaikuttavat vahvasti päätöksiin", Penttinen sanoo.
"CO₂-päästöihin kiinnitetään nyt aivan eri tavalla huomiota. Energiatehokkuus ja huoltovarmuus ovat nykyään kiinteä osa yritysten suunnittelua", Paavola jatkaa.
Yksi suurimmista muutoksista on teollisuuden lämmöntuotannon sähköistyminen.
"Olimme mukana tässä kehityksessä jo varhaisessa vaiheessa. Aloimme toimittaa sähkökattiloita jo vuonna 2015, jolloin ilmiö ei vielä ollut yhtä laajasti esillä", Paavola kertoo.
"Se loi hyvän pohjan. Nyt markkina on kasvanut nopeasti ja toimitusten määrä on kasvanut merkittävästi", Penttinen lisää.
Tällä hetkellä Finessillä on laaja valikoima lämmöntuotannon ratkaisuja.
"Meillä on tällä hetkellä Suomen laajin kattilavalikoima", Paavola lisää.

Kokemus näkyy kokonaisratkaisuissa
Pitkä kokemus on vahvistanut Finessin kykyä tarkastella asiakkaiden energiankäyttöä kokonaisuutena. Yritys toimii teknologioiden soveltajana, joka yhdistää eri ratkaisujen parhaat puolet toimivaksi järjestelmäksi.
"Olemme pyrkineet olemaan eturintamassa soveltamassa uusia, jo toimivaksi todettuja teknologioita. Päämiehemme ovat pääosin ulkomaisia yrityksiä, joilla on erityistä osaamista. Näistä palikoista rakennamme toimivia kokonaisjärjestelmiä", Penttinen kertoo.
Ratkaisuissa korostuvat muun muassa energian talteenotto, uusiutuvan energian hyödyntäminen sekä teollisuusprosessien optimointi.
"Kehitymme jatkuvasti myös lämmöntalteenoton puolella, esimerkiksi lämpöpumppuratkaisuissa, joissa painotetaan luonnollisia kylmäaineita. Matkan varrella olemme oppineet paljon erilaisista teollisuuden prosesseista ja pystymme nykyään tehostamaan niitä monin tavoin", Paavola sanoo.
Yrityksen kasvu on perustunut myös osaavaan henkilöstöön.
"Kasvu on ollut merkittävää, ja olemme löytäneet tiimiimme erittäin osaavia asiantuntijoita. Osaavan henkilökunnan rooli on ratkaiseva", Penttinen korostaa.
"On ollut onni löytää niin hyviä työntekijöitä. Tällä hetkellä tiimissämme työskentelee 11 insinööriä ja kaksi ekonomia", Paavola kertoo.

Katse tulevaisuudessa
Viidentoista vuoden jälkeen yrityksen alkuperäinen ajatus on edelleen ajankohtainen. Energiatehokkuudella on keskeinen rooli sekä yritysten kilpailukyvyssä että ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.
Finess Energy jatkaa työtään energiankäytön tehostamiseksi teollisuudessa ja kiinteistöissä. Yrityksen tavoitteena on kehittää edelleen ratkaisuja, jotka tukevat asiakkaiden energiainvestointeja ja edistävät hiilineutraaliuden toteutumista. Tulevaisuuteen katsotaan luottavaisesti.
"Olemme edelleen kasvuhakuinen yritys. Energiatehokkuuden ja sähköistymisen polulla on paljon tehtävää, ja näemme alalla paljon mahdollisuuksia", toteavat Penttinen ja Paavola.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha-Pekka PaavolaToimitusjohtaja
Puh:020 756 9941Puh:040 159 7767juha-pekka.paavola@finess.fiKuvat




Linkit
Tekoja energiankäytön tehostamiseksi
Finess Energy toteuttaa kokonaisvaltaisia energiaratkaisuja teollisuudelle ja kiinteistöille. Autamme asiakkaitamme parantamaan energiatehokkuutta, vähentämään päästöjä ja varmistamaan kannattavien energiainvestointien onnistumisen. Hoidamme projektit avaimet käteen -palveluna sisältäen kaiken alkukartoituksesta käyttöönottoon ja ylläpitoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finess Energy Oy
Hukkalämmön hyödyntäminen teollisuudessa – mistä kannattaa aloittaa?23.9.2026 13:43:01 EEST | Artikkeli
Teollisuudessa syntyy päivittäin valtava määrä lämpöenergiaa, joka jää hyödyntämättä. Prosessit, jäähdytysjärjestelmät, jätevedet ja ilmanvaihto tuottavat lämpöä, joka johdetaan usein ympäristöön, vaikka sille voisi löytyä hyötykäyttöä saman kiinteistön tai tuotantolaitoksen sisällä.
Finess Energy juhlisti 15-vuotista matkaansa juhlaseminaarissa27.8.2026 10:33:42 EEST | Tiedote
Finess Energy juhlisti 15-vuotista taivaltaan tiistaina 18.8.2026 järjestetyssä juhlaseminaarissa. Tapahtuma kokosi yhteen asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja muita yrityksen matkan varrella kohdattuja sidosryhmiä.
Miten valita sähkökattila teollisuuskohteeseen? – Opas oikean ratkaisun valintaan18.8.2026 09:57:15 EEST | Artikkeli
Sähkökattiloista on tullut muutamassa vuodessa yksi teollisuuden ja energiantuotannon kiinnostavimmista investoinneista. Energiajärjestelmän sähköistyminen, uusiutuvan sähkön lisääntyminen ja tarve vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä ovat kasvattaneet sähkökattiloiden kysyntää nopeasti.
Finess Energy vastaa kasvavaan energiatehokkuuskysyntään lämmöntalteenotolla13.5.2026 09:01:41 EEST | Artikkeli
Lämmöntalteenotto (LTO) on sekä taloudellisesti että ekologisesti järkevä ratkaisu, joka parantaa energiatehokkuutta rakennuksissa ja teollisuuden prosesseissa. Energian tuotannon sähköistyessä se on keskeinen keino pienentää kokonaiskulutusta, päästöjä ja kustannuksia.
Sähkökattila Rajamäelle – Finessin kokonaisratkaisu tuulisähkön tehokäyttöön kaukolämmössä10.3.2026 09:11:03 EET | Tiedote
Suomen sähköntuotannon nopea siirtyminen tuulivoimaan on muuttanut sähkömarkkinoita merkittävästi. Hiilidioksidivapaa sähkö on ajoittain erittäin edullista, ja pörssisähkön hinta voi laskea jopa 1–2 senttiin kilowattitunnilta. Vastatakseen tähän kehitykseen Nurmijärven Sähkö investoi sähkökattiloihin ja kehittää kaukolämmön tuotantoaan kohti palamatonta ja täysin hiilivapaata ratkaisua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme