Vasemmistoliitto

Pia Lohikoski: Orpon hallituksen liikennesuunnitelmassa ideologia ohittaa järkevät tavoitteet

17.3.2026 15:06:29 EET | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski kritisoi eduskunnassa hallituksen liikennepolitiikkaa. Lohikoski piti vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron keskustelussa Liikenne 12 -suunnitelmasta.

Kansanedustaja Pia Lohikoski
Kuva: Elisa Salomäki

Lohikosken mielestä suunnitelma ei tarjoa kestäviä tai toimivia ratkaisuja liikennejärjestelmän haasteisiin eikä huomioi riittävästi kaupungistumisen vaikutuksia liikkumistarpeisiin.

– Suunnitelman suurin laiminlyönti on kaupungistumisen ohittaminen. Siinä on valittu jättää tekemättä panostukset kasvavien kaupunkiseutujen tarpeisiin, Lohikoski sanoi.

Lohikoski korosti, että kaupunkien tarpeisiin keskeisin työkalu olisi MAL-sopimusten riittävä ja ennakoitava rahoitus.

– Esimerkiksi kävelyn ja pyöräilyn panostukset maksaisivat itsensä takaisin ihmisten terveytenä ja vähenevinä ilmastopäästöinä, mutta hallitus on ajanut investointiohjelman rahoituksen alas. Kaupungeissa voidaan alentaa liikennepäästöjä menemällä kustannustehokkaasti kohti kestävämpiä kulkumuotoja, mutta hallitus jarruttaa tätä kehitystä, Lohikoski sanoi.

Lohikosken mielestä hallituksen liikennesuunnitelmassa ideologia ohittaa järkevät tavoitteet.

Lohikosken mielestä myös geopolitiikka puhuu sen puolesta, että liikkumisen tapoja on syytä muuttaa kestävämmiksi.

– Energiaomavaraisuudella voimme lisätä huoltovarmuutta, vähentää riippuvuuksia öljydiktaattoreista ja vahvistaa kansallista turvallisuutta. 

Lohikoski nosti myös esiin, että suunnitelmassa ei puututa liikenneköyhyyteen millään tavalla.

– Joukkoliikenteen rahoitusta ei vahvisteta, mikä johtaa sekä palvelutarjonnan heikkenemiseen että hintojen nousuun. Ei liikenneköyhyyttä korjata muutaman sentin bensa-alella, vaan huomioimalla liikennejärjestelmä kokonaisuutena ja kohdistamalla toimia tarkoituksenmukaisesti, Lohikoski sanoi.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Puheenjohtaja Minja Koskela linjapuheessaan: Orpon oikeistohallitus on pettänyt ilmaston14.3.2026 10:20:34 EET | Tiedote

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela kritisoi puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina 14.3. pitämässään linjapuheessa hallituksen ilmastopolitiikkaa. Koskela nosti esiin huolensa siitä, että päästökaupan heikentäminen uhkaa Suomen miljardi-investointeja. Hallituksen ja erityisesti perussuomalaisten nihkeys vihreän siirtymän investointeja kohtaan johtaa talouden ja työllisyyden kärsimiseen. -Riikka Purra ja Jani Mäkelä eivät ole kiinnostuneita siitä, että myös työpaikat ovat tulilinjalla, jos vihreän siirtymän investoinneista aletaan peruutella.Persuille ilmastonmuutos on pelkkää identiteettipolitiikkaa, Koskela sanoo. -Persuille näyttää sopivan hyvin, että hiiletöntä terästä tuotetaan jatkossa Ruotsissa eikä Raahessa. Viis työpaikoista, kunhan hallitus ei käytä termiä vihreä siirtymä, Koskela jatkaa. Koskela vetosi puoluevaltuustossa puheessaan pääministeri Petteri Orpoon, jotta tämä osoittaisi ilmastojohtajuutta ja estäisi päästökaupan vesittämisen. -Jos päästökauppa vesittyy,

Anna Mäkipää jatkaa puoluesihteerinä14.3.2026 10:16:57 EET | Tiedote

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kokoontui lauantaina 14.3. ja valitsi yksimielisesti jatkokaudelle puoluesihteeriksi Anna Mäkipään. Mäkipää on toiminut vasemmistoliiton puoluesihteerinä joulukuusta 2022 alkaen. -Lähiaikojen tärkein tehtävämme on voittaa yhdessä eduskuntavaalit. Tarvitsemme vaalivoiton, jotta voimme yhdessä pelastaa hyvinvointivaltion ja turvata ihmisten elintärkeät palvelut, Mäkipää kommentoi. -Minulla on intoa ja paloa puoluesihteerin tehtävään. Vasemmistoliitto on saanut erinomaisia vaalivoittoja lähivuosina. Haluan varmistaa, että voittoputkemme vaaleissa saa jatkoa, Mäkipää jatkaa. Vasemmistoliiton puoluesihteerin valinnan tekee puoluevaltuusto. Puoluesihteerin kausi kestää puoluekokouskauden 2026-2028.

Veronika Honkasalo: Asekauppaa ei tule tehdä ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa13.3.2026 12:12:07 EET | Tiedote

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo tukee Laki särmään -kansalaisaloitetta puolustushankintojen sääntelystä. Aloite ei kuitenkaan saanut tänään tukea ulkoasianvaliokunnan enemmistöltä. Vasemmistoliiton mielestä ihmisoikeusarvioinnin ja humanitaarisen oikeuden tavoitteiden huomioimisen tulisi olla osa kaikkea asekauppaa, ei vain asevientiä. Puolustushankinnat sitovat Suomen turvallisuuden toimittajamaihin jopa vuosikymmeniksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye