Ingo: Infrastruktuuria on kehitettävä älykkäästi: “Soratiet eivät ole automaattisesti halvempia kuin hyvin rakennetut asfalttitiet”
17.3.2026 17:50:15 EET | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Kansanedustaja Christoffer Ingo korosti ryhmäpuheenvuorossaan eduskunnassa toimivien liikenneyhteyksien merkitystä, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmästä vuosille 2026-2037, niin sanottua Liikenne 12-suunnitelmaa.

Toimivat yhteydet ovat edellytys sille, että ihmiset pääsevät sujuvasti töihin, kouluun ja palveluihin. Samalla ne ovat ratkaisevan tärkeitä elinkeinoelämälle ja logistiikkaketjujemme sujuvalle toiminnalle. Puheenvuorossaan Ingo korostaa, kuinka tärkeää on kehittää perusinfrastruktuuria älykkäästi ja varmistaa sen rahoitus, niin teiden kuin rautateiden osalta.
– Esimerkiksi soratiet eivät ole automaattisesti halvempia kuin hyvin rakennetut asfalttitiet. Huonokuntoiset tiet ja sillat, jotka rajoittavat raskasta liikennettä, muodostuvat pullonkauloja ja hidastavat sekä arkea että kilpailukykyä. Kun yhteydet toimivat, arki toimii, Ingo toteaa.
Ingo painottaa, että liikennepolitiikan tulee sekä tukea koko maan kehitystä että ottaa huomioon alueelliset vahvuudet ja tarpeet. Uudellamaalla tämä tarkoittaa lähijunaliikenteen rahoituksen turvaamista. Varsinais-Suomessa taas on suuri tarve saada lähijunaliikenne käyntiin.
– Pohjanmaan vientiteollisuutta tukevaa infrastruktuuria on vahvistettava, ja siihen Liikenne 12 -suunnitelma antaa ehdottomasti mahdollisuuden.
Liikenne 12 -suunnitelman ennakoitavuus on ratkaisevan tärkeää pitkäjänteisille investoinneille
Ingo pitää tehtyjä sopimuksia tervetulleina laivaliikenteen, yhteysalusten ja yksityisten tieosakeyhtiöiden lauttojen osalta. Muun muassa pidemmistä sopimuskausista on sovittu, mikä mahdollistaa tarkoituksenmukaisemman ja ympäristöystävällisemmän kaluston käytön. Samalla yksityisteiden lossien tuki turvataan ja niiden tulevia rahoitusratkaisuja selvitetään. Ingo korostaa, että saaristolla on omat erityiset liikennetarpeensa, jotka on huomioitava.
– Vahvistamalla lauttaliikennettä, yhteysaluksia ja yksityisteiden lossien tukea turvaamme sekä saavutettavuuden että elinvoiman saaristo- ja haja-asutusalueilla, Ingo toteaa.
Ingo korostaa myös, että Liikenne 12-suunnitelma luo tärkeän perustan pitkäjänteiselle kehittämiselle ja että sekä henkilö- että tavaraliikenteelle on oltava vakaa ja ennakoitava toimintaympäristö.
– Vakaat ja ennakoitavat suunnitelmat antavat kunnille, maakunnille ja elinkeinoelämälle paremmat mahdollisuudet suunnitella pitkällä tähtäimellä ja investoida tulevaisuuteen. Näin luomme kasvua ja tulevaisuudenuskoa koko Suomeen, Ingo sanoo.
Yhteyshenkilöt
Christoffer IngoKansanedustaja
Puh:040 545 5472Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Norrback: Finland stärker säkerheten i Östersjön genom Nato17.3.2026 15:26:07 EET | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Anders Norrback (SFP) lyfte i sitt gruppanförande i riksdagen fram vikten av Finlands aktiva deltagande i Natos fredstida uppgifter när riksdagen behandlade statsrådets redogörelse om Försvarsmaktens deltagande i Natos kollektiva försvar i fredstid 2027.
Norrback: Suomi vahvistaa Itämeren turvallisuutta Naton kautta17.3.2026 15:26:07 EET | Tiedote
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) korosti ryhmäpuheenvuorossaan eduskunnassa Suomen aktiivisen osallistumisen merkitystä Naton rauhanajan tehtäviin, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027.
SFP i Österbottens välfärdsområde vill ha rättvisare finansiering17.3.2026 14:26:49 EET | Pressmeddelande
Styrelsen för Österbottens välfärdsområde kräver att finansministeriet ändrar sitt beslut om finansiering av välfärdsområdena för året 2026. På tisdagen bestämde man att lämna in en begäran om omprövning av beslutet om finansieringen. Välfärdsområdet kräver att antalet diagnoser inte ska beaktas när man fastslår finansieringen till välfärdsområdena.
RKP Pohjanmaan hyvinvointialueella haluavat oikeudenmukaisempaa rahoitusta17.3.2026 14:26:49 EET | Tiedote
Pohjanmaan aluehallitus vaatii valtiovarainministeriötä muuttamaan päätöstään hyvinvointialueiden rahoituksesta vuodelle 2026. Tiistaina pidetyssä aluehallituksen kokouksessa päätettiin jättää oikaisuvaatimus alueiden rahoituspäätökseen. Hyvinvointialue vaatii, että diagnoosien määrää ei oteta huomioon alueiden rahoitusta määritettäessä.
SFP i Nyland: Utan svenskspråkig utbildning överlever inte de svenska språköarna16.3.2026 14:16:04 EET | Pressmeddelande
SFP i Nyland ser en stark svenskspråkig utbildning som en förutsättning för att de svenska språköarna i Nyland ska överleva. I Nyland finns det svenskspråkiga språköar i Hyvinge, Kervo, Nurmijärvi, Tusby och Vichtis. En levande svenskspråkig gemenskap och fungerande utbildningsstig från småbarnspedagogik till skola möjliggör ett liv på svenska också utanför de traditionellt tvåspråkiga regionerna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme