Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia

18.3.2026 08:00:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.

Suomessa todettiin vuonna 2025 yli 80 legionelloositapausta. Noin puolet sairastuneista kertoi sairastumista edeltäneestä multa- tai maaperäkontaktista. Kahtena edellisenä vuonna legionelloositapauksia on ollut noin 50 vuodessa.

”Multaan liittyvien tartuntojen nousua on viime vuosina nähty Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, etenkin Ruotsissa. Toistaiseksi syytä multaan liittyvien tapausmäärien nousulle ei tiedetä. Osa tartuntojen lisääntymisestä voi selittyä taudin aiempaa aktiivisemmalla testaamisella”, sanoo THL:n asiantuntija Riikka Ruotsalainen.

Legionellabakteeria esiintyy maaperässä ja luonnonvesissä

Legionellabakteereita esiintyy luonnostaan vähäisinä määrinä makeissa vesissä ja maaperässä. Lisäksi niitä voi löytyä multa  ja kompostituotteista.

Multa  ja maaperäkontaktiin liittyvissä tartunnoissa altistumistavat ovat vaihdelleet. Potilas on ilmoittanut esimerkiksi vaihtaneensa kukkamullat tai tyhjentäneensä kompostin taudin itämisaikana.

Jotta legionellabakteerit eivät pääsisi sairastuttamaan, kuivia multa  ja kompostituotteita ei kannata pöllyttää hengitysilmaan. Jos bakteeri pääsee keuhkoihin, se voi aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen. Tartunnan voi saada myös iholla olevan haavan kautta.

Sairastumisriski on suurin ikääntyneillä ja henkilöillä, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Myös keuhkosairaudet ja tupakointi lisäävät riskiä. Suurin osa terveistä ihmisistä ei sairastu altistumisesta huolimatta.

Näillä vinkeillä vähennät tartuntariskiä multaa käsitellessä

Käsiteltäessä multa- ja kompostituotteita on hyvä noudattaa seuraavia ohjeita:

  • Vältä mullan ja kompostin pöllyttämistä hengitysilmaan.
  • Suojaa käsissä olevat haavat ja rikkinäinen iho.
  • Käytä suojakäsineitä ja pese lopuksi kädet huolellisesti.
  • Avaa multapussi siten, että suuaukko on poispäin kasvoista.
  • Kostuta multaa tai kompostia tarvittaessa alhaisella vedenpaineella, esimerkiksi vesikannun avulla.
  • Pese multa- tai kompostimateriaali työvälineistä alhaisella vedenpaineella.
  • Säilytä multapussit poissa auringosta. Auringossa säilytetyn pussin sisälämpötila on ihanteellinen legionellabakteerien lisääntymiselle.
  • Jos pölyä ei voida välttää, FFP2- tai FFP3-luokan hengityksensuojaimet suojaavat altistumiselta. Aseta suojain tiiviisti kasvoille.

Ruokavirasto muistuttaa, että kuluttajille tulee antaa markkinoinnin yhteydessä riittävästi tietoa multatuotteiden turvallisesta käsittelystä ja oikeasta säilytyksestä. Tuotteiden valmistajia on ohjeistettu lisäämään tuotteen pakkausmerkintöihin turvallisen käsittelyn ohjeet.

Tavallisimmin legionellabakteerit leviävät vesijärjestelmissä

Perinteisesti vesijärjestelmä on ollut Suomessa yleisin legionellan tartunnanlähde. Legionellabakteerien kasvulle suotuisa lämpötila on 20–45 °C, ja legionellat voivat kasvaa esimerkiksi suihkuissa, porealtaissa, kostuttimissa ja jäähdytysjärjestelmissä.

Legionellan kasvua voidaan ehkäistä huolehtimalla siitä, että talousvesi pysyy riittävän kylmänä (alle 20 °C) ja lämmin käyttövesi riittävän kuumana (vähintään 55 °C). Lämpimällä käyttövedellä tarkoitetaan kotien lämminvesijärjestelmissä kiertävää kuumaa vettä.

Lisätiedot

Legionella (THL)

Ruokaviraston blogi: Legionellatartunnan voi saada mullasta

Riikka Ruotsalainen
Asiantuntija
THL
p. 029 524 8158
etunimi.sukunimi@thl.fi

Silja Mentula
Erikoistutkija
THL
p. 029 524 8161
etunimi.sukunimi@thl.fi

Merja Torniainen
Erityisasiantuntija
Ruokavirasto
p. 029 520 5077
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi

Tietoa julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 12/202612.3.2026 15:07:26 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 18.3. THL ja Ruokavirasto muistuttavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 Uutiset ma 16.3. Saamelaiskäräjät ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vahvistavat edelleen yhteistyötä - painopisteet vuodelle 2026 valittu. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 ke 18.3. Ennallistamiskatsauksen tuloksia: miten luonnon ennallistamistoimet voivat

THL viikolla 11/20265.3.2026 15:18:36 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 5.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ke 11.3. THL julkaisee vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset vuosilta 2022 ja 2024 uudessa raportointipalvelussa, jossa kuka tahansa voi tarkastella asiakasarvioita yksiköittäin, alueittain, koko maan tasolla ja teemoittain. Lisätiedot: elli.alarotu(at)thl.fi, puh. 029 524 7018 to 12.3. Luonto on lääke moneen vaivaan - Terveyttä luonnosta -ohjelma käynnistyy. Uusi Terveyttä luonnosta -ohjelma pyrkii lisäämään terveyttä ja hyvinvointia vahvistama

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye