Rooman kokeneet ylipäälliköt kiristävät otettaan. Onnistuvatko Hannibal ja Hasdrubal yhdistämään voimansa?

Titus Livius, Ab urbe condita 27

”Hannibalin sota. Kohtalon iskuja.”

Vuonna 218 eaa. alkanutta toista puunilaissotaa, jota myös Hannibalin sodaksi kutsutaan, on kestänyt jo kahdeksan vuotta. Eteläisessä Italiassa Hannibal pitää edelleen tiukasti puoliaan ja pyrkii auttamaan sikäläisiä liittolaiskaupunkejaan. Läntisellä rintamalla Hispaniassa Karthagon joukkoja johtavat Hannibalin periksi antamattomat veljet Hasdrubal ja Magon.

Vaikka puunilaissodan edetessä valtakunnanlaajuinen yhtenäisyyden tunne ja yhteisvastuun halu ovatkin voimistuneet, pitkittyneelle sodalle tyypillisiä ongelmia alkaa ilmaantua: osa Latiumin heimoista kieltäytyy osallistumasta sotaponnistuksiin. Uskoa mahdolliseen voittoon horjuttaa myös se, että roomalaiset moniin voittoihin vienyt Marcellus kuolee ilkeän väijytyksen seurauksena. Mielialoja kohottaa onneksi vanha konkari Quintus Fabius Maximus, joka ei nyt vitkastele vaan ottaa haltuunsa Hannibalille tärkeän satamakaupungin, Tarentumin.

Hispaniassa Uuden Karthagon vallannut Publius Cornelius Scipio jatkaa voittokulkuaan. Hän lyö Hasdrubalin Baeculan taistelussa, ja paikalliset heimot tarjoavat hänelle jopa kuninkaan arvonimeä. Pakenemaan päässyt Hasdrubal purjehtii Pohjois-Italiaan tarkoituksenaan marssia veljensä Hannibalin avuksi, ja roomalaiset huolestuvat toden teolla. Salaa Hannibalilta Gaius Claudius Nero marssittaa joukkonsa pohjoisen armeijaa johtaneen Marcus Livius Salinatorin avuksi, ja niin Hasdrubal saa yllätyksekseen Metaurusjoella vastaansa kaksi kokenutta roomalaista ylipäällikköä. Ylivoima on kohtalokas, ja Hasdrubal kuolee taistellessaan viimeiseen asti.

Hyökkäyssodat ovat tulleet tutuiksi myös meidän aikamme ihmisille, ja Hannibalin sodan aikaisten roomalaisten tuntoihin on helppo samaistua. Ajasta riippumatta sodan ongelmatiikka on inhimilliseltä kannalta varsin samanlaista.

Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi