Sähkölinjoja valmistui viime vuonna ennätysmäärä – korvaussumma 5 miljoonaa
19.3.2026 07:26:56 EET | Maanmittauslaitos | Tiedote
Sähköyhtiöt maksoivat maanomistajille viime vuonna 5 miljoonaa euroa oikeudesta sähkölinjaan kiinteistöjen mailla, kun edellisvuonna luku oli 2,6 miljoonaa. Tiedot perustuvat Maanmittauslaitoksen kiinteistötietojärjestelmään.

Vuonna 2025 sähköyhtiöt maksoivat lunastuskorvauksia maanomistajille yli 5,0 miljoonaa euroa, kun vuosina 2021–2024 lukemat vaihtelivat 1,9 ja 3,3 miljoonan euron välillä. Suomessa on viime vuosina rakennettu sähkönsiirtoon suurjännitteisiä runkolinjoja ja kantaverkosta sähköä eteenpäin jakelevia paikallisverkkoja sekä tuulivoimaloiden liityntäverkkoja.
Lunastuskorvaus tulee maksuun, kun voimalinja valmistuu. Maanmittauslaitoksen maanmittausinsinöörin vetämä lunastustoimikunta vastaa lunastuskorvausten määräämisestä Suomessa lunastajan ja maanomistajan välisessä lunastustoimituksessa.
Suomen mallissa ei rakenneta toisten maille ilman tarkkaa prosessia
Maanmittauslaitoksen tilastoissa sähköhankkeet näkyvät lunastukseen liittyvinä töinä.
− Suomen mallissa yksityisten omistamien kiinteistöjen rajat ovat juridisesti vahvoja ja sähkölinjojen rakentaminen edellyttää virallista käyttöoikeutta yksityisen maa-alueisiin, kertoo lunastuksista vastaava johtaja Mauri Asmundela Maanmittauslaitoksesta.
Voimajohto kulkee usein satojen kiinteistöjen yli.
− Sähköyhtiöt pitävät satojen yksittäisten sopimusten tekemistä vähintäänkin hankalana, joten ne etenevät lunastusprosessiin myös käytännön syistä, Asmundela sanoo.
Kun kanta- tai jakeluverkkoyhtiö on saanut luvan lunastukseen valtioneuvostolta, Maanmittauslaitos tulee puolueettomaksi osapuoleksi sähköyhtiön ja maanomistajien väliin. Näin käynnistyy lunastustoimitus, jossa maanomistaja säilyttää kiinteistönsä omistuksen, mutta osassa kiinteistöä kulkee pian voimajohto korkeiden pylväiden päällä.
Kiinteistöjen käyttöoikeudet ja rajoitukset näkyvät kaikille yksiselitteisesti kiinteistörekisterissä
Lunastuksessa määritetään voimajohdon tarkka sijainti, voimajohto merkitään kiinteistörekisteriin ja päätetään korvaukset maanomistajille.
Kiinteistötietojärjestelmän ansiosta sähköhankkeidenkin toteuttaminen on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen selvää ja oikeudellisesti varmaa. Jos maanomistaja myöhemmin myy omakotitalotonttinsa tai metsänsä, näkee ostaja sähkölinjan aiheuttamat rajoitukset esimerkiksi puiden kasvattamiseen sähkölinjan vieressä yksiselitteisesti jo ennen ostohetkeä.
Kiinteistörekisteristä vastaa Maanmittauslaitos yhdessä 67 kunnan kanssa. Myös muita viranomaisia tuottaa rekisteriin tietoja ja päätöksiä kiinteistöjen hallinnasta ja käytöstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mauri AsmundelaJohtaja, lunastukset ja arviointiMaanmittauslaitos
Puh:+358 40 576 8944etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fiKuvat
Linkit
Maanmittauslaitos on yksi suomalaisten yhteiskunnan toimivuuden turvaajista. Tarjoamme tietoa ja palveluita omistuksen turvaamiseksi ja paikkatietojen hyödyntämiseksi. Teemme paikkatietoalaa eteenpäin vievää tutkimusta. Olemme yksi Suomen perusrekisteriviranomaisista ja kansainvälisesti arvostettu tutkimuslaitos.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Maanmittauslaitos koordinoi maa- ja metsätalousministeriön yhteistä IT-asiantuntijapalveluiden puitejärjestelyn perustamista19.3.2026 07:15:00 EET | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla käynnistetään keväällä 2026 kilpailutus IT-asiantuntijapalveluiden hankkimiseksi. Puitejärjestely kattaa muun muassa tietojärjestelmien ja sovellusten sekä alustojen kehittämiseen ja ylläpitoon, pilvipalveluihin, arkkitehtuuriin sekä laadunvarmistukseen liittyviä IT-asiantuntijatehtäviä.
Yhteismetsien kokonaispinta-ala kasvoi – omistusmuoto kiinnostaa metsänomistajia18.3.2026 07:46:33 EET | Tiedote
Yhteismetsien kokonaispinta-ala kasvoi yli 800 000 hehtaariin, kertovat Maanmittauslaitoksen tilastot. Metsänomistajat voivat etsiä Laajenevat yhteismetsät -karttapalvelusta yhteismetsiä, jotka ovat kiinnostuneita ottamaan uusia osakkaita.
Tilasto: Metsätilakauppojen määrät ja hinnat nousivat vuonna 202526.2.2026 07:53:21 EET | Tiedote
Metsätilakauppojen määrä nousi 3 prosenttia ja mediaanihinta lähes 10 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna. Peltokauppojen määrä nousi, mutta mediaanihinta laski 5 prosenttia. Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä vuoden 2025 metsätila- ja peltokauppojen hinnat ja lukumäärät.
Kymmenien tuhansien pienten taloyhtiöiden on aika toimia – tiedot ilmoitettava huoneistotietojärjestelmään5.2.2026 08:03:56 EET | Tiedote
Pienten taloyhtiöiden on aika ilmoittaa taloyhtiönsä hallinnolliset tiedot Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään. Isännöitsijä ilmoittaa tiedot Maanmittauslaitoksen verkkopalvelussa 30.6.2026 mennessä. Pieniä, alle 10 huoneiston taloyhtiöitä on Suomessa kymmeniä tuhansia.
Ägoreglering i Alahärmä i Kauhava ökade åkrarnas storlek och förkortade körtiden till åkrarna – nyttan uppgick till över 1,1 miljoner euro4.2.2026 08:18:33 EET | Pressmeddelande
I Alahärmä ordnades jordbrukarnas åkrar om vid en ägoreglering ledd av Lantmäteriverket. Genom att byta åkerskiften sammanfördes utspridda skiften till större helheter och förkortades markägarnas resor till sina egna åkrar. Lantmäteriverket uppskattar att nyttan av regleringen överstiger 1,1 miljoner euro.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

