Hartela toteuttaa Apianlahden palvelukorttelin Valkeakoskelle
19.3.2026 07:46:36 EET | Hartela | Tiedote
Apianlahden palvelukorttelin kokonaisuus on Hartelan omaperusteinen toimitilahanke, jonka vuokralaisiksi tulevat Valkeakosken kaupunki ja Kesko. Hankkeen kokonaislaajuus on noin 1 550 neliömetriä. Rakentamisen on suunniteltu alkavan toukokuussa 2026, ja kohteen arvioidaan valmistuvan keväällä 2027.

"On hienoa päästä kehittämään yhdessä kaupungin ja Keskon kanssa Valkeakosken palveluita. Uutta päiväkotia on pitkään odotettu, ja sen suunnittelussa huomioidaan hienosti luonnonläheisyys ja viihtyvyys. Apianlahdesta tulee moderni palvelukortteli, joka on sijaintinsa puolesta myös ideaali Keskolle", kertoo Hartelan hankekehityspäällikkö Manu Lainio.
Apianlahden yksikerroksinen uusi palvelukortteli tarjoaa Keskon modernien liiketilojen lisäksi monipuoliset tilat Valkeakosken kaupungin varhaiskasvatuksen käyttöön. Korttelin yhteyteen valmistuu myös pihapysäköinti sujuvoittamaan asioimista.
"Haluamme osaltamme kehittää tuon alueen kaupallisia lähipalveluitamme ja nyt siihen on hyvä mahdollisuus. Saamme uuden, modernin K-Marketin palvelemaan vanhastaan tuttuja, hyviä asiakkaitamme ja varmasti uusi lähikauppa houkuttelee myös täysin uusia asiakkaita jo hyvän sijaintinsakin takia", kertoo Keskon aluejohtaja Jari Alanen.
"Valkeakosken kaupungilla on ollut pitkään tavoitteena kehittää Sointulan asuinalueen elinvoimaa ja saavutettavuutta. Apianlahden palvelukortteli ja se sijoittuminen Pälkäneentien välittömään yhteyteen tukee molempia tavoitteita. Hanke vastaa alueen pitkäaikaiseen tarpeeseen, tukee Sointulan kasvua elinvoimaisena, palveluiltaan monipuolisena kaupunginosana ja sitoo koko alueen paremmin Valkeakosken kaupunkirakenteeseen. Palvelukortteli on merkittävä myös Apianlahden kerrostalojen asukkaille. Olemme erittäin innoissamme hankkeen liikkeellelähdöstä!", kertoo Valkeakosken kaupunginjohtaja Minna Uschanoff.
Yhteyshenkilöt
Manu Lainiohankekehityspäällikkö
Puh:0503390363manu.lainio@hartela.fiTietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 410 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartelan toteuttama palvelukeskittymä Vantaan Kivistössä on valmistunut30.10.2026 12:00:38 EET | Tiedote
Hartelan kehittämä ja toteuttama palvelukeskittymä Vantaan Kivistössä on valmistunut. Kokonaisuuden päävuokralainen on Tokmanni, muut vuokralaiset ovat McDonald’s-ravintola ja Neste Easy Wash -autopesu.
Hartelan rakentama Turun musiikkitalo Fuuga on valmistunut ja avannut ovensa yleisölle29.10.2026 12:53:45 EET | Tiedote
Turun Aurajoen rannalle valmistunut musiikkitalo Fuuga avasi ovensa yleisölle 26. lokakuuta. Hartelan rakentama musiikkitalo on yksi Turun viime vuosien merkittävimmistä kulttuurihankkeista ja erittäin vaativa rakennuskohde. Sen toteutuksessa keskeisessä roolissa olivat allianssimallin tiivis yhteistyö ja eri alojen huippuosaaminen.
Hartela myi Tampereen Hervantaan rakennettavan hoivakokonaisuuden PPI:lle22.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Hartela on myynyt Tampereen Hervantaan rakennettavan hoivakokonaisuuden kansainväliselle kiinteistösijoittajalle Public Property Invest Ab:lle (PPI). Kohteen rakentaminen on käynnissä, ja sen arvioidaan valmistuvan loppuvuonna 2027.
Hartela rakentaa YES-EU:n uuden pääkonttorin Aviapolikseen6.10.2026 07:59:43 EEST | Tiedote
Hartela rakentaa Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:lle toimitilat Aviapolikseen. Kohteen käyttäjäksi tulee YES-EU Oy, joka saa hankkeen myötä uudet pääkonttori-, huolto-, varaosa-, korjaamo- ja esittelytilat kasvavan liiketoimintansa tueksi.
Kaksi Hartelan PPI:lle myymää hoivakohdetta valmistui1.10.2026 12:00:24 EEST | Tiedote
Hartelan kiinteistösijoitusyhtiö Public Property Invest ASA:lle (PPI) myymät kaksi hoivakohdetta ovat valmistuneet Kirkkonummen Masalaan ja Kaarinaan. Kohteissa toimivat Attendo-koti ja Kototiimin palvelutalo Keisarinna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme