Pirkanmaan robot suuntaavat keväällä 2026 ennätysmäärälle uusia alueita
18.3.2026 12:00:00 EET | Pirkanmaan Osuuskauppa | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskauppa laajentaa asiakkaille tutuksi tulleiden hellyttävien kuljetusrobottien alueita keväällä 2026. Robot alkavat kuljettaa asiakkaiden tilauksia viidestätoista uudesta toimipaikasta. Myös S-kauppojen tunnin toimituksia laajennettiin uusiin myymälöihin alkuvuodesta.

Monelle pirkanmaalaiselle tutuksi tulleita ahkeria oranssiviirisiä viipottajia voi bongata kevään aikana yhä useamman kaupan pihalla, kun Pirkanmaan Osuuskauppa laajentaa kuljetusrobottien reviiriä merkittävästi. Kevään aikana robotilauksia voi tehdä viidestätoista uudesta toimipaikasta. Toukokuun jälkeen Pirkanmaan robokuljetukset ovat saatavilla jo 15 Salesta ja 16 S-marketista.
– Vastaamme robokuljetusten kasvavaan kysyntään ja tuomme palvelun yhä useamman asiakkaan ulottuville Pirkanmaalla. Asiakkaat arvostavat vikkeliä robojamme ja niiden avulla he voivat saada päivittäistavaratilauksensa kohtuuhintaisesti toimitettuna aamusta iltaan viikon jokaisena päivänä jopa alle tunnissa, Pirkanmaan Osuuskaupan ruoan verkkokaupan kehityspäällikkö Arvi Nieminen toteaa.
Robojen toimitussäde on noin kolme kilometriä ja kerralla kyytiin mahtuu kaksi ruokakassia.
– Roboista on muodostunut pysyvä apu arjen täydennysostoksiin. Tällä hetkellä viisi ostetuinta tuotetta ovat 10-prosenttinen jauheliha, kurkku, banaanit, kevytmaitojuoma ja kevytmaito, kun robokuljetusten alkaessa asiakkaat käyttivät niitä enemmänkin herkkujen ja muiden pikkuostoksien tilaamiseen, Arvi tietää.
Roboja on odotettu kiivaimmin Viialassa
Laajentuminen tehdään aaltomaisesti ja ensimmäiset uudet toimipaikat ovat aloittaneet robokuljetukset jo maaliskuussa viikolla 11.
– Osassa uusia alueita viipottaa jo ennestäänkin roboja, mutta uudet avaukset vahvistavat alueiden peittoa. Esimerkiksi Hyhkyssä tai Epilässä asuvat ovat aiemminkin voineet tehdä robotilauksia Tesomalta, mutta oma robotoimipaikka nopeuttaa palvelua.
Erityisen innoissaan roboja on odotettu Viialassa, jossa robot alkavat kulkea vapun jälkeen.
– Olemme saaneet Viialasta viime vuoden aikana kaikkein eniten toiveita asiakkailtamme tuoda robokuljetukset alueelle. Aloitimme robokuljetukset Toijalassa vuonna 2024 ja siellä käyttöaste on ollut jatkuvassa kasvussa ja robojen määrää on lisätty tasaiseen tahtiin. Toijalan suosio antaa viitteitä kysynnästä myös Viialassa, Arvi kertoo.
Samaan aikaan Viialan kanssa robot starttaavat moottorinsa myös Virroilla, Tippavaarassa, Mäntässä ja Orivedellä.
Näin robot alkavat kulkea viidellätoista uudella alueella:
- 11.3. Sale Hallila, Sale Sorva ja S-market Sääksjärvi
- 17.3. S-market Hyhky
- 25.3. Sale Annala, Sale Asemantie, Sale Hippos, Sale Nattari
- 28.4. Sale Kaurasmäki
- 6.5. S-market Virrat, S-market Viiala, S-market Tippavaara, S-market Mänttä ja S-market Orivesi
- 13.5. Sale Hakkari
Robot poikkeuksellisesti uusille alueille jo talvella
Ensimmäistä kertaa Pirkanmaan Osuuskaupan historiassa robot päästettiin viilettämään uusille alueille talven loppumetreillä, kun robokuljetukset alkoivat kulkea niille uusia teitä pitkin Tampereella Hallilassa ja Hyhkyssä, Lempäälässä Sääksjärvellä ja Nokialla Sorvassa.
– Voisi kai sanoa, että otimme tiedostetun riskin, kun teimme päätöstä. Robojen tutustuminen uuteen alueeseen on vaikeampaa, jos tiepintoja peittää lumi. Se on haaste robojen sensoreiden ja kameroiden toiminnalle, Arvi selittää.
Kevättalvella avattavilla alueilla kadut ovat kuitenkin hyvin aurattuja ja aurinko on alkanut jo sulattaa lumia, joten robot tuskin joutuvat koviin pinteisiin.
– Robot kulkevat aina uusilla alueilla aluksi hitaammin, sillä kadut eivät ole niille vielä tuttuja. Robot oppivat kuitenkin nopeasti tuntemaan uuden ympäristönsä ja jakavat havaintonsa siitä muille roboille. Minulla on sataprosenttinen luotto roboihimme, mutta ehkä niille on ainakin alussa hyvä antaa armoa uusien alueiden haltuunotossa, Arvi toivoo.
Myös tunnin toimitukset laajenivat vuonna 2026
Pirkanmaalla asuvat ovat voineet tilata loppuvuodesta 2024 lähtien ostoksiaan pikatoimituksena kotiovelleen. Pirkanmaan Osuuskauppa lanseerasi tuolloin S-ryhmän ruoan verkkokaupan eli S-kaupat-palvelun tunnin toimitukset, jotka toimittaa perille yhteistyökumppani Wolt.
– Pikatoimitusten suosio on kasvanut vielä entisestään viime vuoden aikana. Se on ymmärrettävää, sillä monen elämänrytmi on vauhdikasta, eikä kiireessä aina muista tilata ostoksia etukäteen tai ehdi käydä kaupassa. Tunnin toimituksissa lähetti pääsee tuomaan ruokaostokset kotiovelle aivan kerrostalon ylimpäänkin kerrokseen asti alle tunnissa, Arvi antaa esimerkiksi.
Pirkanmaan Osuuskauppa laajensi vuoden 2026 alussa tunnin toimituksiaan kuuteen uuteen toimipaikkaan. Maaliskuusta eteenpäin tunnin toimituksen voi tilata kolmesta uudesta S-marketista (Hyhky, Kaleva ja Lempäälän Sääksjärvi) ja kolmesta uudesta Salesta (Amuri, Hatanpää ja ABC Lahdesjärvi).
Näin tunnin toimitus toimii:
- Asiakas tekee tilauksen joko S-kaupat.fi-osoitteessa eli täällä tai S-kauppojen sovelluksessa ja valitsee kuljetustavaksi tunnin toimituksen.
- Tilattavissa on kunkin myymälän koko päivittäistavaravalikoima tuoretuotteista pakasteisiin. Tunnin toimituksella ei voi tilata alkoholi- tai tupakkatuotteita. Ostokset kerryttävät Bonusta.
- Kuljetuksen hinta on 4,90 €/tilaus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvi NieminenRuoan verkkokaupan kehityspäällikkö, Pirkanmaan Osuuskauppa
Puh:010 76 72893arvi.nieminen@sok.fiTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan Osuuskauppa on yksi S-ryhmän yhdeksästätoista alueosuuskaupasta. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1 184,1 miljoonaa euroa ja liiketuloksemme 33,5 miljoonaa euroa. Meidät omistaa yli 238 000 asiakasomistajaamme, joille annamme toimintamme hyödyn takaisin edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla. Meillä työskentelee yli 3 000 palvelualan ammattilaista noin 115 toimipaikassa ympäri Pirkanmaan: Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, ruoan verkkokaupassa, Sokoksella, Emotioneissa, S-Pankissa, Kukittamoissa, parturi-kampaamoissa, ravintoloissa ja ABC-liikennemyymälöissä. Olemme pokanneet Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen vuodesta 2016 lähtien. Osuuskauppana tavoitteemme on tehdä Pirkanmaasta parempi paikka elää. #pokkaajasydäntä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan Osuuskaupan vuosi 2025 oli onnistunut – kiitokseksi henkilökunnalle ylimääräinen tulospalkkio11.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskaupan (POK) vuosi 2025 oli onnistunut. Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 1,1 prosenttia. POK investoi uusien palveluiden ja verkoston kehittämiseen miltei 34 miljoonaa euroa ja investoinnit jatkuvat laajamittaisina myös vuonna 2026. – Olemme viimeisen viiden vuoden aikana tehneet Pirkanmaasta parempaa paikkaa elää yli 230 miljoonalla eurolla. Investointimme korostavat Osuuskauppamme roolia Pirkanmaan elinvoiman ja palveluverkoston kehittäjänä haastavassa taloustilanteessa, toimitusjohtaja kuvailee.
Tampereen tuorein illallisravintola Baonami kutsuu tutustumaan Tyynenmeren makumaailmaan13.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Pacific sushia fritatusta riisistä, japanilaisia kushiyaki-vartaita laavakivigrillistä ja brasilialaisen klassikkococktailin kutkuttava versio sakerinja... Helmikuun alussa pääset kokemaan Tyynenmeren monipuolisen ruoka- ja juomakulttuurin Tampereen keskustan uudessa illallisravintolassa Baonamissa.
Pirkanmaan suurin Prisma uudistuu vuonna 20267.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kesällä 2026 pirkanmaalaiset saavat asioida entistä ehommassa Prismassa, sillä Prisma Kaleva uudistetaan energiatehokkaaksi ja entistä paremmin asiakkaiden tarpeita palvelevaksi.
Uusi Sale Hakkari avautuu tiistaina – luvassa neljän päivän avajaiset15.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Lempääläläiset saavat tiistaina 16. joulukuuta uuden lähikaupan. Sale Hakkari 2.0 on aiempaa paikalla toiminutta kauppaa reilusti suurempi ja huomattavasti toimivampi. Uusi myymälä on rakennettu paikallisten toiveet huomioiden.
Pirkanmaan Osuuskauppa palkittiin vuoden ihmisläheisimmästä työelämäteosta – jokaisella on oikeus tehdä työtä ja jokaisen työpanosta tarvitaan28.11.2025 08:57:21 EET | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskaupan erityistä tukea tarvitsevien työllistäminen palkittiin eilen valtakunnallisessa Human Power 25 -gaalassa vuoden ihmisläheisimpänä työelämätekona. Moni erityistä tukea tarvitseva haluaisi ja pystyisi tekemään työtä, jos siihen olisi mahdollisuus. Sen sijaan he saattavat kuitenkin olla erinäisten tukipalveluiden piirissä tai eläkkeellä. Miten he pääsevät yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme