Ville Risli IQIn kaupalliseksi johtajaksi luotsaamaan onnistumisvakuutusyhtiön kunnianhimoista kasvutarinaa
19.3.2026 07:35:00 EET | Iqi Success Insuring Oy | Tiedote
IQI Success Insuring Oy on konsulttiyritys, joka varmistaa liiketoiminnan ja teknologian muutoshankkeiden onnistumisen. Se on saanut alkunsa Consultor Finlandin ja Profit Consultingin fuusioitumisesta vuonna 2024. Kasvua on tuettu vuonna 2025 yrityskaupoin: ensin Notkia IT ja First Goal, sitten Kumura. Tuoreella yrityksellä on kunnianhimoinen kasvutavoite: saavuttaa 50 miljoonan liikevaihto vuoteen 2028 mennessä.

Leveät hartiat ohjaamaan kaupallista kasvua
Vuoden alussa IQIn kaupalliseksi johtajaksi nimitettiin Ville Risli, joka vastaa IQIn liiketoiminnasta, myynnistä ja markkinoinnista. Risli siirtyi tehtävään Digialta, jossa hän toimi Digital Solutions -yksikön myynti- ja markkinointijohtajana (VP, Sales and Marketing). Viimeisen kymmenen vuoden aikana Risli on toiminut myynnin ja liiketoiminnan kehitystehtävissä myös CGI:llä ja Cloudialla.
"Meidän kunnianhimoinen kasvutavoitteemme tarkoittaa, että tarvitsemme uutta voimaa ja energiaa, sekä Villen mukanaan tuomaa kokemusta ison organisaation kehitystehtävistä oman palvelutarjoomamme uudistamiseen ja tulevaisuuden arvolupauksemme muotoiluun", kertoo IQIn toimitusjohtaja Markus Andersson.
Taustansa ansiosta Villellä on vahva ymmärrys siitä, kuinka teknologia ja digitaaliset palvelut yhdistetään liiketoiminnan kehittämiseen data-analytiikkaa ja tekoälyä hyödyntämällä. IQIn kohdalla Risliä kiehtoi yrityksen määrätietoinen kasvutarina sekä lupaus toimia asiakkaiden onnistumisvakuutusyhtiönä haastavissa muutoshankkeissa ja liiketoiminnan murroksessa.
"Haluamme keskittyä pitkäaikaiseen arvontuotantoon niin myynnissä kuin asiakassuhteiden hoidossa ja toimia aitona kumppanina liiketoiminnan kehityksessä. Keskitymme vastaamaan asiakkaidemme todellisiin muutostarpeisiin", hän kommentoi.
IQIllä teknologia nähdään kehityksen työkaluna, ei itseisarvona. Teknologia on kulkenut mukanamme ensimmäisestä teroitetusta kivestä aina tekoälyyn asti ja IQIn tehtävänä on varmistaa, että organisaatiot ja niissä työskentelevät yksilöt ovat valmiita hyödyntämään sitä.
Kokonaisvaltainen ihmisten ja teknologia johtaminen vahvistaa muutoskykyä
Tämänhetkisessä taloudellisessa, geopoliittisessa ja teknologisessa murrostilanteessa organisaatioilla on valtavat uudistumispaineet. Moni organisaatio kuitenkin suhtautuu muutokseen IT-hankkeena, vaikka todellisuudessa kyse on liiketoiminnan kehittämisestä. Organisaatioilla ei ole varaa epäonnistua suurissa IT-hankkeissa sen enempää kuin liiketoimintansa uudistamisessa.
IQI näkee tässä oman missionsa: ohjata ja opastaa, sparrata ja tukea asiakasorganisaatioita liiketoiminnan ja teknologian murroksessa. "Toisin kuin teknologiatoimittajat, katsomme laajempaa kokonaisuutta ja näemme velvollisuudeksemme myös ravistella, kysyä ja kyseenalaistaa asiakkaitamme, mikäli kohtaamme perustelemattomia päätöksiä ja epäloogisia toimintamalleja", Ville Risli alleviivaa.
IQIn resepti onnistumiseen on johtaa liiketoimintaa, ihmisiä ja teknologiaa yhdenmukaisesti ja kokonaisvaltaisesti.
Yhteyshenkilöt
Ville RisliKaupallinen johtaja
Puh:+358 40 846 7660ville.risli@iqi.fiMarkus Anderssontoimitusjohtaja, IQI
Puh:+35840 754 4601markus.andersson@iqi.fiKuvat
IQI Success Insuring
IQI Success Insuring Oy varmistaa asiakkaidensa liiketoiminnan ja teknologian muutoshankkeiden onnistumisen. IQI on perustettu vuonna 2024 kahden tunnetun IT-konsultointiyhtiön fuusiona ja tarjoamaa on laajennettu strategisin yritysostoin. Tällä hetkellä IQI työllistää yli 250 henkeä, alihankkijat mukaan lukien, ja toimii kuudella paikkakunnalla Suomessa. IQI on asiakkaidensa onnistumisvakuutusyhtiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Iqi Success Insuring Oy
IQI ostaa Kumuran ja vahvistaa asemiaan tekoälyavusteisen projektinhallinnan sekä projektitoiminnan kehittämisen asiantuntijana30.10.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Muutoshankkeiden konsultointiin sekä IT-järjestelmäuudistuksiin erikoistunut IQI ostaa tekoälyavusteiseen projektijohtamiseen ja projektitoiminnan kehittämiseen erikoistuneen asiantuntijayritys Kumuran. Yrityskaupan jälkeen IQI työllistää yli 200 henkilöä alihankkijat mukaan lukien ja yhtiön liikevaihto nousee lähes 30 miljoonaan euroon. Kauppa tukee IQI:n tavoitetta saavuttaa 50 miljoonan euron liikevaihto lähivuosina. Yhtiön kasvua tukee suomalainen pääomasijoitusyhtiö Voland Partners, joka liittyi mukaan yhtiön kasvutarinaan vuonna 2024.
IQI ostaa First Goalin ja vahvistaa asemiaan digitaalisen asiakaspalvelun asiantuntijana9.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Muutoshankkeiden konsultointiin sekä IT-järjestelmäuudistuksiin erikoistunut IQI ostaa digitaalisen asiakaspalvelun kehittämiseen keskittyneen First Goal -yhtiön. Kauppa tuo IQI:lle ainutlaatuista osaamista tekoälyn ja digitalisaation hyödyntämisestä asiakaspalvelussa alueella, joka on juuri nyt suuren murroksen edessä.
IQI ostaa sote-alueen erikoisosaamista Tampereelta3.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Yrityskaupan jälkeen IQI työllistää yli 170 asiantuntijaa. IQI Success Insuring Oy syntyi vuodenvaihteessa, kun Consultor Finland ja Profit Consulting yhdistyivät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
