Rasismin vastainen työ on myös naisten ja demokratian puolustamista

Viime viikkojen tapahtumat ovat osoittaneet karulla tavalla, kuinka tärkeää tämä työ on. Pari viikkoa sitten Suomessa tapahtui järkyttävä tragedia, jossa somalialaistaustainen perhe menehtyi kerrostalopalossa. Tällaisissa tilanteissa ihmisten pitäisi yhdistyä suruun ja myötätuntoon. Sen sijaan sosiaalisen median kommenttikentissä nähtiin jotain muuta; kylmiä, rasistisia ja epäinhimillisiä kommentteja, joissa tragediaa vähäteltiin tai jopa oikeutettiin perheen taustan vuoksi. Kun kokonainen perhe menehtyy traagisesti ja silti osa ihmisistä ei pysty osoittamaan empatiaa, meidän on pysähdyttävä. Se kertoo karulla tavalla ajan hengestä. Se kertoo, että rasismi on normalisoitunut tavalla, jota emme voi hyväksyä. 

Rasismi ei ole vain yksittäisiä solvauksia tai ääriliikkeiden retoriikkaa. Se näkyy arjen rakenteissa ja kohtaamisissa. Se näkyy siinä, että työnhakijan nimi ratkaisee, kutsutaanko hänet haastatteluun. Se näkyy siinä, että perheelle ei haluta vuokrata asuntoa heidän taustansa vuoksi. Se näkyy kouluissa kiusaamisena ja somessa vihapuheena. Se näkyy myös siinä, kenen ihmisarvo herättää empatiaa ja kenen ei. 

Rasismi näkyy myös tilastoissa. Poliisin mukaan Suomessa kirjattiin vuonna 2024 yhteensä 1 808 viharikosepäilyä, ja lähes 70 prosentissa tapauksista motiivina oli uhrin etninen tai kansallinen tausta. Tämä kertoo, että rasismi ei ole vain yksittäisiä kokemuksia tai ylilyöntejä, vaan yhteiskunnallinen ongelma, joka näkyy myös rikostilastoissa. Suomen Punaisen Ristin tutkimuksen mukaan jopa 82 prosenttia Suomessa asuvista kertoo nähneensä tai kokeneensa rasismia. Rasismi näkyy erityisesti verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Eli juuri siellä, missä myös kerrostalopalossa menehtyneen perheen tragedia sai osakseen epäinhimillisiä ja rasistisia kommentteja. 

Rasismi on myös sukupuolikysymys. Maahanmuuttajataustaiselle naiselle tai tytölle rasismi ja seksismi kietoutuvat usein yhteen. Se voi tarkoittaa sitä, että häntä pidetään automaattisesti vähemmän koulutettuna tai vähemmän pätevänä. Se voi tarkoittaa sitä, että hänen pukeutumistaan, uskontoaan tai taustaansa kommentoidaan tavalla, joka ei koskaan kohdistuisi muihin. Se voi tarkoittaa sitä, että hänen kokemuksiaan väkivallasta tai syrjinnästä ei oteta vakavasti. 

Suomessa yli puolet naisista, (noin 57 prosenttia), on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai uhkailua elämänsä aikana. Kun tähän yhdistyy rasismi ja syrjintä, maahanmuuttajataustaiset naiset voivat kohdata moninkertaista haavoittuvuutta ja jäädä entistä helpommin yhteiskunnallisen keskustelun ja tuen ulkopuolelle. Yhdenvertaisuus ei toteudu ennen kuin jokainen tyttö ja nainen – taustastaan riippumatta – voi elää ilman pelkoa syrjinnästä ja tulla kohdelluksi täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä. Siksi rasismin vastainen työ on myös demokratian puolustamista. Demokratia ei voi olla vahva, jos osa ihmisistä suljetaan ulkopuolelle tai heidän ihmisarvoaan kyseenalaistetaan. 

Nykyinen hallitus on puhunut paljon rasismin vastaisista toimista ja julkaissut niin sanotun rasismin vastaisen ohjelmansa. Todellisuudessa se ei ole johtanut konkreettisiin muutoksiin. Ohjelma on jäänyt pitkälti juhlapuheiden tasolle – ja monelle se näyttäytyykin lähinnä poliittisena eleenä ilman todellista vaikutusta. 

Jos rasismia halutaan oikeasti kitkeä, tarvitaan enemmän kuin ohjelmia paperilla. Tarvitaan konkreettisia toimia: tehokkaampaa puuttumista viharikoksiin ja vihapuheeseen, yhdenvertaisuuden vahvistamista työmarkkinoilla, rasismin vastaista työtä kouluissa sekä tukea erityisesti niille naisille ja tytöille, jotka kohtaavat samanaikaisesti rasismia ja sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää. 

Rasismin vastainen työ ei ole vain vähemmistöjen asia. Se on koko yhteiskunnan mittari. Se kertoo, millaiseksi haluamme Suomen rakentaa. 

Empatia, ihmisarvo ja oikeudenmukaisuus eivät saa olla valikoivia. Niiden on kuuluttava meille kaikille.