Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Adlercreutz: Tasa-arvoinen Suomi on vahvempi Suomi

19.3.2026 12:41:41 EET | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote

Jaa

– Tasa-arvoinen yhteiskunta on vahvempi yhteiskunta, painottaa RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz Minna Canthin päivänä.

Vaikka Suomi sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa suhteellisen hyvin tasa-arvoon liittyvissä kysymyksissä, työtä on edelleen paljon jäljellä. Miesten naisiin kohdistama väkivalta on Suomessa tavallisempaa kuin miltei missään muussa EU-maassa. Sen ehkäiseminen on RKP:lle keskeinen tavoite.

– Naiselle vaarallisin paikka on edelleen koti, eikä näin voi jatkua. Samalla näemme huolestuttavaa kehitystä, jossa myös nuoret tytöt kokevat väkivaltaa parisuhteissaan ja ovat erityisen alttiita häirinnälle, etenkin sosiaalisessa mediassa, Adlercreutz sanoo.

Suomen työmarkkinat ovat myös voimakkaasti sukupuolittuneet verrattuna muuhun Eurooppaan. Tämä näkyy jo koulussa siinä, miten tytöt ja pojat valitsevat eri koulutuspolkuja peruskoulun jälkeen, tekevät erilaisia valintoja ammatillisessa koulutuksessa sekä ylioppilaskirjoitusten ainevalinnoissa. Tämä vaikuttaa heidän tuleviin opinto- ja urapolkuihinsa.

– Kenenkään ei pitäisi kokea, että tietyt opinnot tai ammatit eivät ole mahdollisia oman sukupuolen takia. Muuten menetämme osaamista ja potentiaalia. Koululla on tässä keskeinen rooli: sen tulee avata ovia ja kannustaa oppilaita löytämään omat kiinnostuksenkohteensa ja vahvuutensa. Viime vuonna julkaisimme koulutuksen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kehittämisohjelman, joka sisältää keskeisiä toimenpiteitä tämän edistämiseen, Adlercreutz sanoo.

Myös perhevapaiden jakautumisella on suora vaikutus tasa-arvoon sekä työelämässä että kotona. Siksi RKP on ollut mukana ajamassa uudistuksia, jotka helpottavat vastuun tasaisempaa jakamista ja antavat isille paremmat mahdollisuudet olla pidempään kotona lastensa kanssa. Vuoden 2022 uudistuksen tulokset näkyvät jo: isien käyttämien vanhempainrahapäivien määrä on lähes kaksinkertaistunut.

– Tasaisempi perhevapaiden jakautuminen on tärkeää, jotta voimme vahvistaa paitsi tasa-arvoa työmarkkinoilla, myös perheiden hyvinvointia. Kaikki voittavat, Adlercreutz sanoo.

Yhteyshenkilöt

Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)

Puh:+358 50 310 0274

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Adlercreutz: Kustkommunerna får nu skatteintäkter av havsvindkraften19.3.2026 15:07:26 EET | Pressmeddelande

Idag har statsrådet godkänt lagförslaget om fastighetsskatt för havsvindkraft i den ekonomiska zonen för riksdagsbehandling. Enligt förslaget kommer till och med en femtedel av skatteintäkterna att tillfalla de kustkommuner som ligger närmast vindkraftsparkerna. SFP:s ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz är nöjd över att partiets arbete för att klargöra spelreglerna för havsvindkraften i den ekonomiska zonen bär frukt.

Adlercreutz: Rannikkokunnat saavat nyt verotuloja merituulivoimasta19.3.2026 15:07:26 EET | Tiedote

Valtioneuvosto on tänään hyväksynyt lakiesityksen merituulivoiman kiinteistöverosta talousvyöhykkeellä eduskunnan käsiteltäväksi. Ehdotuksen mukaan jopa viidesosa verotuloista ohjattaisiin niille rannikkokunnille, jotka sijaitsevat lähimpänä tuulivoimapuistoja. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz on tyytyväinen siihen, että puolueen työ merituulivoiman pelisääntöjen selkeyttämiseksi talousvyöhykkeellä tuottaa tulosta.

Henriksson: Viktigt att Europaparlamentet vill förbjuda AI-verktyg som används för att producera nakenbilder18.3.2026 18:08:41 EET | Pressmeddelande

– Dagens nyhet i Yle om att AI-verktyg använts för att producera nakenbilder på en mängd finska kvinnor i offentliga positioner för att delas på nätet upprör. Det är inget annat än ett vidrigt kvinnoförakt! Fenomenet blir tyvärr allt vanligare och nu måste vi reagera med lagstiftning för att bättre skydda flickor och kvinnor från sexuella övergrepp som görs med hjälp av AI, säger SFP:s Europaparlamentariker Anna-Maja Henriksson.

Henriksson: Tärkeää, että Euroopan parlamentti haluaa kieltää tekoälytyökalut, joita käytetään alastonkuvien luomiseen18.3.2026 18:08:41 EET | Tiedote

– Ylen tämänpäiväinen uutinen siitä, että tekoälytyökaluja on käytetty alastonkuvien luomiseen useista suomalaisista julkisissa asemissa olevista naisista ja niiden levittämiseen verkossa, suututtaa. Kyse ei ole mistään muusta kuin vastenmielisestä naisvihasta! Ilmiö valitettavasti yleistyy, ja nyt meidän on reagoitava lainsäädännöllä, jotta voimme paremmin suojella tyttöjä ja naisia tekoälyn avulla tehdyiltä seksuaalisilta väärinkäytöksiltä, sanoo RKP:n europarlamentaarikko Anna-Maja Henriksson.

Akutvårdsresurserna i Vanda och Kervo välfärdsområde måste stärkas.18.3.2026 11:39:24 EET | Pressmeddelande

SFP:s riksdagsledamot och HUS-styrelsemedlem Henrik Wickström samt SFP:s fullmäktigeledamöter Hanna Holmberg och Patrik Karlsson i Vanda och Kervo välfärdsområde anser att akutvårdsresurserna inom Vanda och Kervo välfärdsområde bör stärkas. När akutvården inom HUS var tvungen att göra anpassningar i sin verksamhet i slutet av 2024 var det Vanda och Kervo välfärdsområde vars resurser skars ned mest. Just nu har man inom välfärdsområdet svårt att uppfylla de lagstadgade kraven på hur snabbt en ambulans ska vara på plats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye