Lounais-Suomen elinvoimakeskusLounais-Suomen elinvoimakeskusLounais-Suomen elinvoimakeskus

Lounais-Suomen elinvoimakeskus sai 13,7 miljoonan euron rahoituskiintiön maaseudun hanke- ja yritystukiin

20.3.2026 10:51:49 EET | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti maaliskuun alussa maaseudun kehittämisen myöntövaltuudet elinvoimakeskusalueille. Lounais-Suomessa maaseudun kehittämisen teemana on vuonna 2026 uudistuva yrittäjyys.

Ihmiset kättelevät.

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen myöntövaltuus maaseudun hanke- ja yritystukiin on 13,7 miljoonaa euroa vuonna 2026. Summa on yhtä suuri kuin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa oli yhteensä vuonna 2025.

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen maaseuturahoitusryhmän päällikkö Johanna Mattila kertoo, että rahoitus toimii erinomaisena työkaluna Satakunnan ja Varsinais-Suomen maaseutujen elinkeinotoiminnan kehittämisessä sekä siemenrahana maaseudun yritysten investointi- ja kehittämishankkeissa.

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksessa maaseudun kehittämisen teemana on vuonna 2026 uudistuva yrittäjyys.

– Siksi edellytämme rahoitettavilta hankkeilta yhä selkeämpää elinkeinokytköstä. Näin varmistamme myös maaseudun kehittämissuunnitelmien täysimääräisen toteutumisen.

Tavoitteena on, että kehittämistyön tuloksena

  • maaseutualueiden yritysten kilpailukyky ja liiketoimintaedellytykset kehittyvät
  • yritykset investoivat uusiin laitteisiin, tuotantotiloihin, ohjelmistoihin
  • yritykset lähtevät aktiivisesti toteuttamaan yrityskohtaisia kehittämishankkeita ja kansainvälistymään
  • maaseutualueiden yritysten tieto ja osaaminen lisääntyy
  • syntyy uusia yritysten ja tutkimuslaitosten välisiä innovaatiohankkeita
  • yrityksiin syntyy uusia työpaikkoja
  • maaseutuyritykset nähdään houkuttelevana työpaikkana.

Seuraava valintajakso päättyy 30.4.

Lounais-Suomen elinvoimakeskukseen jätettiin 11 hankehakemusta tammikuun lopussa päättyneelle valintajaksolle. Lisäksi alueelle kohdentui 5 alueiden välistä hanketta. Hakemuksista 12 kohdentui Varsinais-Suomen ja 10 Satakunnan maakunnan alueelle.

Haettujen hankkeiden kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin 4 miljoonaa euroa, ja haetun tuen määrä reilu 3 miljoonaa euroa.

– Tammikuun valintajaksoille jätettyjen hankkeiden teemoissa nousivat esille alkutuotannon eri sektoreiden kehittämishankkeet, metsäsektorin vesiensuojelu, matkailun kehittäminen sekä luonnon monimuotoisuuden edistäminen.

Hanketukien kuluva valintajakso päättyy 30.4.

– Hankeideoiden osalta kannattaa olla tuttuun tapaan etukäteen yhteyksissä, Johanna Mattila kannustaa.

Hanketukien hakuinfo 27.3. klo 9

Lounais-Suomen elinvoimakeskus järjestää perjantaina 27. maaliskuuta hanketukien hakuinfon, jossa hanketukitiimin johtava asiantuntija Salme Pihlajamaa esittelee EU:n maaseuturahoituksen hanketukien mahdollisuuksia maaseudun yritysten yhteiseen kehittämiseen ja toimintaedellytysten parantamiseen. Rahoitusta voivat hakea esimerkiksi kehittämis- ja neuvontaorganisaatiot sekä oppi- ja tutkimuslaitokset.

Rahoitusmahdollisuuksien esittelyn lisäksi infossa kuullaan käytännön kokemuksia kahdelta eri kehittämisorganisaatiolta.

– Tilaisuuden jälkeen toimitamme ilmoittautuneille esitysmateriaalit sekä linkin tallenteeseen. Mikäli ajankohta ei sovi kalenteriisi, kannattaa silti ilmoittautua – voit katsoa tallenteen myöhemmin itsellesi sopivana hetkenä, Pihlajamaa vinkkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye