Palvelut jatkuvat uudistuen ja yhdessä kehittäen – uusia sosiaali- ja terveyspalvelupisteitä aloittaa huhtikuussa
20.3.2026 12:15:52 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue uudistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkoa vaiheittain, pääosin tämän vuoden aikana. Sosiaali- ja terveysasemat muuttuvat sosiaali- ja terveyspalvelupisteiksi 7.4. Konnevedellä ja Kuorevedellä. Pihtiputaalla sosiaali- ja terveysasema muuttuu sosiaali- ja terveyspalvelupisteeksi 20.4.

Palvelupisteillä tarjotaan jatkossa kiireetöntä hoitoa ja lisäksi eri ammattilaisten lähivastaanottoja järjestetään tarpeen mukaan. Palveluihin hakeutuminen tapahtuu kuten ennenkin. Palveluiden puhelinnumerot säilyvät ennallaan eli asiakkaat käyttävät edelleen palveluihin hakeutuessaan tuttuja puhelinnumeroita, joista heidät ohjataan oikeaan hoitopaikkaan.
–Palvelut jatkuvat palvelupisteissä myös muutoksen jälkeen. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että kaikissa palvelupisteissä saa edelleen kiireetöntä palvelua. Esimerkiksi lääkäri- ja hoitajanvastaanottoa saa edelleen ajanvarauksella Pihtiputaalla ja Konnevedellä ja hoitajavastaanottoa ajanvarauksella Kuorevedeltä, kuten tähänkin saakka. Myös digipalvelut palvelevat kaikkia keskisuomalaisia, toteaa palvelujohtaja Anne Pihl.
Palveluverkkouudistuksella turvataan palveluiden saatavuus myös tulevaisuudessa
Muutoksen jälkeen Konneveden asukkaiden asiakkuudet siirtyvät sosiaali- ja terveysasemalle Laukaaseen, Kuoreveden asukkaiden sosiaali- ja terveyskeskukseen Jämsään ja pihtiputaalaisten sosiaali- ja terveysasemalle Viitasaarelle. Näissä toimipisteissä järjestetään myös kiireellinen hoito.
–Palveluverkon uudistamisella turvataan palvelujen saatavuus myös tulevaisuudessa. Samalla kehitämme palveluja ja käytämme henkilöstöä ja tiloja mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti alueen väestökehitys ja taloudelliset reunaehdot huomioiden, toteaa vt. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimo.
Hyvinvointialueella kehitetään parhaillaan myös omahoitaja- omalääkärimallia, joka laajennetaan koko alueelle vuoden 2026–2027 aikana niin, että kaikille keskisuomalaisille on nimetty omahoitaja ja omalääkäri asuivatpa alueen asukkaat missä päin Keski-Suomea tahansa.
–Omahoitaja ja omalääkäri tullaan nimeämään myös Pihtiputaan, Konneveden ja Kuoreveden asukkaille. Tämä tulee vahvistamaan merkittävästi hoidon jatkuvuutta ja parantamaan hoidon vaikuttavuutta. Mahdollisuuksien mukaan omalääkärin vastaanottoa tullaan jatkossa järjestämään myös palvelupisteillä, kertoo Pihl.
Hyvinvointialue käy keskustelua asukkaiden ja sidosryhmien kanssa
Hyvinvointialue käy henkilöstön, asukkaiden, kuntien ja eri sidosryhmien kanssa keskustelua palveluverkon muutoksista. Hyvinvointialue järjestää asukastilaisuuksia ja kumppanuustyöpajoja.
Tikkakosken ja Korpilahden sosiaali- ja terveysasemien toiminta päättyy osana palveluverkon muutoksia 31.5. Hyvinvointialue järjestää korpilahtelaisille asukastilaisuuden maanantaina 27.4. Korpilahden yhtenäiskoulun ruokalassa (Kokkotie 20) ja tikkakoskelaisille tiistaina 28.4. kello 17–19 Tikkakosken yläkoulun kulttuurisalissa (Koulukatu 10). Tilaisuuksissa kerrotaan tulevista muutoksesta, muun muassa siitä, miten palvelut järjestetään jatkossa ja mistä palveluja saa. Tilaisuuksissa hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset vastaavat asukkaiden kysymyksiin.
Muutoksen jälkeen korpilahtelaiset asiakkaat asioivat Muuramessa sosiaali- ja terveysasemalla ja Jämsässä sosiaali- ja terveyskeskuksessa. Tikkakoskelaiset tulevat asioimaan Palokassa sosiaali- ja terveysasemalla. Suunterveydenhuollon palvelut ja neuvolapalvelut palvelevat jatkossakin Tikkakoskella ja Korpilahdella.
Huhtasuon sosiaali- ja terveysaseman toiminta päättyy syksyn aikana. Myös Huhtasuolla tullaan järjestämään asukastilaisuus. Huhtasuolaiset asioivat muutoksen jälkeen Kyllön ja Palokan sosiaali- ja terveysasemilla. Huhtasuon neuvolalle etsitään uusia tiloja.
Asiakkaat voivat myös valita itselleen sopivimman sosiaali- ja terveysaseman muista hyvinvointialueen toimipisteistä.
Sosiaali- ja terveysasemien muuttumista palvelupisteiksi käsitellään kumppanuustyöpajoissa, joissa mukana ovat hyvinvointialueen lisäksi kuntien edustajat, paikallisten vanhus- ja vammaisneuvostojen edustajat sekä keskeiset paikalliset järjestötoimijat. Kumppanuustyöpajoja järjestetään kutsutilaisuuksina keskiviikkona 22.4. Konnevedellä, tiistaina 12.5. Karstulassa, jossa tarkastellaan Karstula, Kannonkoski, Kivijärvi, Kyyjärvi -aluetta kokonaisuutena, ja keskiviikkona 20.5. Jämsän Hallissa. Tarkoituksena on järjestää tilaisuus myös Pihtiputaalla, ajankohta on vielä avoinna.
Palveluverkkomuutoksen taustalla on aluevaltuuston 9.12.2025 tekemä päätös
Palveluverkon muutoksista päätti aluevaltuusto 9.12.2025. Muutosten toteutus käynnistyi sen jälkeen, kun Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi 27.2.2026 välipäätöksen, jonka mukaan palveluverkkopäätöksen täytäntöönpanon kieltämiselle ei ole perusteita.
Lue lisää:
- hyvaks.fi, sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkko, aikataulut
- Palveluverkko, vaihe 2, sosiaali- ja terveyspalvelut, Aluevaltuuston päätös 9.12.2025
- Aikaisemmat tiedotteet
- Tiedote 23.1.2026 Keski-Suomen hyvinvointialue valmistautuu antamaan lausunnot hallinto-oikeudelle tulleisiin valituksiin
- Tiedote 18.12.2025: Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkomuutoksia valmistellaan suunnitellusti ja vaiheittain
- Tiedote 9.12.2025: Aluevaltuusto hyväksyi talousarvion sekä palvelustrategian ja palveluverkkosuunnitelman
Yhteyshenkilöt
Kati Kallimovt. hyvinvointialuejohtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue
Anne PihlPalvelujohtaja, avoterveydenhuollon palvelut
Puh:050 591 9008anne.pihl@hyvaks.fiNina Peränenpalvelujohtaja, hyvinvointi ja kumppanuudet
Puh:050 5946 783nina.peranen@hyvaks.fiSanna-Riikka KoponenViestintäpäällikköViestintäpalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Rahoituksen perustana olevien diagnoositietojen ongelmia selvitetty ansiokkaasti20.3.2026 14:14:59 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriö on julkaissut eilen selvityshenkilöiden raportin diagnoositietojen ongelmista. Diagnoositiedot toimivat nykyisen hyvinvointialueiden rahoitusmallin perustana. Raportissa ehdotetaan muun muassa lainsäädäntömuutoksia, toimia kirjaamismenettelyjen yhtenäistämiseksi ja ohjeistusten selkeyttämistä. Keski-Suomen hyvinvointialueella raportti on otettu ilolla vastaan. Raportin sisällössä näkyy pitkälti ongelmat ja niihin liittyvät toimenpiteet, joita Keski-Suomen hyvinvointialue on aiemmin nostanut esiin.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote19.3.2026 15:45:09 EET | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 19.03.2026 Ihmisen pelastaminen vedestä, Isokorppinen, Karstula Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen ihmisen pelastaminen vedestä tehtävälle Karstulan Isokorppiselle. Pelastuslaitoksen suorittamassa tiedustelussa alueelta ei löytynyt henkilöitä eikä viitteitä mahdollisesta veden varaan joutumisesta. Lisätietoja: päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Varaudu siitepölyallergiaan ajossa – Apu oireisiin löytyy apteekista19.3.2026 15:05:54 EET | Tiedote
Siitepölyallergian oireisiin kannattaa varautua ennakoivasti ja huolehtia hyvissä ajoin oireita lievittävä lääkitys kuntoon.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote19.3.2026 12:31:09 EET | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 19.03.2026 Rakennuspalo keskisuuri, Rasikatu, Jyväskylä Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen Keski-suuresta rakennuspalosta Jyväskylän Rasikadulle. Kohteessa terraarion valaisin kärysi ja aiheutti savunmuodstusta asuntoon. Pelastuslaitos tuuletti asunnon. Tilanteesta ei aiheutunut henkilö, eikä omaisuusvahinkoja. Lisätietoja: päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote18.3.2026 10:49:38 EET | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 18.03.2026 Maansortuma Sortuma Jämsä, Halli 10:26:50 18.03.2026 Kaivinkone ollut kaivamassa monttua ja montun reuna on sortunut. Henkilö jäänyt jaloistaan puristuksiin sortuneen maa-aineksen alle. Työntekijät saaneet henkilön pois sortuman alta. Tehtävä siirtynyt ensihoidolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme